Kun äärijärjestö Hamas ja muut palestiinalaisten aseelliset ryhmittymät hyökkäsivät Israelin siviilikohteisiin lokakuun 7. päivänä viime vuonna, israelilainen Ori Givati oli lomailemassa perheensä kanssa kibbutsilla lähellä Gazan rajaa.

He kuulivat varhain aamulla räjähdyksiä ja laukauksia ja saivat pian varoitustekstiviestin, jossa kehotettiin menemään suojaan.

Kibbutsi, jolla he lomailivat, ei lopulta ollut yksi hyökkäyskohteista. Samaan aikaan heidän ystäväperheensä lähetti viestejä läheiseltä Be’erin kibbutsilta, jonne oli hyökätty.

Givatit ja heidän ystävänsä selviytyivät hengissä, toisin kuin monet muut. Israelin viranomaisten tietojen mukaan hyökkäyksessä kuoli vajaat 1 200 ihmistä, joista valtaosa siviilejä. Lisäksi noin 250 ihmistä kidnapattiin Gazaan.

Givati on israelilaisen Breaking the Silence -järjestön vaikuttamistyön johtaja. Se on entisten Israelin armeijan sotilaiden järjestö, joka kerää todistajanlausuntoja Gazassa ja Länsirannan palvelleilta paljastaakseen, millaista miehityksen arki todella on.

Hänelle oli alusta alkaen selvää, ettei mikään olisi enää kuin ennen ja että Israelin vastaus terrori-iskuihin olisi säälimätön. Yli seitsemän kuukautta hyökkäyksen jälkeen Israelin vastahyökkäyksessä Gazaan on kuollut yli 35 000 siviiliä, joista suurin osa on siviilejä.

”Israelia ajaa kosto, ei se, että yritettäisiin estää tällaiset tapahtumat. Tällä sodalla ei ole selkeää tavoitetta eikä kohdetta, ei järkevää johtoa, joka päättäisi, mitä tehdään ja mikä on tavoite”, Givati toteaa.

Givati ja hänen kollegansa, Breaking the Silencen vaikuttamistyön koordinaattori Joel Carmel vierailivat viime viikolla Suomessa Kirkon Ulkomaanavun vapaaehtoisohjelman EAPPI:n vieraina.

Ulkomaanvierailut ovat keskeinen osa järjestön työtä, sillä sen tavoitteena on miehityksen lopettaminen kansainvälisen yhteisön tuella. Varsinkin tällä hetkellä se on Israelissa varsin radikaali mielipide.

Armeijan käymistä ei kyseenalaisteta

Asepalvelus on Israelissa pakollinen kaikille muutamia vähemmistöjä, kuten palestiinalaisia, lukuun ottamatta.

Givati suoritti kolmivuotisen palveluksensa sekä myöhemmän reservipalveluksen taistelujoukoissa, Carmel puolestaan Cogat-yksikössä, joka valvoo miehitettyjen alueiden hallintoa. Asepalveluksen alussa kumpikin koki olevansa suorittamassa tärkeää tehtävää, suojelemassa israelilaisia.

”Kasvoin siihen perusajatukseen, että meidän pitää antaa yhteiskunnalle jotain takaisin, ja paras tapa tehdä se on ryhtyä sotilaaksi. Olin lapsena hyvin motivoitunut siihen. Se opetetaan koulussa ja mediassa, ja sotilaat tulevat päiväkoteihinkin kertomaan armeijasta. Kysymyksille ei juuri jää tilaa”, Givati kertoo.

Myös Carmel piti palvelusta tärkeänä ja miehitystä ikään kuin pakollisena pahana. Hän alkoi kuitenkin kyseenalaistaa ajatuksiaan armeijassa. Yksi pysäyttävimmistä hetkistä oli ”kartoitusmissioon” osallistuminen.  

Ne ovat Israelin armeijan säännöllisesti Länsirannalla toteuttamia operaatioita, joissa armeija tunkeutuu siviiliasuntoihin keskellä yötä kuulustellakseen asukkaita. 

Carmel osallistui operaatioon, jossa koko perhe herätettiin kuulusteluja varten. Hän huomasi perheen lasten olevan kauhuissaan ja yritti viestiä ilmeillään, ettei heitä aiota satuttaa.

”Hymyilin lapsille, mutta he eivät hymyilleet takaisin. Ajattelin, että he todennäköisesti vihaavat meitä. Se hetki muutti jotain. Tajusin, että mikään, tästä, mitä nyt teimme, ei suojelisi israelilaisia, vaan jos tästä jotain seuraisi, niin ehkä lasten radikalisoituminen.”

Myöhemmin hän muisteli operaatioon liittyviä ohjeita. Komentaja oli kertonut perehdytyksessä, että yöllisen ratsian tarkoituksena olisi osoittaa palestiinalaisille, ”kuka on pomo”.

Samantyyppistä kieltä käytti Ori Givatin esimies, joka määräsi keskellä yötä pystytettäväksi tarkastuspisteen, jotta ”palestiinalaiset tuntisivat, että he eivät voi nostaa päätään ylös”.

Samanlaiset tarinat toistuvat Breaking the Silencen keräämissä todistajanlausunnoissa uudelleen ja uudelleen.

”Yksi tärkeimmistä tekniikoista miehityksen ylläpitämisessä on tehdä läsnäolomme tiettäväksi. Palestiinalaisia pelotellaan siinä toivossa, että he eivät aiheuta ongelmia, koska he pelkäävät seurauksia”, Carmel kuvailee.

Lopullisen sysäyksen Breaking the Silenceen liittymiselle Carmelille antoi se, että hänestä oli tulossa isä. Hän koki, että hänellä oli nyt enemmän vastuuta toimia.

Poliittinen ratkaisu

Breaking the Silencen toiminta on Gazan sodan takia entistäkin ajankohtaisempaa. Järjestö on kritisoinut siviilien tappamista, ja se vaatii tulitaukoa sekä panttivankien vapauttamista.

Givati painottaa, että Hamasin ja muiden ryhmittymien tekemät joukkomurhat ja kidnappaukset olivat hirvittävä teko. 

”Se ei ole millään muotoa oikeutettu reaktio miehitykseen, ja mikä tahansa maa aloittaisi sodan tällaisen jälkeen. Mutta se ei tarkoita, että voimme tehdä mitä vain ja tappaa kymmeniä tuhansia viattomia.”

Hän ja Carmel näkevät tilanteen olevan seurausta vuosikymmenien mittaisesta ongelmasta: miehityksestä, joka alkoi vuonna 1967, kun Israel voitti kuuden päivän sodan ja sai haltuunsa Gazan Egyptiltä ja Länsirannan Jordanialta.

”Ongelmaa on yritetty hallita sen sijaan, että se ratkaistaisiin. On yritetty investoida kaikkein vahvimpaan armeijaan, korkeimpiin aitoihin ja edistyksellisimpään teknologiaan. Uhkaa ei kuitenkaan voi poistaa sotilaallisella voimalla. Ainoa tapa on poliittinen sopimus, ja se tarkoittaa kompromisseja”, Carmel sanoo.

Ratkaisun lykkääminen hänen mukaansa vain lisää kaikkiin israelilaisiin kohdistuvaa turvallisuusuhkaa, ja se pahenee joka kerta.

Kansainvälinen tuomioistuin tutkii parhaillaan, onko Israel syyllistynyt Gazassa kansanmurhaan. Kansainvälinen rikostuomioistuin puolestaan pohtii pidätysmääräyksen antamista Israelin ja Hamasin johtajista.

Breaking the Silence ei käytä kansanmurha-sanaa, sillä se oikeudellinen termi, jonka määrittelemisestä vastaavat viime kädessä asianajajat. Givatin mukaan tärkeämpää on puhua suoraan siitä, mitä tapahtuu: syyttömien tappamisesta. Kansanmurha-termin käytössä on myös riskinsä.

”Jos oikeus lopulta päättää, että kyseessä ei ole kansanmurha, Israel käyttää sitä hyväkseen ja sanoo, ettei ole tehnyt mitään väärää”, hän huomauttaa.

Muillakin mailla on vastuu

Israelin yhteiskunta on militarisoitunut entisestään sodan alkamisen jälkeen. Rintamalle lähtijöistä ei ole ollut pulaa. Toisaalta myös Breaking the Silence on saanut yhä enemmän yhteydenottoja sotilailta. Carmel ja Givati uskovat, että niitä tulee lisää sitä mukaa kuin ihmisiä vapautuu rintamalta.

Breaking the Silencen työ ei ole koskaan ollut helppoa, sillä sen toimintaa pidetään ristiriitaisena. Lokakuun jälkeen ilmapiiri on muuttunut yhä vaikeammaksi.

”Miehityksen loppumisen vaatimista ei hyväksytä. Jopa sodan lopettamista vaativia panttivankien perheitä vastaan hyökätään. Mitään ei voi sanoa, koska se tulkitaan Israelin yhtenäisyyden vastustamiseksi”, Carmel kertoo.

He ovat huolissaan myös Länsirannasta, jossa siirtokuntalaisten hyökkäykset ovat muuttuneet yhä aggressiivisemmiksi.

He toivovat, että myös muut maat yrittäisivät ratkaista tilanteen. Yksi Breaking the Silencen ulkomaanvierailuiden tavoitteista on muistuttaa muita maita siitä, että ne ovat osaltaan vastuussa tilanteen ratkaisemisesta, koska ne tekevät Israelin kanssa yhteistyötä – myös Suomi.

”Jos on Israelin ystävä, täytyy ottaa vastuuta ja käyttää vipuvartta vaikuttaakseen politiikkaamme. Se ei ole toimimista Israelin kansaa vastaan, vaan sen politiikkaa vastaan. Olisi monella tapaa parempi israelilaisille, että kansainvälinen yhteisö ryhtyisi toimiin kuin että se on hiljaa”, Givati sanoo.