Suomessa on eläkeläisiä, joilla ei ole varaa lääkkeisiin. Koulutettuja ammattilaisia, jotka sairaus on ajanut taloudelliseen ahdinkoon. Työttömiä, jotka elävät jatkuvasti toimeentulotuen varassa, vaikka se on tarkoitettu vain väliaikaiseksi selviytymiskeinoksi.

Tämä selviää Ihmisoikeusliiton ja Amnesty Internationalin Suomen osaston tänään ilmestyvästä raportista (pdf).

Sen peruspäätelmä on yksinkertainen: Suomen perusturvan taso ei ole riittävä, eivätkä sen saajien ihmisoikeudet toteudu täysimääräisesti.

”Suomessa on käsitys, että meillä on hyvinvointivaltio, jossa sairastuminen ei voi johtaa köyhyyteen, toisin kuin vaikkapa Yhdysvalloissa. Se on kuitenkin illuusio”, toteaa ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin taloudellisten ja sosiaalisten oikeuksien asiantuntija Mariko Sato, joka on toinen raportin tekijöistä.

Näkymättömiä kokemuksia

Perusturvaetuuksilla tarkoitetaan vähimmäistason työttömyysetuuksia, perhe-etuuksia, eläkkeitä, sairausetuuksia ja opintorahaa. Sitä täydentävät asumis- ja toimeentulotuet.

Järjestelmä rakennettiin aikoinaan sen ajatuksen pohjalle, että ihmiset käyvät kokopäivätyössä. Raportin mukaan se ei kuitenkaan ole toiminut.

Raportti vetää yhteen uusimpia Suomen aiheeseen liittyviä selvityksiä ja tutkimuksia. Esimerkiksi sosiaali- ja terveysministeriön teettämän arviointiraportin mukaan useimmat perusturvaetuudet eivät riitä Kuluttajatutkimuskeskuksen laatiman, niin sanotun minimibudjetin kustantamiseen. Niinpä moni turvautuu toimeentulotukeen, jonka saajia on yli 460 000.

Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2019 joka kuudes suomalainen oli köyhyys- tai syrjäytymisriskissä, ja määrä kasvoi 17 000 ihmisellä edellisvuodesta.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kyselyssä lähes joka viides vastaaja kertoi joutuneensa tinkimään ruuasta, lääkkeistä tai lääkärikäynneistä rahanpuutteen vuoksi vuonna 2020.

Tilanne on pitkän kehityksen tulos, mutta esimerkiksi viime hallituskaudella tapahtuneet leikkaukset, tukien indeksijäädytykset sekä työttömiin kohdistettu aktiivimalli ovat raportin mukaan tehneet etuuksista riittämättömiä.

”Vaikeimmassa asemassa ovat ne, joiden elämässä on monia eri haavoittavia tai syrjinnälle altistavia tekijöitä, kuten sairastuminen, vammaisuus, pitkäaikaistyöttömyys tai yksinhuoltajuus. Myös lapsiperheköyhyys on yleistynyt”, sanoo raportin toinen tekijä, Ihmisoikeusliiton vaikuttamistyön päällikkö Heli Markkula.

Raporttia varten on myös haastateltu 12:ta perusturvaetuuksia saavaa ihmistä. Yksi haastatelluista oli hyvin koulutettu yksinhuoltaja, jonka sairaus oli ajanut taloudelliseen kriisiin.

”Hän oli tippunut niukkuuteen, jossa hän ei voi tehdä mitään tilanteensa parantamiseksi, eikä järjestelmä tarjoa turvaverkkoa. Hän ei ollut ajatellut, että Suomessa voisi käydä näin. Tämä on kokemus, joka on yhteiskunnassa näkymätön”, Sato sanoo.

Ei pelkkää politiikkaa

Sato ja Markkula haluavat nostaa julkisessa keskustelussa esiin sen, että perusturvassa on kyse ennen kaikkea ihmisoikeuksista.

”Toki kaikki valtion budjettiin liittyvät asiat ovat myös poliittisen väännön kohteena, mutta julkisessa keskustelussa on jäänyt paitsioon se, että valtiolla velvoitus taata ihmisoikeuksien toteutuminen”, Sato sanoo.

Oikeus riittävään sosiaaliturvaan taataan Suomen perustuslaissa. Suomi on mukana myös YK:n taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien (TSS) sopimuksessa sekä Euroopan sosiaalisessa peruskirjassa. Niidenkin mukaan valtiolla on velvollisuus tarjota kansalaisilleen riittävä sosiaaliturva.

Suomi on viime vuosina saanut useita huomautuksia YK:n TSS-oikeuksien komitealta ja Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitealta siitä, ettei perusturvan taso ole riittävä.

Sopimusten mukaan perusturva suhteutetaan valtion omaan tulotasoon, joten Suomi ei voi puolustautua sanomalla, että muissa maissa tilanne on vielä huonompi, tutkijat muistuttavat.

Heidän mukaansa Suomi ei kuitenkaan ota suosituksia kovin vakavasti. Yksi syy on se, että perinteisesti länsimaissa ei mielletty taloudellisia ja sosiaalisia oikeuksia ihmisoikeuksiksi, vaan mieluummin on puhuttu sananvapauden ja kokoontumisvapauden kaltaisista kansalaisoikeuksista ja poliittisista oikeuksista.

”Kehittyvissä maissa tämä asia ymmärretään paljon paremmin kuin rikkaissa. Me ihmisoikeusjärjestötkin olemme jättäneet tätä paitsioon hyvin pitkään. Nyt ymmärrämme entistä paremmin, että ihmisoikeudet ovat jakamattomia ja vaikuttavat toistensa toteutumiseen, eikä niitä voi ajatella irrallaan toisistaan”, Sato sanoo.

Köyhyys on osattomuutta

Raportissa on lukuisia suosituksia, joista tärkein on se, että minimietuudet pitäisi Suomessa nostaa sille tasolle, että ihmiset tulisivat niillä toimeen.

Täsmällisiä keinoja siihen, miten sosiaaliturvajärjestelmää pitäisi uudistaa, ei kuitenkaan haluta antaa, sillä se on päättäjien tehtävä. Ihmisoikeusjärjestöt eivät halua myöskään olla ohjeistamassa valtiota siitä, mikä sitten olisi riittävä perusturvan taso.

”Yksi hyvä mittari on se, että toimeentulotuki on lain mukaan tarkoitettu vain poikkeustilanteita varten, mutta iso osa perusturvan saajista joutuu turvautumaan siihen pitkäaikaisesti. Niin kauan kuin näin on, perusturva ei ole riittävä”, Sato sanoo.

Toisaalta köyhyydessä ei ole kyse vain rahasta. Sato ja Markkula ovat huolissaan myös siitä, että monelle haastateltavalle perusturvan varassa sinnittely tarkoitti myös ulkopuolisuuden tunnetta ja vaikeutta osallistua yhteiskunnan toimintaan.

”Vaatimustasona ei voi olla pelkkä hengissä pysyminen, vaan pitää pyrkiä yhteiskuntaan, jossa ihmisten oikeudet toteutuvat aidosti. Ihmisoikeuksiin kuuluu myös mahdollisuus elää yhteiskunnan yhdenvertaisena jäsenenä, ja perusturvan riittämättömyys on esteenä myös sille”, Sato sanoo.

Se on näkynyt esimerkiksi kunnallisvaaleissa: köyhien asuinalueiden asukkaat äänestivät viime vaaleissa vähemmän kuin rikkaiden.

”On pelottava ajatus, että meillä on vain tietyt ihmiset, jotka ovat osallisia ja aktiivisia kansalaisia ja tietty porukka, jotka ovat osattomia”, Markkula sanoo.