Vanhempasi pakenivat Myanmarista, ja olet syntynyt ja viettänyt suuren osan lapsuudestasi pakolaisleirillä Thaimaassa. Millaista elämä oli leirillä?

Vanhempani kuuluvat karennivähemmistöön, jota sorretaan Myanmarissa. Ylipäätään vähemmistöjä vainottiin ja vainotaan yhä. Maata hallitsee sotilasjuntta, ja se on edelleen sotatilassa.

Sotilaat tulivat ja polttivat kotikylämme, sillä he halusivat päästä eroon karenneista. Vanhemmillani ei ollut vaihtoehtoa. Heidän oli pakko lähteä kotoa pois tai muuten he olisivat kuolleet. He pakenivat Thaimaan puolelle ja muuttivat pakolaisleirille, jossa oli paljon eri vähemmistöjä Myanmarista. Äitini oli raskaana, ja minä synnyin Thaimaan puolella.

Vietin lapsuuteni pakolaisleirillä, joka oli keskellä viidakkoa. Elämään kuului paljon pelkoa ja turvattomuutta. Jouduin tekemään paljon töitä ja huolehtimaan nuoremmista sisaruksistani. Vasta aikuisena olen ymmärtänyt, että kannan turvattomuuden traumaa edelleen, kuten moni muukin pakolainen. Lapset menettävät pakolaisleirillä lapsuuden.

Saavuit Suomeen 11-vuotiaana eli vuonna 2007. Miltä se tuntui? Mikä oli Suomeen kotoutumisessa tärkeintä?

Odotin Suomeen lähtöä todella innoissani. Meille tarjottiin pakolaisleirillä kurssi, jolla saimme paljon tietoa Suomesta ja sen kulttuurista. Isä kertoi myös, miten paljon mahdollisuuksia uusi maa tulisi tarjoamaan.

Saavuimme Hankoon, kun täytin 11 vuotta. Meille järjestettiin Hangon vapaakirkon kautta ystäväperhe, ja saimme paljon uusia harrastuksia. Kävimme sisarusteni kanssa kirkon kuorossa, tanssi-tunneilla ja pelasimme jalkapalloa. Kotoutumisessa tärkeintä oli se, että paikalliset avasivat ovensa ja pääsin tutustumaan suomalaiseen kulttuuriin ja yhteiskuntaan. Kavereiden avulla opin, miten tässä maassa toimitaan.

Miten rasismi on näkynyt elämässäsi? Onko rasismi mielestäsi voimistunut Suomessa?

Kyllä meitä lapsena kiusattiin, nimiteltiin ja heiteltiin kivillä. Mutta sitä ei ehkä osannut ottaa niin vakavasti, sillä kaikki muu oli niin paljon paremmin kuin ennen. Oli ruokaa, puhtaita vaatteita ja saimme käydä koulua. Näitä asioita osasi arvostaa niin paljon, että opin jättämään rasistiset huutelut huomiotta. En halunnut olla epäkiitollinen.

Rasismi on kuitenkin voimistunut, sillä nykyään se ulottuu jopa valtaapitäviin. On pelottavaa, että vallassa olevat ihmiset ovat avoimen rasistisia. Sellaista ei ennen ollut. Rasismi on ikään kuin normalisoitu.

Sinut valittiin viime viikolla vuoden pakolaiseksi. Mitä tunnustus sinulle merkitsee?

Tämä on minulle tosi iso kunnia-asia. Edustan tavallaan niitä näkymättömiä ihmisiä, joilla ei ole ääntä. Tiedän, että maailmassa on miljoonia pakolaisia, jotka eivät pysty kertomaan omaa tarinaansa. Nyt voin puhua myös heidän puolestaan.

Opiskelet sosionomiksi ja haluat tulevaisuudessa tehdä työtä nuorten ja lasten kanssa. Miksi juuri lasten ja nuorten asiat ovat lähellä sydäntäsi?

Olen aina halunnut tehdä töitä ihmisten parissa. Työharjoitteluiden kautta olen nähnyt, miten huonosti nuoret ja lapset voivat. On paljon niitä, jotka voivat hyvin, mutta ne, jotka voivat huonosti, voivat todella huonosti. Ongelmat ovat monimutkaisia, ja moni tarvitsee moniammatillista apua. Tämä on vahvistanut tunnetta siitä, että haluan tehdä töitä erityisesti lasten ja nuorten parissa. Ehkä myös siksi, että olen itse menettänyt jotain todella tärkeää omasta lapsuudestani, minulla on suuri halu auttaa erityisesti lapsia. Lapset ovat todella haavoittuvaisia ja he ovat riippuvaisia meistä aikuisista ja meidän opastuksestamme.

Miten suomalaisen yhteiskunnan tulisi muuttua, jotta pakolaisten ja maahanmuuttaneiden olisi helpompaa löytää oma paikkansa täällä?

Se, että uskallamme tutustua toisiimme, vaatii, että molemmat osapuolet tulevat vastaan. Tarvitsisimme avoimempaa keskustelukulttuuria ja molemminpuolista kunnioitusta. Vaikka olisit eri mieltä, toisen kunnioittaminen on tärkeää.

Minulla on kokemusta siitä, mitä tapahtuu, kun ihmiset ovat vetäytyneet omiin leireihinsä eivätkä kykene tekemään yhteistyötä. Mielestäni tarvitaan ymmärrystä ja kunnioitusta kaikkia ihmisryhmiä kohtaan, mutta tämä ei tarkoita, että pitäisi hyväksyä epäoikeudenmukaisuutta tai vääryyttä.