Raportti: Autoritaariset hallitukset hyödyntävät tekoälyä polkeakseen ihmisoikeuksia verkossa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Raportti: Autoritaariset hallitukset hyödyntävät tekoälyä polkeakseen ihmisoikeuksia verkossa

Tekoälystä voi olla hyötyä, mutta sitä käytetään myös digitaalisen sorron välineenä. Siksi sitä pitäisi säädellä tarkemmin, sanoo Freedom House.

Lapsen kädet tietokoneen näppäimistöllä.

- Kuva: Nenad Stojkovic / CC BY 2.0.

Internetin vapaus on heikentynyt 13. vuotta peräkkäin. Yksi syy on tekoälyn yleistyminen, sanoo yhdysvaltalainen Freedom House -järjestö tuoreessa raportissaan.

Tekoälyn avulla helpotetaan tiedon kontrollointia, kehitetään nettisensuuria ja tuotetaan disinformaatiota, se varoittaa. Raportista selviää esimerkiksi, että 22 maassa käytetään tekoälyä poistamaan digitaalisilta alustoilta ei-toivottuja sisältöjä.

”Tämä on aikamme kriittinen kysymys, sillä verkon ihmisoikeudet ovat nykypäivän itsevaltiaiden avainkohde. Demokraattisten valtioiden pitäisi vahvistaa tekoälyn säätelyä läpinäkyvyyden lisäämiseksi, luoda tehokkaita valvontamekanismeja ja priorisoida ihmisoikeuksien suojelu”, sanoo Freedom Housen johtaja Michael J. Abramowitz tiedotteessa.

Freedom House julkaisee vuosittain raportin netin vapaudesta. Mukana on 70 maata, joissa elää 88 prosenttia maailman netinkäyttäjistä. Suomi ei ole mukana. Seuranta tehtiin kesäkuun 2022 ja toukokuun 2023 välisenä aikana.

Tekoälyn lisäksi digitaalisia vapauksia poljetaan myös perinteisin keinoin, raportista selviää. Ainakin 55 maassa ihmiset kohtasivat oikeudellisia seurauksia ilmaistuaan itseään verkossa. 41 maassa viranomaiset sulkivat nettisivuja, jotka sisältävät poliittista, yhteiskunnallista tai uskonnollista puhetta.

Molempia tehtiin esimerkiksi Kiinassa, joka oli 9. vuotta peräkkäin maailman pahin maa netin vapauden kannalta.

Eniten tilanne heikkeni Iranissa, jossa viranomaiset sulkivat verkkopalveluita ja estivät sosiaalista mediaa tukahduttaakseen hallituksen vastaiset protestit. Ihmisiä vastaan myös hyökättiin fyysisesti tai tapettiin 41 maassa verkkokäyttäytymisen takia. Pahimpia tapaukset olivat Myanmarissa ja Iranissa, joissa hallinto antoi kuolemantuomioita.

Raportissa kehotetaan valtioita paitsi säätelemään tekoälyä, myös vahvistamaan yksityisyyttä, ilmaisunvapautta ja tiedonsaantia verkossa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia