Tunisialaisen vasemmistopuolueen jäsen Bouthaina Elkorbi ja keskustapuolueen aktiivi Yamen Akkari istuvat sulassa sovussa Helsingin Musiikkitalon kahvilassa.

He ovat eri mieltä samoista asioista kuin suomalaisetkin poliitikot – esimerkiksi julkisten palveluiden yksityistämisestä. Monessa muussa asiassa Tunisian eri puolueet seisovat kuitenkin yhteisrintamassa.

”Olemme samaa mieltä esimerkiksi ilmaisunvapaudesta ja ihmisoikeuksista ylipäätään. Olemme samassa veneessä ja jos se uppoaa, uppoamme kaikki”, Akkari sanoo.

Akkari ja Elkorbi, 39, tutustuivat viime viikolla Suomen poliittiseen järjestelmään. He ovat juuri suorittaneet Tunisiassa politiikkakoulun, jossa käydään läpi monipuoluedemokratian perusteita.

”Luimme globaaleja indeksejä, jotka listaavat Suomen kärkisijoille demokratiassa ja paikallishallinnossa. Tunisia kääntyy demokratiassa Pohjoismaiden suuntaan, sillä ne ovat kaikkein demokraattisimpia”, Akkari uskoo.

Vielä kymmenen vuotta tällaiset suunnitelmat olisivat olleet Tunisiassa mahdottomia. Maassa oli yksipuoluejärjestelmä, jota presidentti Zine El Abidine Ben Ali hallitsi rautaisin ottein. Turismitulot valuivat valtaeliitille, korruptio oli yleistä ja esimerkiksi lehdistöä rajoitettiin ankarasti.

Tammikuussa 2011 tapahtunut kansannousu, jasmiinivallankumous, johti Ben Alin syrjäyttämiseen. Silloin Bouthaina Elkorbikin kiinnostui politiikasta.

”Tunisian vallankumouksen tekivät 25–40-vuotiaat, joita ei aiemmin otettu mukaan politiikkaan. Päätimme, ettemme halua olla passiivisia vaan meidän on päästävä mukaan kehitykseen ja tehtävä jotakin hyvää maamme eteen”, hän kertoo.

Politiikkakoulu opettaa demokratiaa

Elkorbi on sosiaalidemokraattisen Courant Democrate -puolueen jäsen ja aikoo ehdolle ensi syksynä pidettävissä parlamenttivaaleissa.

Samoja suunnitelmia on monilla muillakin tunisialaisilla uuden sukupolven poliitikoilla, sillä vanhan vallan väistyminen on avannut uusia mahdollisuuksia.

Uudet poliitikot tarvitsevat kuitenkin kipeästi osaamista siitä, miten monipuoluedemokratiassa oikeastaan tehdään politiikkaa. Siksi Tunisian politiikkakoulu kouluttaa vuosittain noin 50 poliitikkoa ja puolueaktiivia, joita harjoitetaan esimerkiksi rakentavan vuoropuhelun käymisessä muiden puolueiden kanssa.

Rahoittajiin kuuluu muun muassa suomalainen järjestö Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö – Demo ry, joka tukee demokratian edistämiseen tähtäävää kehitysyhteistyötä. Se perusti politiikkakoulun tunisialaisen Cemi-järjestön sekä hollantilaisen demokratianistituutti NIMD:n kanssa vuonna 2012.

Yamen Akkari toimi opiskelijapolitiikassa jo vanhan vallan aikana mutta on nykyään keskustalaisen Machou3 Tounes -puolueen aktiivi. Hän kiittelee sitä, ettei hänen taustaansa katsottu politiikkakoulussa pahalla.

”Yksi tärkeimmistä asioista oli, että eri ihmiset istuivat samaan pöytään. Teimme ryhmätöitä ja samalla ystävystyimme, mikä auttoi ymmärtämään toisiamme”, hän kertoo.

Demokratian menestystarina

Tunisian demokratiakehitystä on seurattu maailmalla tarkkaan, sillä kansannousu aloitti mielenosoitusten ja kansannousujen sarjan Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän maissa. Tunisiaa on kuitenkin pidetty lähes ainoana onnistuneena esimerkkinä, sillä esimerkiksi Syyria ja Jemen ovat ajautuneet sisällissotaan.

Ulkopoliittisen instituutin vanhemman tutkijan, Lähi-itään ja Pohjois-Afrikkaan erikoistuneen, muun muassa islamistista Ennahda-puoluetta tutkivan Wolfgang Mühlbergerin mukaan Tunisian vallankumouksen onnistumista selittää esimerkiksi se, että Tunisian oppositiovoimat olivat organisoituneet jo ennen vallankumousta ja päässeet yhteisymmärrykseen monista kysymyksistä.

Myös kansalaisyhteiskunta, etenkin ammattiliittojen kattojärjestö, oli organisoitunut hyvin. Lisäksi maan armeija ja turvallisuusjoukot olivat paljon epäpoliittisempi voima kuin muissa arabimaissa.

Tuloksena oli suhteellisen onnistunut muutos kohti demokratiaa. Tunisiassa säädettiin uusi demokraattinen perustuslaki vuonna 2014, ja se on järjestänyt useat reiluina pidetyt vaalit.

Bouthaina Elkorbin mielestä maata voikin pitää demokratian menestystarinana.

“Meillä on taloudellisia vaikeuksia ja työttömyys kasvaa. Mutta on asioita, joista olemme myös ylpeitä: voimme ilmaista ajatuksiamme vapaasti ja valita politiikassa oikealta ja vasemmalta”, hän sanoo.

Hän on ylpeä myös naisten aseman edistymisestä. Ehdokaslistoilla pitää olla nykyisin puolet miehiä ja puolet naisia. Parlamentti parhaillaan käsittelee perimyslakia, joka antaisi tasa-arvoiset perimisoikeudet naisille ja miehille.

”Odotukset epärealistisia”

Tunisian tilanteesta voi oikeutetusti olla myös huolissaan. Talous on kärsinyt, sillä etenkin vuoden 2015 terrori-iskut ovat vähentäneet turismituloja. Nuorisotyöttömyys huitelee jopa 36 prosentissa, ja hallitusta repivät sisäiset ristiriidat. Perustuslakituomioistuinta ei ole saatu perustettua, vaikka se olisi ensiarvoisen tärkeä lain toteuttamisen kannalta.

Viime keväänä Tunisiassa järjestettiin ensimmäiset kunnallisvaalit, joita pidettiin tärkeinä etenkin siksi, että niiden avulla valtaa saatiin hajautettua paikallistasolle.

Vaaliuurnille saapui kuitenkin vain runsas kolmannes äänestäjistä. Eniten ääniä saivat sitoutumattomat ehdokkaat; parlamentin valtapuolueet menettivät suuren osan äänestäjistään. Osa äänestäjistä kävi jättämässä tyhjiä äänestyslappuja protestina, Akkari kertoo.

”Etenkään nuoret eivät luota poliitikkoihin. Meillä on ollut neljä hallituskokoonpanoa neljän vuoden aikana. Epävakaus sekä se, ettei mikään hallitus ole löytänyt ratkaisua kaikkiin haasteisiin, on johtanut siihen, etteivät ihmiset halua äänestää.”

Toisaalta se, etteivät ihmiset äänestä, on maailmanlaajuinen ilmiö, hän muistuttaa.

Myös Mühlbergerin mukaan tunisialaiset ovat kyllästyneitä ja turhautuneita politiikkaan. Hän vieraili Tunisiassa lokakuussa.

“Ihmiset eivät enää ole kärsivällisiä. Odotukset olivat äärimmäisen korkeita ja myös epärealistisia vuoden 2011 jälkeen. Poliitikkojen pitää nyt navigoida näiden odotusten lomassa”, hän sanoo.

Akkari ja Elkorbi uskovat silti, että tulevaisuus näyttää myönteiseltä. Heidän mielestään ainoa vaihtoehto on olla optimismi ja uskoa demokratiaan.

”Tunisian demokratia on vielä nuori. Meidän pitää muuttaa koko kulttuuria. Demokratian pitää olla mukana päiväkodista asti”, Elkorbi sanoo.