Sinulla on pitkä tausta Filippiinien ammattiyhdistysliikkeessä. Miten päädyit työskentelemään työntekijöiden oikeuksien puolesta?

Olin lukion oppilasneuvoston johtaja, kun [Ferdinand] Marcosin sotatilalaki julistettiin vuonna 1972. Koin opiskelijoiden oikeuksien tukahduttamisen konkreettisesti. Samalla näin, miten vaikeaa työläisillä, maanviljelijöillä ja tavallisilla ihmisillä oli yhteisössäni. Opiskelin ahkerasti saadakseni stipendin, jotta voisin suorittaa ammatilliset opintoni loppuun ja valmistua. Synnyin köyhään perheeseen, joten minun oli myös tienattava ruokaa pöytään. Lisäksi kotikaupunkini maanviljelijät ja yrittäjät tukivat minua taloudellisesti.

Valmistuttuani sain töitä valtionhallinnon virastosta, jonka tehtävänä on tarjota ammatillista koulutusta koulun ulkopuolelle jääneille nuorille, työttömille aikuisille ja työläisille. Koin, että työni kautta voisin maksaa takaisin yhteisölleni, jonka ansiosta sain opintoni päätökseen.

Kun Marcosin diktatuuri päättyi, perustin virastoni ensimmäisen työntekijöiden ammattiliiton vuonna 1987. Vuonna 1990 neuvottelin ensimmäisen kattavan työehtosopimuksen, joka paransi työntekijöiden työoloja ja edustusoikeuksia. Siitä lähtien olen pyrkinyt edistämään ja puolustamaan työntekijöiden oikeuksia. 

Millaista oli puolustaa työntekijöiden oikeuksia Marcosin diktatuurin aikana vuosina 1972–1986?

Se oli vaarallista ja epävarmaa aikaa työntekijöiden oikeuksien puolustajille. Ammattiliitot hajotettiin ja lakkautettiin, ja tilalle tulivat Marcosin “keltaiset ammattiliitot”. Työpaikat militarisoitiin ja niihin kohdistettiin hyökkäyksiä, joten suurin osa ammattiliitoista ja niiden johtajista radikalisoitui ja toiminta siirtyi maan alle. Laillista ammattiyhdistystoimintaa pidettiin osana kommunistista tai separatistista liikehdintää, jonka tarkoituksena oli kaataa hallitus. Tämän jälkeen ihmisoikeuksien puolustajia vangittiin, kidutettiin ja tapettiin. Myös heidän perheenjäsentensä henki ja turvallisuus olivat jatkuvasti uhattuina.

Marcosin diktatuurin jälkeen työntekijöiden oikeudet paranivat, mutta Marcosin poika Bongbong valittiin viime vuonna presidentiksi. Onko tilanne mennyt jälleen huonompaan suuntaan?

Työntekijöiden ja ihmisoikeuksien kumoutuminen tapahtui jo Rodrigo Duterten hallinnon aikana (2016–2022). Duterte ihannoi avoimesti Marcosia, ja hänen hallintonsa oli kopio Marcosin diktatuurista. Marcosien poliittinen paluu johtui suurelta osin siitä, että Duterte ihannoi diktatuuria ja koki olevansa kiitollisuudenvelassa Marcosin perheelle. Hän on liittoutunut Marcosin pojan kanssa lujittaakseen valta-asemaansa sekä välttääkseen vastuun valtakautensa ajan rikoksista.

Nyt kun Marcosin poika on vallassa ja Duterten tytär varapresidenttinä, kohtaamme aivan samanlaista vihamielisyyttä työntekijöiden oikeuksien puolustajia kohtaan ja jatkuvaa oikeuksien loukkaamista kuin edellisen Marcosin aikana.

Mitkä ovat suurimmat ongelmat työntekijöiden oikeuksissa Filippiineillä nykyään?

Ammattiyhdistysten toiminta nähdään jälleen kommunistisena liikehdintänä ja turvallisuusuhkana. Siksi ammattiliittoja vastaan hyökätään, niitä valvotaan, ammattiliittojen jäseniä pakotetaan eroamaan jäsenyydestä, järjestäjiä ja johtajia pidätetään laittomasti tai jopa siepataan. Valtion turvallisuusjoukot ovat ottaneet haltuunsa työvoimakoulutuksen, jonka tarkoituksena on estää kommunistisen puolueen ja ammattiliittojen rekrytointi.

Turvallisuusjoukot ovat tappaneet 72 ammattiyhdistysjohtajaa ja jäsentä ilman, että tekijöitä on saatettu vastuuseen. Tapettujen perheenjäsenet ovat joutuneet lähtemään kotiseuduiltaan ja he elävät pelon vallassa. Hallitus ei ole myöskään pannut täytäntöön vuosina 2009, 2019 ja 2023 laadittuja kansainvälisen kolmikantaneuvottelun suosituksia. Ratkaisemattomat murhat ja rankaisemattomuus ovat kuitenkin suurimpia ongelmia.

Mikä antaa sinulle voimaa jatkaa työntekijöiden oikeuksien puolustamista?

En halua luovuttaa, jottei kuolleiden ja vangittujen aktivistien työ olisi ollut turhaa. Olen heille velkaa sen, että jatkan työtä paremman tulevaisuuden hyväksi. Uskon vahvasti työntekijöiden solidaarisuuteen maailmanlaajuisesti. Olen nähnyt niin monia inspiroivia ja onnistuneita kampanjoita ja taisteluita. On ollut tilanteita ja ongelmia, joiden ratkaiseminen on näyttänyt mahdottomalta, mutta yhdistymällä työntekijät ovat voittaneet haasteet. Uskon, että ammattiliitoilla on kaikki, mitä ne tarvitsevat voittaakseen sorron. Myös tieto siitä, etten ole yksin, riittää.

Mitä toivot länsimaisilta kuluttajilta?

Kulutustavaroiden ja palvelujen takana on aina työntekijöitä. Toivon, että länsimaiset kuluttajat ottavat huomioon heidän oikeutensa, palkkansa ja työolonsa. Käyttäkää valtaanne kuluttajina ja varmistakaa, että ostamienne tuotteiden tekijät saavat oikeudenmukaisen osuutensa tuotannosta. Työ ei saa orjuuttaa ketään, vaan sen tulisi olla keino elää ihmisarvoista elämää.