Suomen maahanmuutto- ja turvallisuuspolitiikka kiristyy nyt poikkeuksellista vauhtia monella rintamalla.

Käynnissä on ulkomaalaislain uudistus, joka toteutuessaan kiristäisi merkittävästi oleskeluluvan ehtoja ja vaikeuttaisi sen saantia.

Hallitus myös suunnittelee itärajan turvapaikanhakijatilanteen hallitsemiseksi jopa perustuslain kanssa ristiriidassa olevia lakimuutoksia.

Samaan aikaan keskustellaan myös kansainvälisten sopimusten ja oikeuskäytännön vastaisista keinoista hallita turvapaikanhakijoiden tuloa.

Kyseessä on merkittävä käänne, eräänlainen ”paradigman muutos” Suomen maahanmuuttopolitiikassa, sanoo Suomen Pakolaisavun toiminnanjohtaja Annu Lehtinen.

”Suomi on ison muutoksen ääressä. Huoli liittyy ennen kaikkea pakolaisten, turvapaikanhakijoiden ja muiden haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten oikeuksiin mutta myös siihen, miten Suomi suhtautuu kansainvälisiin sopimuksiin ja koko monenkeskiseen järjestelmään.”

Samaa mieltä on Siirtolaisuusinstituutin erikoistutkija Erna Bodström. Hänen mukaansa muutos näkyy etenkin siinä, että turvapaikanhakijat on alettu nähdä kollektiivisena turvallisuusuhkana. Näin voidaan perustella sekä ulkomaalaislain tiukennukset että itärajan poikkeustoimet. Asiantuntijakielessä puhutaan ”turvallistamisesta”.

”Aiemmin tämä oli tiettyjen puolueiden tai henkilöiden narratiivi, nyt se tuntuu olevan pääasiallinen narratiivi vähän joka puolella”, hän toteaa.

Maahanmuuttopolitiikan kannalta turvallisuuspuhe on huolestuttavaa, sillä jokaisella pitäisi olla oikeus yksilölliseen turvapaikkahakemuksen käsittelyyn. Se ei onnistu, jos turvapaikanhakijat määritellään kollektiivisesti turvallisuusuhaksi, Annu Lehtinen sanoo.

Seurauksena varjoyhteiskunta

Maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikan kiristyminen ja painottuminen enemmän turvallisuuteen ei ole uusi eikä yhtäkkinen ilmiö. Maailmalla turvallisuuspuhe yleistyi jo vuoden 2001 syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen, ja Suomenkin maahanmuutto- ja turvapaikkalakien kiristyminen on tapahtunut pikkuhiljaa viime vuosien kuluessa.

Ensimmäisen tärkeä käänne tapahtui jo vuosina 2010–2012, kun perheenyhdistämisen ehtoja kiristettiin. Seuraava kiristysvaihe oli vuonna 2016 niin sanotun pakolaiskriisin yhteydessä, kertoo Helsingin yliopiston sosiologian professori Lena Näre, joka tutkii paperittomuutta.

Nyt käynnissä oleva ulkomaalaislain uudistus on asiantuntijoiden mukaan kuitenkin poikkeuksellisen laaja. Muutokset vaikuttavat turvapaikanhakijoiden lisäksi myös muihin maahanmuuttajataustaisiin ihmisiin, ja ne ovat tiukkoja jopa eurooppalaisella mittapuulla.

”Suomi on perinteisesti mennyt EU:n minimitason yli, mutta nyt olemme lähestymässä tilannetta, jossa pyritään tietoisesti pelkkään minimiin”, Lehtinen sanoo.

Ulkomaalaislain uudistus on moniosainen paketti, joka on parhaillaan lausuntokierroksella. Hankkeen tarkoituksena on lakiesityksen (pdf) mukaan saattaa lainsäädäntö EU-direktiivien tasalle sekä helpottaa ”kansallista turvallisuutta ja yleistä järjestystä ja turvallisuutta” uhkaavien henkilöiden poistamista maasta.

Yksi keskeisistä lakiuudistuksen kohdista on niin sanottu kaistanvaihdon kielto. Se tarkoittaa, ettei turvapaikanhakija voi saada oleskelulupaa Suomesta työn tai opintojen perusteella turvapaikkaprosessin ollessa kesken eikä sen jälkeen hakijan ollessa maassa. Myöskään maassa laittomasti oleskelevat eivät voi laillistaa oleskeluaan ennen kuin ovat välissä poistuneet maasta.

”Näin tuotetaan varjoyhteiskuntaa. Jos aidosti oltaisiin huolissaan sisäisestä turvallisuudesta, ihmisillä pitäisi päin vastoin olla mahdollisuus elää laillisesti”, Näre toteaa.

Elämän epävarmuutta lisää se, että oleskelulupien kestoa aiotaan lyhentää. Oleskeluluvan voi turvapaikan perusteella saada jatkossa vain kolmeksi vuodeksi kerrallaan aiemman neljän vuoden sijaan. Toissijaista suojelua saisi vain vuodeksi kerrallaan aiemman neljän vuoden sijaan. 

Työluvalla olevat saisivat työttömäksi jäätyään kolme kuukautta aikaa etsiä uuden työn. Perheenyhdistämisen ehtoja tiukennettaisiin.

Bodström on huolissaan myös ehdotetusta rajamenettelylaista. Sen ajatuksena on, että entistä useamman turvapaikanhakijan hakemukset ohjataan nopeutettuun menettelyyn, jotta heidät saataisiin myös nopeasti pois maasta. 

”He jäisivät ilman tukipalveluita, mikä vaikeuttaisi haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten tunnistamista entisestään. Suomella on ollut siinä vaikeuksia aiemminkin”, hän muistuttaa.

Turvapaikkaprosessia ei voi ulkoistaa

Ulkomaalaislain uudistus ei lakiesityksen mukaan ole ristiriidassa Suomen kansainvälisten velvoitteiden kanssa. Lehtinen on kuitenkin huolissaan siitä, että Suomi on maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikassaan yleisemmin lipeämässä kansainvälisistä sopimuksista ja kansainvälisestä oikeuskäytännöstä.

”Olemme pienenä valtiona nähneet monenkeskisen yhteistyön ja kansainvälisen sopimusjärjestelmän merkityksen ja halunneet edistää sitä. Nyt tilanne on toinen: olemme siirtymässä joukkoon, joka kyseenalaistaa järjestelmän ajantasaisuuden ja kysyy, meneekö kansallinen etu ja turvallisuus sen yli”, hän sanoo.

Hän pitää merkittävimpänä muutoksena Suomen suunnitelmaa ajaa EU:ssa turvapaikkaprosessin ulkoistamista unionin ulkopuolisiin maihin, kuten Iso-Britannia on tehnyt Ruandan kanssa. Helsingin Sanomat kertoi asiasta tammikuussa.

”On täysin poikkeuksellinen asia, että Suomen kaltainen valtio ajaa tällaista asiaa. Että otamme niin ison ja erilaisen suunnan siinä, miten suhtaudumme kansainvälisiin sopimuksiin ja sopimusjärjestelmään, ihmisoikeuksiin ja niiden jakamattomuuteen.”

Pääministeri Petteri Orpon (kok) mukaan reunaehtona on kansainvälisten sopimusten kunnioittaminen, mutta Lehtisen mukaan turvapaikkaprosessin ulkoistaminen kolmansiin maihin olisi käytännössä kansainvälisen oikeuden vastaista.

Kansainvälisen suojelun tarjoaminen tarkoittaa nimenomaan sitä, että maat itse tarjoavat suojaa. Hänen mukaansa tärkeän velvoitteen ulkoistaminen voisi rikkoa kansainvälisen oikeuden keskeisiä perusperiaatteita, kuten palautuskieltoa ja joukkokarkotuksen kieltoa.

Ulkoistamisen lisäksi Suomessa on keskusteltu myös pushbackeista eli siitä, voisiko Suomi pakottaa turvapaikanhakijat takasin, mikäli heitä tulee rajasulusta huolimatta itärajan yli. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on linjannut käytännön laittomaksi lähes kaikissa tapauksissa.

Kysymyksiä on herättänyt myös se, millä perustein Suomi voi pitää itärajaa kiinni ja näin evätä oikeuden hakea turvapaikkaa. Virallisesti syynä ovat salaiset tiedustelutiedot, joiden mukaan Suomen turvallisuus on uhattuna. 

Tutkijoita linjaus epäilyttää.

”On äärimmäisen vaikea nähdä sellaista skenaariota, että jokainen maahan pyrkivä olisi turvallisuusuhka. Tiedämme, että aina, kun Suomeen tulee ihmisiä, joukossa voi olla rikollisia. On hyvin ongelmallista, että yksi ryhmä määritellään kansalliseksi turvallisuusuhaksi”, Bodström huomauttaa.

Sopimukset suojelevat kaikkia

Sitä, miten muutokset lopulta vaikuttavat käytännössä, ei vielä tiedetä. Yksi ongelma onkin, että arviointi on vaikeaa. Esimerkiksi ulkomaalaislakia uudistetaan osissa, mikä tarkoittaa, ettei lain kokonaisvaikutuksia arvioida missään, Bodström huomauttaa.

Konkreettisimpia vaikutukset ovat haavoittuvassa asemassa olevien turvapaikanhakijoiden kohdalla. Kun jatkuva turvallisuuspuhe normalisoituu, se vaikuttaa suoraan myös heidän elämäänsä ja kokemukseensa siitä, miten heidät otetaan Suomessa vastaan, Lehtinen muistuttaa. Samalla se voi vaikuttaa tulevaisuudessa siihen, saadaanko Suomeen paljon kaivattua työvoimaa.

Lehtinen kaipaa maahanmuuttokeskusteluun ongelmalähtöisen puhetavan sijaan enemmän keskustelua siitä, mitä potentiaalia liittyy Suomeen saapuviin uusiin ihmisiin. 
Se ei tarkoita, etteikö myös kotimaan turvallisuudesta pitäisi huolehtia.

”Kansallisesta turvallisuudesta huolehtiminen on tärkeää, mutta yhtä lailla sen rinnalla täytyy kuljettaa ihmisoikeudellista kontekstia ja kansainvälistä sopimista. Ei voi ajatella niin, että toisesta voidaan hetkellisesti luopua ja toista noudattaa”, hän sanoo.

Myös Bodström muistuttaa, että kansainväliset sopimukset suojelevat kaikkien, eivät vain turvapaikanhakijoiden, oikeuksia.

”Oikeus hakea turvapaikkaa suojelee oikeutta elämään, oikeutta elää ilman kidutusta ja poliittista vankeutta. Jos siitä ruvetaan lipeämään, livetään perusasioista, joihin yhteiskuntamme on perustunut. Ja jos niistä livetään, voidaan livetä pikkuhiljaa myös muista asioista.”