Euroopan seksuaali- ja lisääntymisterveysjärjestöt ovat viime vuosina olleet huolissaan monissa maissa voimistuneista konservatiivisista äänenpainoista, jotka vaikuttavat esimerkiksi naisten oikeuksiin.

Itä-Euroopan ja Keski-Aasian maissa konservatiiviset äänet eivät koskaan vaiennetkaan, ja se on yksi syy siihen, miksi alue kärsii yhä sitkeästä hiv-epidemiasta, sanoo YK:n väestörahaston Unfpan alueellinen hiv-neuvonantaja Andrei Poštaruk.

YK:n hiv- ja aids-järjestön Unaidsin mukaan uusien hiv-tartuntojen määrä on kasvanut Itä-Euroopan ja Keski-Aasian alueella lähes 30 prosenttia 2010-luvulla samaan aikaan, kun suurimmassa osassa muuta maailmaa epidemia on heikkenemässä.

Melkein kolmannes alueen hiv-positiivisista ei edes tiedä tartunnastaan ja niistä, jotka tietävät, harvempi kuin joka kolmas saa lääkitystä. Kasvua selittää eniten Venäjä, jossa havaitaan suurin osa uusista tartunnoista.

Itä-Euroopan ja Keski-Aasian alueen maat luokitellaan hieman eri tavoin YK-järjestöstä riippuen. Unfpa toimii Balkanilla, Itä-Euroopassa, Kaukasuksen alueen sekä Keski-Aasian maissa.

”Monet näistä maista ovat entisen Neuvostoliiton maita. Aikoinaan kaikki, mikä liittyi seksiin, oli tabu, ja seksivalistus oli käytännössä olematonta. Nyt tilanne ei ole kovinkaan erilainen monissa maissa”, Poštaruk kertoo.

Hän vieraili kesäkuussa Suomessa Väestöliiton ja muiden järjestöjen seminaarissa sekä tutustumassa uusiin kansanedustajiin. Suomi tukee kehitysapuvaroistaan Unfpaa, joka puolestaan tukee esimerkiksi seksuaali- ja lisääntymisterveyspalveluita, seksikasvatusta ja kondomien toimittamista ympäri maailman. Työtä tehdään tiiviisti paikallisten kansalaisjärjestöjen kanssa, sillä ne tavoittavat parhaiten riskiryhmät.

Vihanneskaupat jäävät tekemättä

Toisin kuin monissa Afrikan maissa, Itä-Euroopan ja Keski-Aasian maissa hiv-epidemia ei ole toistaiseksi levinnyt tasaisesti koko väestön keskuuteen vaan hiv-tartunnan saavat yleisimmin suonensisäisten huumeiden käyttäjät, miehet, jotka harrastavat seksiä miesten kanssa, seksityöläiset, sekä näiden ryhmien seksikumppanit.

Kaikki ovat ryhmiä, joihin perinteisesti on suhtauduttu alueen maissa hyvin syrjivästi. Siksi järjestelmän muuttaminen kestää pitkään, Poštaruk sanoo.

”Kyse ei siis ole esimerkiksi siitä, etteikö olisi kunnollista terveydenhuoltojärjestelmää. Stigma ja syrjintä ovat tärkeimpiin kuuluvia syitä siihen, miksei tavoitteita ole saavutettu alueella. Asenteet ovat konservatiivisia ja lait rankaisevia”, Poštaruk  sanoo.

Monissa maissa esimerkiksi seksityö on kriminalisoitu, parissa jopa samaa sukupuolta olevien suhteet. Siirtotyöläisiä saatetaan karkottaa, mikäli heillä todetaan hiv. Niinpä moni ei uskalla mennä testiin, koska pelkää rangaistusta tai syrjintää.

”Kun ihmiset lopulta menevät testiin, he voivat olla jo aidsin loppuvaiheessa.”

Myös kyselyiden mukaan asenteet ovat yhä syrjiviä. Unaidsin vuosina 2009–2016 tekemän kyselyn mukaan yhdeksässä Itä-Euroopan ja Keski-Aasian maassa melkein 70 prosenttia naisista kertoi, ettei ostaisi vihanneksia hiv-positiiviselta.

Tadžikistanissa ja Kazakstanissa noin viidennes tartunnan saaneista kertoi toisessa kyselyssä, että heitä on estetty saamasta terveyspalveluita tartuntansa takia. Kirgisiassa noin kolmannes sanoi, että terveydenhuoltohenkilökunta on kertonut tartunnasta muille ilman lupaa.

Suunta yhä mahdollista kääntää

Hiv-kuolemien määrä on Itä-Euroopan ja Keski-Aasia maissa viime vuosina vähentynyt. Ongelmista huolimatta yhä useampi myös tietää tartunnastaan.

Poštaruk näkee toivoa myös siinä, että alueella on toimelias kansalaisyhteiskunta, joka tavoittaa riskiryhmät.

”Kansalaisyhteiskunnalla on yhä enemmän kykyjä tavoittaa haavoittuvimmat ja syrjityimmät. Hyvä puoli on myös se, että epidemia ei ole vielä päässyt leviämään laajasti koko väestön keskuuteen. Silloin menettäisimme sen hallinnan. Nyt on yhä mahdollista kääntää sen suunta”, hän sanoo.