Suomen kehityspolitiikassa keskitytään jatkossa etenkin Suomen kauppapoliittisten intressien edistämiseen ja suomalaisten yritysten pääsyyn kehittyville markkinoille.

Tämä käy ilmi heinäkuussa julkaistusta hallituksen uudesta selonteosta. Kansainvälisten taloussuhteiden ja kehitysyhteistyön selonteoksi nimetty linjaus täydentää ulko- ja turvallisuuspoliittista selontekoa, joka julkaistiin kesäkuussa.

Muutos Suomen aiempaan kehityspolitiikkaan verrattuna on suuri, sillä aiemmin kehitysyhteistyön tavoitteena on pidetty köyhyyden poistamista ihmisoikeusperustaisin keinoin.

Uuden selonteon mukaan Suomen kehitysyhteistyö kyllä perustuu yhä kestävän kehityksen tavoitteisiin, mutta tekstissä korostuvat enemmän ”molempia osapuolia hyödyttävät” kaupalliset mahdollisuudet, vienninedistäminen ja yksityisen sektorin osallistuminen kehitysyhteistyöhön ylipäätään.

Keinoihin kuuluu esimerkiksi suomalaisyritysten koulutus- ja teknologiaviennin lisääminen. Yhä suurempi osa kehitysyhteistyörahoituksesta aiotaan käyttää ”vivuttamiseen”, eli yksityisten investointien houkuttelemiseen. Kehitysrahoitusyhtiö Finnfundin pääomitusta lisätään ja Finnpartnership-liikekumppanuusohjelmaa lisärahoitetaan.

Painotukset eivät yllätä suomalaisia asiantuntijoita, mutta hämmennystä ja huolta selonteko herättää. 

”Suomi on aiemmin painottanut köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentämistä ja kaikkein haavoittuvimpien ihmisten ja maiden tukemista. Jää isoksi kysymykseksi, mikä rooli sille jatkossa halutaan antaa, kun rahoitusta kohdennetaan niin vahvasti yksityiselle sektorille”, pohtii Suomen Punaisen Ristin (SPR) kansainvälisen avun osaamisen kehittämisen ja vaikuttamisen päällikkö Suvi Virkkunen.

Hän on työskennellyt aiemmin ulkoministeriön kehityspolitiikan neuvonantajana ja ollut mukana laatimassa vuoden 2016 kehityspoliittista selontekoa.

Kauppa ei riitä

Kauppa- ja kehityspolitiikan yhdistäminen ei ole uusi ajatus, ja sitä on ajettu myös etenkin kahdella edellisellä hallituskaudella.

”Vastavuoroisten hyötyjen” korostaminen kehitysyhteistyössä on myös osa eurooppalaista nykytrendiä, kertoo Turun yliopiston kehitysmaantieteen dosentti Lauri Hooli. Se johtuu hänen mukaansa osittain siitä, että avunantajat näkevät tulevaisuuden markkinoiden olevan juuri kehittyvissä maissa, joissa Kiinan ja Intian kaltaisten maiden läsnäolo on samaan aikaan kasvanut. Myös nouseva oikeistopopulismi on pakottanut perustelemaan kehitysyhteistyötä uudella tavalla.

Uuden selonteon ero aiempiin on, että kehitystavoitteet ja yksityisten yritysten bisnesintressit nivotaan yhteen poikkeuksellisen suorasanaisesti ja painopiste on nimenomaan kauppapolitiikassa.

”Selonteossa perustellaan, miksi kauppapolitiikkaa tarvitaan, mutta kehitysyhteistyötä ja kehityspolitiikkaa ei perustella eikä selitetä, mitä sillä tarkoitetaan. Se on iso ero verrattuna aiempaan, ja se on huolestuttava pointti. Ei maailmassa voida siirtyä vain kaupallisen yhteistyön tekemiseen. Eihän suomalainenkaan yhteiskunta toimi pelkästään kauppaa tekemällä”, huomauttaa eurooppalaisten kehitysjärjestöjen kattojärjestön Concordin puheenjohtaja Rilli Lappalainen. 

Hän on seurannut pitkään suomalaista ja eurooppalaista kehitysyhteistyötä järjestöjen työtehtävissä.

Lappalainen ei kiistä, etteikö kauppapolitiikkaa ja kehityspoliittisia uudistuksia tarvittaisi. Hän on kuitenkin huolissaan siitä, että kauppapolitiikkaa tehdään kehitysyhteistyövaroilla, jolloin huomio väistämättä suuntautuu muualle kuin köyhyyden poistaminen.

Myös Virkkunen pohtii, mitä kauppapolitiikan painottaminen tarkoittaa köyhimpien ja haavoittuvimpien kannalta. Esimerkiksi vammaisten ihmisten oikeuksia on vaikea muuttaa yksityisen sektorin toiminnan kautta.

”Suuri kysymysmerkki on myös se, suuntaako suomalainen yksityinen sektori kaikkein hauraimpiin maihin vai siirtyykö huomio vähiten kehittyneistä maista taloudellisesti vahvemmassa tilanteessa oleviin.”

Bisnes vaatii läsnäoloa

Kehitysyhteistyön varsinaisia painopisteiksi selonteossa nostetaan naisten ja tyttöjen oikeudet sekä seksuaali- ja lisääntymisterveys ja -oikeudet, koulutus ja ilmasto. Maantieteellisistä alueista korostuu Ukraina.

”Painopisteet ovat samoja kuin aiemmassa ylivaalikautisessa selonteossa, ja siinä näkyy sitoutumista niihin periaatteisiin, joihin Suomi on pitkään halunnut sitoutua. Kansalaisjärjestöjen ja Punaisen Ristin työtä halutaan selvästi edelleen tukea. Monet asiat jäävät kuitenkin vielä ilmaan. Esimerkiksi paikallisen kansalaisyhteiskunnan rooliin ei juuri syvennytä”, Virkkunen sanoo.

Lappalainen kritisoi sitä, että selonteon mukaan kehitysyhteistyön painopistettä siirretään maaohjelmista suomalaisten järjestöjen työhön. 

Maaohjelmat ovat kahdenvälisiä, monivuotisia kehitysohjelmia, jotka perustuvat maiden omiin kehityssuunnitelmiin. Ulkoministeriö on aiemmin ilmoittanut lopettavansa neljä maaohjelmaa. 

Suomalaiset järjestöt eivät voi Lappalaisen mukaan kuitenkaan korvata maaohjelmissa tapahtuvaa työtä.

”Millä ihmeellä suomalaiset järjestöt pystyy vähentämään köyhyyttä kaikkialla maailmassa? Ei niillä ole kompetenssia toimia joka paikassa pidäkään olla, vaan sen pitäisi olla paikallisilla. Järjestöjen mandaatti myös rajautuu tiettyyn rooliin.”

Maaohjelmien lakkauttaminen ei paranna myöskään suomalaisyrityksen mahdollisuuksia, Lauri Hooli uskoo.

”Innovaatioita ja uusia paikallisia ratkaisuja ei pysty Suomesta räätälöimään, vaan on välttämätöntä olla läsnä, jos haluaa saada jotain aikaan. Kun maaohjelmista vetäydytään ja rahoitusta vähennetään, se tarkoittaa ettei olla enää läsnä, ja se vaikuttaa aivan varmasti kaupallisiin mahdollisuuksiin tulevaisuudessa.”

Viesti omille kannattajille

Selonteko sisältää myös kirjauksia, joita Suomen kehityspoliittisissa linjauksissa ei ole aiemmin nähty.

Naisten ja tyttöjen oikeudet sekä seksuaali- ja lisääntymisterveys ja -oikeudet ovat olleet Suomelle pitkään tärkeä teema, joita on korostettu ihmisoikeusnäkökulmasta. Nytkin ne ovat painopiste, mutta niistä puhutaan ”väestönkasvun hallinnan” näkökulmasta.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet, jotka ovat yksi Suomen painopisteistä YK:n ihmisoikeusneuvoston jäsenkaudella, mainitaan vain kerran. Mediatietojen mukaan ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio (ps) ei aio kuitenkaan edistää niitä.

Kehitysyhteistyö aiotaan myös ehdollistaa niin, että Suomi ei tue maita, jotka tukevat Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainassa. Maiden pitää myös ottaa vastaan Suomesta palautettavat kansalaisensa. ”Kestäviä paluita ja palautuksia” varten kaavaillaan jopa rahastoja. 

Ehdollistaminen on herättänyt kysymyksiä jo aiemmin, sillä on epäselvää, mitä kirjauksilla tarkoitetaan ja mihin maihin niillä viitataan. Esimerkiksi YK:n äänestyksissä vain harva maa on suoraan tukenut Venäjää. Palautussopimuksista Suomi on neuvotellut pitkään Somalian ja Irakin kanssa, mutta niitä ei selonteossa mainita suoraan.

Lappalaisen mielestä Venäjä-ehdollistamisessa on kyse siitä, että Suomi pitää kiinni tietystä poliittisesta lausunnosta ymmärtämättä isompaa kuvaa. Hän muistuttaa, että maat muuttavat mielipidettä Venäjästä koko ajan poliittisen tilanteen mukaan.

”En tiedä, miten tämä käytännössä tullaan toimeenpanemaan. Se on hyvin jännittävää nähdä.”

Hooli pitää erikoisena myös palautuskirjausta, sillä hallituksella ei ole muita erityisiä linjauksia palautuspolitiikasta eikä ole selvää, keitä oikein palautetaan ja mihin. Kyse onkin todennäköisesti enemmän omille kannattajille viestimisestä, hän sanoo. 

Osittain kirjaukset liittynevät geopolitiikkaan ja muuttuneeseen maailmantilanteeseen, kuten Venäjän hyökkäyssotaan. Suomi esittää itsensä nyt aiempaa selkeämmin osana Eurooppaa. 

”Maailman dynamiikka on toki muuttunut, mutta Suomi on asemoinut itsensä yllättävän vahvasti: kerrotaan, keitä voimme tukea ja keiden kanssa olemme melkeinpä valmiita katkaisemaan dialogin”, Hooli huomauttaa.

Yritykset eivät sitoudu kehitykseen

Suomen linjan toimivuus selviää lähivuosina. Tutkimusnäyttö ei kuitenkaan tue ajatusta siitä, että kauppaa korostava kehitysyhteistyö olisi johtanut erityisen merkittäviin kehitystuloksiin tai yritysten kasvutarinoihin, Hooli kertoo.

Hän on tutkinut muun muassa ulkoministeriön ja Tekesin vuonna 2015 aloittamaa BEAM-ohjelmaa, jossa myönnettiin suomalaisille yrityksille ja niiden kumppaneille tukea köyhyyttä vähentävien innovaatioiden kehittämiseen.

Tulokset jäivät tutkimuksen mukaan vähäisiksi, sillä yrityksiä oli vaikea saada innostumaan, rahoitusmuodot olivat epäselviä ja aikaa kului liikaa. Yritykset eivät myöskään tähdänneet vähiten kehittyneisiin maihin vaan pääosin keskitulotason maihin tai jopa ylemmän keskitulotason maihin, joissa liiketoiminta on helpompaa. Paikalliset vaikutukset jäivät vaisuiksi.

”Kehitys on monimutkainen ja pitkäkestoinen prosessi, jossa pitää olla kärsivällinen ja hyväksyä se, että asiat eivät mene lineaarisesti eteenpäin. Kvartaalitaloudessa eläville yrityksille tämä on vieras ajatus, koska niiden täytyy tehdä rahaa. Siksi yritykset eivät sovi kauhean hyvin pitkäjänteisen kehityksen toteuttajiksi”, Hooli toteaa.

Myöskään Lappalainen ei usko, että tuloksia nähdään kovin nopeasti.

”Selonteossa peräänkuulutetaan näyttöjä ja nopeita tuloksia, mutta se sotii täysin pitkäjänteistä kansainvälistä yhteistyötä vastaan. Ei siinä saada pikavoittoja. Tässä näkyy kuitenkin ajan henki: ne, joilla on valta, haluavat saada oman kädenjälkensä näkyviin ja tehdä omannäköistään politiikkaa.”