”Totta kai on luonnollista olla aktivisti. Kaikkien palestiinalaisten täytyy olla poliittisia. Meillä ei ole muuta vaihtoehtoa”, hymähtää palestiinalainen tutkija, toimittaja ja kansalaisaktivisti Majed Abusalama kysymykseen siitä, onko kansalaisaktivismi hänelle luonnollinen tapa toimia.

Abusalama, 34, syntyi Israelin miehittämässä Gazassa Jabalian pakolaisleirillä. Nykyisin hän on Tampereen yliopiston väitöskirjatutkija, joka asuu Berliinissä ja Zürichissä. 

Hän on ollut mukana perustamassa lukuisia kansalaisjärjestöjä ja ruohonjuuritason aloitteitta, joiden tarkoituksena on tuoda esiin palestiinalaisten ääntä ja vastustaa Palestiinalaisalueen miehitystä, jonka Israel aloitti vuonna 1967.

Miehitystä vastustavilla liikkeillä on pitkät perinteet, mutta viime vuosina Palestiina-aktivismi on muuttunut monimuotoisemmaksi ja äänekkäämmäksi. Abusalaman kaltaiset nuorehkot palestiinalaiset niin miehitetyillä alueilla kuin muuallakin maailmassa organisoituvat, perustavat nopeasti erilaisia kampanjoita etenkin sosiaalisessa mediassa ja liittoutuvat tehokkaasti muiden kansalaisliikkeiden kanssa.

Monesti toiminta on pienimuotoista ja tapahtuu ruohonjuuritasolla, mutta kansainvälistä huomiota ovat viime aikoina saaneet esimerkiksi häätöjä Jerusalemissa vastustavat parikymppiset sisarukset Mohammed ja Muna Al-Kurd, joilla on hyvä näkyvyys etenkin sosiaalisessa mediassa. Time-lehti valitsi heidät viime vuonna vaikuttajalistalleen. 

Suomessakin moni muistaa muutaman vuoden takaa myös uutiset 16-vuotiaasta Ahed Tamimista, joka sai vankilatuomion läpsäistyään israelilaista sotilasta ja nousi samalla koko maailman tietoisuuteen.

Myös Majed Abusalama on äänekkäänä tunnettu nuoren polven palestiinalaisaktivisti, joka on mukana esimerkiksi gazalaisten tarinoita kertovassa We are not numbers -yhteisössä sekä Saksassa perustamassaan rasismin vastaisessa Palästina Spricht -koalitiossa. Suomessa hän on aktiivinen Palestinian Voices in Finland -yhteisössä, joka ottaa kantaa ajankohtaisiin Palestiinaan liittyviin kysymyksiin – viime viikkoina esimerkiksi Kiasma-boikottiin.

Abusalama puhuu paljon kolonialismin ja imperialismin purkamisesta. Uuden sukupolven aktivismissa on hänen mukaansa keskeistä se, että nyt palestiinalaiset puhuvat itse omasta puolestaan. 

”Emme odota, että suomalaiset tai muut valkoisten edustamat järjestöt tekevät sen. Nyt on meidän aikamme puhua.”

Suomessa tarkoituksena on esimerkiksi luoda painetta, jotta hallitus ei kävisi asekauppaa Israelin kanssa, hän kertoo. Suomi on ostanut Israelilta aseita, ja viime viikolla kerrottiin uudesta ohjusjärjestelmäkaupasta.

Abusalama kiersi kuun vaihteessa Suomen kaupungeissa yhdessä yhdysvaltalaisen aktivistin Estee Chandlerin kanssa. 

Filmiteollisuudessa uransa tehnyt Chandler edustaa juutalaisten kasvavaa kritiikkiä miehitystä kohtaan Yhdysvalloissa. Hän on israelilaisen isän ja amerikkalaisen äidin tytär ja vietti nuorena paljon aikaa Israelissa. Hän heräsi Palestiinan kysymykseen vasta vuonna 2008 työskennellessään Barack Obaman vaalikampanjan vapaaehtoisena. 

Chandler on perustanut Los Angelesiin Jewish Voice for Peace -järjestön (JVP) alaosaston. Järjestöllä on yhteensä yli 200 000 tukijaa, ja se pyrkii vaikuttamaan etenkin Yhdysvaltain ja Israelin tiiviisiin suhteisiin.

Chandlerin mukaan myös amerikkalaiset ovat alkaneet herätä Palestiinan-kysymykseen viime vuosina.

”Etenkin juutalaisten nuorten kiinnostus on lisääntynyt, ja pari-kolmekymppisistä on tullut aktiivisempia. Moni on collegeen päästyään vihainen kuullessaan totuuden ja ymmärrettyään, että heille on valehdeltu”, hän sanoo.

Myös joidenkin kyselytutkimusten mukaan nuorten mielipiteet Yhdysvalloissa ovat muuttuneet Palestiinalle myönteisempään suuntaan, vaikka Israel-mielisyys onkin maassa syvään juurtunutta ja keskustelu politisoitunutta. Kymmenissä osavaltioissa on ajettu läpi esimerkiksi lakeja, jotka kieltävät yrityksiltä, järjestöiltä tai yksilöiltä Israelin boikotoinnin.

Sana leviää somessa

Pitkään Israelin ja Palestiinan konfliktia tutkineen, Ulkopoliittisen instituutin vanhemman tutkijan Timo R. Stewartin mukaan uuden sukupolven Palestiina-aktivismia vauhdittaa etenkin sosiaalisen median nousu.

”Palestiinalaiset ovat pitkään kokeneet, että heidän on vaikea saada viestiään läpi. Somen aikakaudella tähän on tullut selkeä muutos. Uusi sukupolvi on aiempaa kielitaitoisempi ja koulutetumpi ja on enemmän kotonaan Yhdysvaltain ja Euroopan kontekstissa. Uuden sukupolven edustajat osaavat puhua paremmin tavoilla, jotka resonoivat somessa ja muuallakin”, hän sanoo.

Sosiaalinen media on Stewartin mukaan mahdollistanut myös sen, että palestiinalaiset ovat voineet muodostaa yhteyksiä muihin sosiaalista oikeudenmukaisuutta ajaviin liikkeisiin. Siinä, missä Palestiinan kysymys on perinteisesti ollut vasemmistopiirien agendalla, nyt kannatuspohja on laajempi. 

Majed Abusalaman mukaan uuden sukupolven aktivismille onkin keskeistä intersektionaalisuus. Vaikka esimerkiksi Palestinian Voices in Finland keskittyy miehityksen vastustamiseen, se on samalla myös antirasistinen ja feministinen. Palestiinan kysymys nähdään siis yhtenä osana muita yhteiskunnallisia ongelmia. 

”Palestiina-politiikka ei ole pelkkää vasemmistopolitiikkaa. Palestiinan kysymyksen kehystäminen vasemmistolaiseksi on haitallista, sillä se tekee monelle kiinnostumisesta vaikeampaa.  Palestiina pitäisi nähdä kaikkien politiikkana, sillä se vaikuttaa kaikkiin, vaikka eläisi missä”, Abusalama huomauttaa.

Uusi sukupolvi on kyllästynyt palestiinalaishallintoon

Tärkein syy uuden sukupolven Palestiina-aktivismin taustalla on turhautuminen. Todellista toivoa Israelin ja palestiinalaisten konfliktin ratkaisemisesta oli viimeksi kolmisenkymmentä vuotta sitten, kun väliaikaiseksi tarkoitettu Oslon rauhansopimus solmittiin.

Kahden valtion ratkaisu näyttää kuitenkin lipuneen yhä kauemmas. Israel vetäytyi Palestiinalaisalueeseen kuuluvasta, miehittämästään Gazasta vuonna 2005 mutta saartaa sitä edelleen ja jatkaa sen pommittamista säännöllisesti vastauksena ääriliike Hamasin raketti-iskuihin.

Israel on myös jatkanut laittomien siirtokuntien rakentamista Länsirannalle, jota se miehittää edelleen. Tänä vuonna Länsirannalla on nähty myös poikkeuksellista väkivaltaa. YK:n tilastojen mukaan väkivallassa on kuollut lähes 130 palestiinalaista ja 10 israelilaista, eniten ainakin seitsemään vuoteen. Loukkaantuneita on tuhansia. Suurin osa kuolonuhreista on ollut siviileitä.

Stewart kuitenkin varoittaa tulkitsemasta Israelin ja palestiinalaisten konfliktia pelkkänä kierteenä, jossa palestiinalaiset tekevät terrori-iskuja ja Israel vastaa väkivalloin. Olennaisempaa hänen mukaansa on miehityksen syveneminen sekä rauhanprosessin jämähtäminen viime vuosina.

”Rauhasta on neuvoteltu viimeksi vuonna 2014. Kokonainen sukupolvi on syntynyt ja kasvanut toivottomuuden välitilassa. Nuori sukupolvi on kyllästynyt välitilaan”, Stewart sanoo.

Vaikka suurin osa vastarinnasta on rauhanomaista, osa palestiinalaisnuorista on liittynyt löyhästi organisoituihin aseellisiin ryhmiin, jotka eivät ota käskyjä vastaan myöskään palestiinalaisten omilta turvallisuusjoukoilta.

Israel pyrkii juurimaan ryhmät nopeasti ja on tehnyt keväästä asti lähes päivittäin ratsioita etenkin Länsirannan pohjoisosissa Nablusissa ja Jeninissä. Ne päättyvät tavallisesti palestiinalaisten kuolemaan tai pidätykseen.

Palestiinalaisten tyytymättömyys kohdistuu myös palestiinalaishallintoon ja sitä johtavaan 87-vuotiaaseen presidentti Mahmud Abbasiin.

Palestiinalaishallinto ei ole kyennyt neuvottelemaan palestiinalaisille omaa valtiota. Se on korruptoitunut ja tukahduttaa toisinajattelijoiden kritiikin kovin ottein.

”Monelle palestiinalaiselle hallinto näyttäytyy nykyisin miehityksen alihankkijana”, Stewart tiivistää.

Suurin osa Länsirannan asukkaista ei ole koskaan äänestänyt, sillä palestiinalaishallinto ei ole järjestänyt vaaleja sitten vuoden 2006 eikä miehitettyjen alueiden palestiinalaisilla ole oikeutta äänestää myöskään Israelin vaaleissa. 

Omaehtoinen vastarinta on siis monelle ainoa mahdollisuus vaikuttaa. Pääosin se tapahtuu edelleen rauhanomaisesti niin Palestiinan sisällä kuin sen ulkopuolellakin.

”Palestiinalaisnuoret ovat kyllästyneitä – sekä miehitykseen että omaan hallintoonsa. Aiemmat sukupolvet tekivät kompromisseja, mutta ne epäonnistuivat. Nuori sukupolvi on vihainen mutta samalla myös voimaantunut. Nyt halutaan selkeä ja suoraviivainen päätös Palestiinan vapauttamiseksi”, Majed Abusalama kuvailee.

Tyhjiö täyttyy tavalla tai toisella

Ruohonjuuritason aktivismin mahdollisuudet ratkaista konflikti ovat rajalliset. Se luo kuitenkin toivoa. Abusalama ja Chandler ovat optimistisia, koska niin moni liike näyttää ottaneen Palestiinan asian omakseen. 

”Historia osoittaa, että muutokset tapahtuvat usein nopeasti. Berliinin muurin murtuminen ja Etelä-Afrikan apartheidin päättyminen tapahtuivat lopulta yhtäkkiä”, Chandler muistuttaa.

Tutkija Timo R. Stewartin mukaan on joka tapauksessa selvää, ettei nykytilanne, kuten Länsirannan viimeaikaiset levottomuudet, voi jatkua ikuisesti. 

”On epärealistista ajatella, että tällainen tilanne, jossa palestiinalaisten oikeudet jäävät toteutumatta vuosikymmenestä toiseen, olisi ylläpidettävissä. Voi olla, että tämänhetkinen kuohunta laantuu, mutta tyhjiö odottaa jollakin lailla täyttymistään. Jos jotain ei tapahdu nyt, niin jonain päivänä jotain on pakko tapahtua.”