Kiertotaloudesta kaavaillaan ratkaisua vaateteollisuuden aiheuttamiin kasvavaan ympäristökuormaan, mutta muita alan ongelmia, kuten huonoja työolosuhteita ja kehnoja palkkoja, se ei välttämättä ratkaise.  

Tämä selviää tuoreesta väitöstutkimuksesta, joka keskittyy etenkin kehittyvien maiden asemaan kiertotaloudessa.  

”Vaateteollisuuden ongelmina ovat edelleen matalat palkat, huonot työolot ja suojavälineiden puute. Kiertotaloudessa ei ole mitään mekanismia, jonka avulla se vastaisi automaattisesti näihin kysymyksiin. Riskinä on, että vanhat ongelmat vahvistuvat ja lisäksi tulee uusia”, summaa filosofian tohtori Anna Härri. 

Hänen elokuussa tarkastettu väitöstutkimuksensa on osa Aalto-yliopiston Finix-hanketta, jossa yritetään kehittää ympäristöllisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävän vaateteollisuuden mallia. 

Sitä kaivataan kipeästi, sillä pikamuotiin nojaavan vaateteollisuuden ihmisoikeus- ja ympäristövaikutukset ovat viime vuosina tulleet harvinaisen selviksi.

Vaatteiden tuotanto on vuonna 2017 julkaistujen tietojen mukaan 15 vuoden aikana tuplaantunut ja käyttöikä laskenut 36 prosenttia. Tekstiiliteollisuus tuottaa vuosittain jo lähes sata miljoonaa tonnia jätettä ja 6–10 prosenttia hiilidioksidipäästöistä. 

Yksi ratkaisu voisi olla kiertotalous. Se tarkoittaisi ihannetilanteessa sitä, että vaatteet valmistettaisiin ”luonnollisessa” kierrossa. Raaka-aineena olisi jäte- tai kierrätyskangas tai -kuitu, energia olisi päästötöntä ja jätettä syntyisi mahdollisimman vähän. Lopputuote olisi pitkäikäinen ja kiertäisi mahdollisesti vielä uudelle käyttäjälle. 

Vaatekuitua olkijätteestä

Härriä kiinnosti erityisesti se, millaisia olisivat kiertotalouden sosiaaliset vaikutukset kehittyvissä maissa, joissa vaateteollisuus työllistää kymmeniä miljoonia ihmisiä. Sitä kiertotaloustutkimuksessa ei ole juurikaan käsitelty.

Kiertotalous tarjoaa tutkimuksen mukaan periaatteessa kyllä mahdollisuuksia: esimerkiksi vaatejätteen käsittelylaitokset voivat tarjota uusia työpaikkoja ja ympäristöystävällisemmät käsittelytavat voivat vähentää työntekijöiden kemikaalikuormitusta.

Myönteiset vaikutukset eivät kuitenkaan ole automaatio. Jos kiertotalouteen siirtymistä ei suunnitella kunnolla, vanhat ongelmat seuraavat todennäköisesti perässä. Ne voivat vahvistua, ja rinnalle voi tulla uusia. 

”Esimerkiksi vaatejätteen kerääjät ja kuljettajat ovat jo joutuneet hyvinkin alisteiseen asemaan ja saavat surkeaa palkkaa”, Härri kertoo.

Hänen päätutkimuskohteensa oli Intia, joka on maailman kolmanneksi suurin vaatteidenviejämaa. Tekstiiliteollisuus työllistää 12–13 miljoonaa ihmistä ja tuottaa 14 prosenttia bruttokansantuotteesta.

Kiertotaloutta sovelletaan jo jonkin verran: maa hyödyntää länsimaista tulevaa vaatejätettä ja esimerkiksi jätevettä kierrätetään monissa tehtaissa. 

Härri tutki pientä kiertotalouden osasta: olkijätteen hyödyntämistä vaatekuituna ja sen vaikutuksia paikallisiin viljelijöihin.  

Hänen tekemässään kyselyssä selvisi, että riisistä ja vehnästä saatavan olkijätteen myynti toisi viljelijöille kaivattuja lisätuloja. Tuotantoketju pitäisi kuitenkin järjestää huolellisesti, sillä olkijätettä tarvitaan myös maaperän laadun ylläpitämiseen. Pahimmassa tapauksessa olkijätteen käyttäminen kestävämmässä vaateteollisuudessa voisi johtaa maaperän laadun heikkenemiseen, mikä taas voisi lisätä kemikaalien käyttöä paikallisessa maanviljelyksessä.

Ei päätä pensaaseen

Kiertotalouteen siirtyminen ei ole siis yksinkertaista. Kaikkein suurimmat haasteet liittyvät työpaikkoihin. Se selvisi, kun Härri haastatteli intialaisten vaatetehtaiden omistajia sekä järjestöjen ammattiliittojen edustajia. 

Näitä huoletti se, että jos kiertotalouteen siirrytään ja puuvillan käyttöä tai kuluttamista ylipäätään vähennetään, työpaikat etenkin kehittyvissä maissa ovat uhattuina.

Eräs tehtaanomistaja jopa ehdotti, että pikamuodin tuottamista voitaisiin jatkaa ja kiihdyttää, kunhan materiaalina vain olisivat kierrätyskuidut. 

Se on periaatteessa ymmärrettävää.

”Työpaikkoja on toki aina kadonnut ja syntynyt yhteiskuntien muuttuessa, mutta heikossa asemassa oleviin maihin kiertotalouteen siirtyminen voi osua todella pahasti. Ihmisillä ei välttämättä ole mitään muita vaihtoehtoja. Siirtymä voi siis olla hyvin vaikea”, Härri toteaa.

Ympäristöongelmia ei kuitenkaan ratkaista pelkkiä kierrätyskuituja käyttämällä, vaan täysipainoinen siirtyminen kiertotalouteen tarkoittaisi myös kulutuksen vähentämistä. Se taas johtaa melko todennäköisesti myös työpaikkojen vähenemiseen. 

Miten tilanteen siis voisi ratkaista?

Härrin mukaan kiertotalouteen pitää siirtyä niin, että siirtymää suunnitellaan yhdessä kehittyvien maiden kanssa. Niille voitaisiin maksaa kompensaatioita työpaikkojen menetyksistä, jotta ne voisivat esimerkiksi kouluttaa ihmisiä uusiin ammatteihin, kuten kierrätysteollisuuteen. On myös tärkeää, että brändit maksaisivat vaatteista kunnollista hintaa jo nyt, jotta tehtaat ja työntekijät voisivat vahvistaa sopeutumiskykyään.

Härrin mukaan on kuitenkin selvää, että aina kiertotalous ei johda tilanteisiin, joissa kaikki voittavat.

”Se pitää kuitenkin tunnustaa eikä pistää päätä pensaaseen. Siirtymä kiertotalouteen pitää tehdä hallitusti eikä niin, että kehittyvät maat jätetään yhtäkkiä oman onnensa nojaan.”

Kulutusta on pakko vähentää

Intialaiset vaatetehtaat eivät ole ainoita, jotka haluavat jatkaa pikamuotia. Härri on huolissaan siitä, että kiertotalous-termiä on alettu käyttää heppoisin perustein rikkaissakin maissa. Sillä viitataan mieluummin materiaalien kierrätykseen kuin kulutuksen vähentämiseen.

”Kulutuksen vähentäminen on kaikkein vaikein asia, sillä järjestelmämme on luotu kasvavan kulutuksen varaan. Jos kaiken vain voisi kierrättää, koko järjestelmää ei tarvitsisi muuttaa eikä kuluttajien tarvitsisi juuri muuttaa käytöstään. Olen kuitenkin epäileväinen sen suhteen, kuinka paljon kiertotalous voi pelastaa maailmaa sellaisenaan kuin se nyt ymmärretään.”

Kannattaako kuluttajan sitten valita ekologinen kiertotalousvaate vai pikamuotivaate, joka ainakin työllistää ihmisiä?

Härri itse kertoo ostavansa vaatteet nykyään pääosin käytettyinä. 

”Jos ostan jotain uutena, yritän varmistaa, että se olisi laadukas ja valmistettu kierrätysmateriaalista. Voin kyllä ostaa Bangladeshissa ja Intiassa tuotettuja vaatteita, mutta silloin katson tarkkaan, millaisesta brändistä on kyse. Pikamuotiyrityksiin en kävele sisälle enää ollenkaan.”

Anna Härrin kestävyystutkimuksen alan väitöskirja tarkastettiin Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa elokuussa.