Nälkäisten määrä on kasvanut noin 122 miljoonalla koronapandemiaa edeltävään vuoteen 2019 verrattuna, käy ilmi kesällä julkaistusta YK-järjestöjen ruokaturvaraportista. Miksi nälkää näkevien määrä on kasvussa?

Ruokaturvan osalta kehitys kääntyi jo ennen vuotta 2019 huonoon suuntaan. Sitä ennen oli pitkä kausi, jolloin nälkäisten ja ruokaturvattomien määrä merkittävästi pieneni. Koronapandemia oli tietysti iso shokki: maanviljelijät eivät välttämättä pystyneet menemään pelloille töihin, ruoka ei liikkunut ja arvoketjut eivät toimineet. Ukrainan sota on toinen iso tekijä, joka on rikkonut jälleen maailmanjärjestystä. Se on vaikeuttanut vientiä, nostanut hintoja sekä vaikeuttanut erilaisten tuotantoon tarvittavien raaka-aineiden ja investointien saatavuutta kehittyvien maiden viljelijöille.

Paljon pidempiaikainen syy nälkäisten määrän kasvuun on kuitenkin ilmastonmuutos. Monissa paikoissa viljelyolosuhteet ovat muuttuneet paljon vaikeammiksi. Lämpötilat ovat korkeampia. Toisaalla saattaa olla liian kuivaa, toisaalla liian märkää tai luonnonkatastrofit saattavat viedä koko sadon ja tuotantovälineet mennessään. 

Ongelmien taustalla on kuitenkin myös useita vuosikymmeniä jatkunut ali-investoiminen maatalouteen ja erityisesti pienviljelijämaatalouteen kehittyvissä maissa. Kotimaiset investoinnit eivätkä kehitysyhteistyön ja yksityisen sektorin investoinnit ole kasvaneet tai ne ovat jopa vähentyneet. Tuottavuutta olisi pitänyt nostaa samalla, kun väestön määrä on kasvanut kehittyvissä maissa ja ilmasto-olosuhteet ovat vaikeutuneet.

Missä kaikkialla nälästä tällä hetkellä kärsitään?

Vaikeimmat nälästä kärsivät alueet ovat Afrikassa ja Afrikan sarven alueella: Somaliassa, Sudanissa, Etelä-Sudanissa ja Etiopiassa. Kriisi- ja konfliktipesäkkeissä kohdataan aina myös ruokaturvaongelmia, ja tälläkin hetkellä esimerkiksi Afganistanissa, Jemenissä tilanne on huolestuttava. 

Mikä on YK:n maatalousrahaston IFADin rooli ruokaturvan ja nälkäkriisien ratkaisemisessa?

Tehtävänämme on investoida siihen, ettei nälkäkriisejä muodostuisi ja että riittävän monipuolista ja ravitsevaa ruokaa pystyttäisiin tuottamaan kaikille paikallisesti. Monin paikoin Afrikkaa se olisi täysin mahdollista, mutta monet Afrikan maat ovat hyvin tuontiriippuvaisia. Siellä olisi selvästi enemmän potentiaalia tuottaa enemmän ja paremmin. 

Strategiamme on investoida maaseudun ihmisiin, erityisesti pienviljelijöihin. Maailman äärimmäisessä köyhyydessä elävistä kaksi kolmasosaa asuu maaseudulla, vaikka samalla he tuottavat kehitysmaissa noin 70–80 prosenttia syödystä ruuasta. He ovat keskeisessä roolissa siinä, että ravintoa on paikallisesti saatavilla. Toisaalta he myös ensimmäisinä kärsivät aliravitsemuksesta ja ruokaturvan heikentymisestä.

Ruokaturvan vahvistamisen lisäksi meidän täytyy varmistaa, että he saavat riittävän korvauksen tuottamastaan ruuasta ja että he pystyvät myymään tuotteitaan. Tuottavuutta pystyisi todella paljon nostamaan, sillä tällä hetkellä pienviljelijöiden tuottavuus on matala.

Minkälaisia esteitä kehittyvien maiden pienviljelijöiden tuottavuuden tiellä on?

Esimerkiksi tuotteiden saaminen markkinoille on hankalaa, sillä usein pienviljelijöillä ei ole tietoa siitä, miten markkinat toimivat tai ruokaa ei saada kuljetettua markkinoille. Siksi tarvitaan myös pienyrittäjiä, jotka kuljettavat ruokaa, sekä kauppoja ja ravintoloita, jotka ostavat ja myyvät sitä eteenpäin. Saatavilla olevan ruuan määrän kasvattamiseen on siten valtavasti potentiaalia, jos esimerkiksi pienviljelijöiden bisnesosaamista kehitetään.

Iso ongelma on tällä hetkellä myös se, että tuotantoon tarvittavien raaka-aineiden hinnat ovat korkeita: esimerkiksi öljyn ja lannoitteiden hinnat ovat nousseet. Jos maanviljelijällä on pieni maatalousbisnes, jonka voittomarginaalit ovat hyvin pieniä, saattavat hintojen korotukset olla todella vaikeita. Sitten on tietysti ilmastonmuutos. Maanviljelijä on saattanut kylvää ja laittaa kalliit lannoitteet, mutta jos sadetta ei tulekaan vaikka kolmeen kuukauteen, on koko investointi mennyt hukkaan. 

Miten jatkuvat ruokakriisit vaikuttavat järjestön tehtävään yrittää luoda pitkäaikaisia ratkaisuja?

Pitkäaikainen kehitys kärsii aina kriiseistä. Kun työskentelemme pienviljelijöiden ja maaseudun köyhien yhteisöjen kanssa, hintojen nousu ja perheiden ruokaturvan heikkeneminen voi vaikeuttaa tulosten saavuttamista. Viime vuosina kehittyvien maiden taloudet ovat myös kärsineet ja valtioiden taloudelliset mahdollisuudet rahoittaa pitkäaikaisia kehityshankkeita ovat vaikeutuneet. Kansainvälinen humanitaarinen rahoitus on kasvanut nopeasti, pitkäaikaisien investointien kustannuksella. 

YK:n yhtenä kestävän kehityksen tavoitteena on poistaa nälkä vuoteen 2030 mennessä. Miltä tulevaisuus näyttää? Näetkö nälkäkriiseistä ja konflikteista huolimatta tulevaisuudessa myös toivoa siitä, että tämä voidaan saavuttaa?

Selvästi monella suunnalla on herätty siihen, että emme voi saavuttaa kestävän kehityksen tavoitteita, jollemme muuta ruokajärjestelmää. Tämä on yksi niistä isoimmista muutoksista, joita meidän tulisi ihmiskuntana tehdä. IFADilla on jälleen uusi rahoituskierros käynnissä, ja olemme saaneet jäsenmailta hyvin vahvaa tukea lyhyessä ajassa. Esimerkiksi Ranska on ilmoittanut jo ennakkoon nostavansa rahoitusta 60 prosenttia, Norja 50 prosenttia ja Espanja nelinkertaistaa rahoituksensa.

Monet maat, jotka hyötyvät IFADin rahoituksesta esimerkiksi Afrikassa, ovat myös kasvattamassa rahoitustaan. Eli näen, että nyt on käynnissä hyvin positiivinen kehityssuunta ja näihin asioihin halutaan satsata. Nälkäkriisiin ja ruokaturvattomuuteen on olemassa ratkaisuja, jotka toimivat, ja nyt niitä halutaan skaalata. Olen siksi tulevaisuuden suhteen toiveikas.