Tämä teksti on alun perin julkaistu Tiede-lehden blogissa.

Olen aiemmin kirjoittanut tutkijoiden vastuusta sekä akateemisen boikotin osuudesta Etelä-Afrikan apartheidin purkamisessa. Etelä-Afrikan akateeminen boikotti loppui maan muuttuessa demokraattiseksi melkein 20 vuotta sitten, mutta vastaavanlaiseen boikottiin on hiljattain ryhdytty Israelin kohdalla.

Kuten Etelä-Afrikassa aikoinaan, Israelissa ja sen miehittämillä alueilla vallitsee apartheid-järjestelmä, joka ylläpitää yhden etnisen ryhmän (israelinjuutalaisten) etuoikeuksia muiden asukkaiden (palestiinalaisten) kustannuksella. Israelinkin tapauksessa sorrettu väestönosa on jaettu alaryhmiin, joita kohdellaan eri tavalla. Pienellä osalla palestiinalaisista on Israelin kansalaisuus ja he saavat äänestää, suurimmalla osalla ei ole minkään maan kansalaisuutta. Kuten Etelä-Afrikassa, väestönryhmien eristäminen eri alueille ja valtaosan tilasta varaaminen hallitsevalle ryhmälle on keskeinen osa järjestelmää.

Kuten Etelä-Afrikassa, kouluopetus on Israelin hallitsemilla alueilla eroteltu etnisen ryhmän perusteella. Korkeakoulujen kohdalla tilanne on monimutkaisempi. Israelin miehittämien alueiden palestiinalaisissa korkeakouluissa opiskelevat vain palestiinalaiset, mutta Israelissa sijaitsevissa yliopistoissa saavat opiskella niin israelinjuutalaiset kuin myös ne palestiinalaiset, joilla on Israelin kansalaisuus. Israelin yliopistot ovat kuitenkin kaikki, avointa yliopistoa lukuun ottamatta, osallisia apartheidin ylläpitämiseen. Esimerkkitapauksena voi mainita vaikkapa Technionin yliopiston.

Fysiikka ja läheiset tieteenalat ovat erityisen tärkeitä. Israelin ydinaseohjelmassa oli tietysti mukana maan johtavia fyysikoita, muiden ydinasemaiden tapaan. Nykyään valvonta ja väkivalta pohjautuu hienostuneeseen teknologiaan, jonka kehittämisessä fysiikalla, tietojenkäsittelytieteellä ja läheisillä aloilla on keskeinen rooli. Eräs israelilainen kollega totesikin kerran, että teoreettisen hiukkasfysiikan opiskelu ei suinkaan ole hyödytöntä, koska siinä opittuja taitoja voi soveltaa ohjusten rakentamiseen.

Sen lisäksi, että Israelin yliopistot ovat osallisina järjestelmän ylläpitämisessä, niin Israelin kuin miehitettyjen alueiden yliopistot ovat kontrollin kohteina, kuten Etelä-Afrikassakin. Miehitettyjen alueiden palestiinalaiset yliopistot toimivat sotilashallinnon alla, ja joskus yliopisto-opetus on jopa julistettu laittomaksi. Israelissa sijaitsevien yliopistojen tilanne on parempi, mutta niissäkin akateemista vapautta rajoitetaan yhä enemmän. Eräs Israelin tunnetuimpia historioitsijoita, Ilan Pappe, joutui muuttamaan Iso-Britanniaan jatkuvan häirinnän takia. Toinen tunnettu painostuksen kohteeksi joutunut akateemikko on politiikan tutkija Neve Gordon, joka kirjoittaa apartheidista ja miehityksestä ja kannattaa boikotteja sen purkamiseksi. Israelin hallituksen nimittämä komitea päätti viime vuonna poliittisista syistä lakkauttaa Ben-Gurion -yliopiston politiikan osaston, jossa Neve Gordon on töissä.

Vastarinta Israelin apartheidia kohtaan on saanut samanlaisia muotoja kuin Etelä-Afrikassa, mukaan lukien aseellista vastarintaa, kansalaistottelemattomuutta ja boikotteja. Boikotit ovat edenneet paljon vuoden 2005 jälkeen, jolloin palestiinalaisten kansalaisyhteiskunta esitti Etelä-Afrikan mallin mukaisen boikottikutsun, jossa pyydettiin kansainvälistä yhteisöä boikotoimaan Israelin apartheidia tukevia instituutioita. Boikottien pelkoa on jopa käytetty lyömäaseena Israelin ylihuomenna pidettävissä parlamenttivaaleissa.

Akateeminen boikotti on boikottikampanjan kiistellyin osuus, kuten Etelä-Afrikankin tapauksessa. Vastalauseissa vedotaan usein akateemiseen vapauteen ja yliopistojen oletetun valistuneeseen rooliin yhteiskunnassa sivuuttaen todellinen tilanne, aivan kuten Etelä-Afrikassa. Merkittävä ero Etelä-Afrikan boikottikutsuun on se, että Israelin tapauksessa boikotti kohdistuu instituutioihin, ei henkilöihin. Se on myös huomattavasti lievempi, esimerkiksi tutkintojen hyväksymistä tai edes tieteellisiä yhteisjulkaisuja ei pyydetä boikotoimaan. Etelä-Afrikan kohdalla boikotin eräänä ongelmana pidettiin sitä, että myös apartheidin vastustajat kärsivät siitä. Israelin tapauksessa boikotin rajaaminen koskemaan nimenomaan instituutiota korostaa tätä ongelmaa. Toisaalta rajaus instituutioihin on selkeä, eikä siihen sekoitu subjektiivisia arvioita yksittäisten henkilöiden näkemyksistä ja toimista.

Israelilla on paljon tiiviimmät akateemiset siteet Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin kuin Etelä-Afrikalla aikanaan. Esimerkiksi Israel on ollut CERNin jäsen vuodesta 2011 lähtien ja israelilaiset yritykset –mukaan lukien aseyritykset– saavat EU:n tutkimusrahoitusta. Suhteiden läheisyys tekee akateemisen boikotin toteuttamisesta haastavaa. Akateemikot arvioivat yleensä ammatillisen toiminnan moraalia yhteisön sisäisten sääntöjen kautta, eivät suhteessa laajempaan yhteiskuntaan. Akateemisen yhteistyön rajoittaminen hallitusten toimesta on tavallista, ja tällaisten rajoitusten noudattamista pidetään epäpoliittisena ja ammattimaisena toimintana. Itsenäisten moraalisten päätösten tekemiseen suhtaudutaan sen sijaan epäillen, eikä kukaan halua luopua eduistaan ilman hyvää syytä. Toisaalta läheisempien suhteiden kääntöpuoli on se, että toimiessaan boikotti on tehokkaampi.

Etelä-Afrikassa oli huomattava vähemmistö valkoisia akateemikkoja, jotka kannattivat boikottia, israelinjuutalaisten keskuudessa boikotin kannattaminen on marginaalista. (Toisaalta palestiinalaisten tuki boikotille on yhtenäisempi ja selkeämpi kuin mustien ja muiden sorrettujen ryhmien parissa Etelä-Afrikassa.) Tämä heijastaa sitä, että Israelissa apartheidin vastustus on etuoikeutetun väestönosan piirissä harvinaisempaa kuin Etelä-Afrikassa, eikä maassa ole samanlaista demokratiaa kannattavaa poliittista joukkoliikettä kuin Etelä-Afrikassa oli 1980-luvulla. Osaltaan tämä korostaa sitä, kuinka tärkeä boikotti on etuoikeutetun väestönosan huomion kiinnittämisessä siihen, että apartheid ei ole hyväksyttävää.

Etelä-Afrikan tapauksessa kesti kymmeniä vuosia ennen kuin boikoteilla oli merkitystä. Israelin suhteen on edetty nopeammin, mutta akateeminen boikotti on silti vasta aluillaan. Pisimmälle arabimaiden ulkopuolella se on edennyt Iso-Britanniassa sekä Etelä-Afrikassa, jossa Johannesburgin yliopisto on katkaissut siteensä Israelin Ben-Gurion –yliopiston kanssa.

Useimpien akateemikkojen työ on melko irrallaan yhteiskunnallisista aiheista. Boikottikysymykset tuovat näkyväksi kohdemaan akateemisen ympäristön tiedostamatonta poliittista viitekehystä, mutta toivon mukaan ne auttavat näkemään akateemisen toiminnan ja politiikan suhdetta yleisemminkin.

Syksy Räsänen on teoreettisen fysiikan dosentti ja tutkii kosmologiaa. Hän on myös Israeli Committee Against House Demolitionsin Suomen haaran hallituksen jäsen.