Kun Suomi valittiin YK:n ihmisoikeusneuvoston jäsenmaaksi lokakuussa 2021, kukaan tuskin osasi aavistaa, millainen vuodesta 2022 tulisi ihmisoikeuksien kannalta.

Vaikeita tilanteita toki tulee neuvoston eteen tämän tästä, sillä sen tehtäviin kuuluu seurata koko maailman ihmisoikeustilannetta. Venäjän hyökkäys Ukrainaan on kuitenkin tehnyt sen työstä entistäkin ajankohtaisempaa.

”Vuosi on ollut poikkeuksellinen eikä ihan sitä, mitä odotettiin. Venäjän hyökkäys vaikutti etenkin alkuvuoteen, mutta neuvosto pystyi kyllä silti käsittelemään muitakin asioita, mikä oli Suomelle tärkeää. On ollut hyvin monipuolinen vuosi”, kuvailee tiiminvetäjä Ann-Mari Fröberg ulkoministeriöstä.

Fröberg vetää ihmisoikeuspolitiikan yksikössä tiimiä, joka valmistelee Suomen kannat neuvoston istuntoja varten.

47-jäsenestä koostuva ihmisoikeusneuvosto on YK:n tärkein ihmisoikeuselin. Se antaa lausuntoja ja päätöslauselmia erilaisista ihmisoikeuskysymyksistä, nimittää erityisraportoijia selvittämään ihmisoikeusloukkauksia ja seuraa YK:n jäsenmaiden ihmisoikeustilannetta säännöllisesti. 

Sen tämän vuoden toimiin on kuulunut muun muassa riippumattoman tutkintamission perustaminen Venäjän ihmisoikeusrikkomusten tutkimiseksi Ukrainassa pian sodan alkamisen jälkeen. Fröberg pitää hyvänä saavutuksena sitä, että asia otettiin nopeasti käsittelyyn ja yli 30 jäsenmaata äänesti Venäjää kritisoivien päätöslauselmien puolesta maalis- ja toukokuussa.

Samaa mieltä on Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Katja Creutz.

”Se on merkittävä saavutus, sillä se on ensimmäinen kerta, kun turvallisuusneuvoston pysyvä jäsenmaa on joutunut tutkinnan kohteeksi. Neuvostossa istuu paljon ihmisoikeuksien rikkojia, joten niiden suhteen on tärkeää saada aikaan päätöksiä.”

Naisten oikeuksia vesitetään

Suomelle kolmivuotinen, vuoden alussa alkanut jäsenyys on tärkeä tapa osoittaa konkreettista sitoutumista ihmisoikeusperustaiseksi linjaamaansa ulkopolitiikkaan. Painopisteiksi on kirjattu muun muassa naisten, vammaisten ihmisten, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen, ihmisoikeuspuolustajien sekä alkuperäiskansojen oikeudet.

Ukrainan tilanteesta huolimatta Suomi on onnistunut pitämään neuvostossa esillä painopistealueitaan, Fröberg kertoo.

Käytännössä työ on vuoden aikana ollut keskustelemista, äänestämistä, tiedottamista ja vaikuttamista yhteistyössä muiden maiden kanssa. Fröberg nostaa esiin esimerkiksi Suomen järjestämän tilaisuuden naispuolisten ihmisoikeuspuolustajien tilanteesta sekä Suomen Meksikon kanssa pitämän seksuaali- ja lisääntymisterveyttä korostavan puheenvuoron naistenpäivänä. 

Asialistalle ovat kuuluneet myös asianmukaisen asumisen edistäminen sekä intersukupuolisten ihmisten ja alkuperäiskansojen oikeuksien edistäminen.

Monesti työ on pieniin yksityiskohtiin vaikuttamista, mutta niilläkin on merkitystä. Suomelle oli tärkeää esimerkiksi vaatia tyttöjen sisällyttämistä päätöslauselmaan, jolla uusittiin naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisen erityisraportoijan mandaatti.

”Neuvostossa on tällä hetkellä aika haastava ilmapiiri, mitä tulee naisten oikeuksiin ja sukupuolten tasa-arvoon. Monet maat tekevät päätöslauselmiin heikentäviä esityksiä, jotka liittyvät esimerkiksi siihen, saavatko naiset ja tytöt päättää omasta kehostaan tai oikeuden seksuaalikasvatukseen”, Fröberg kertoo.

Maakohtaisia tilanteita varotaan

Asiantuntijoiden mukaan Suomi on pärjännyt neuvostossa varsin hyvin.  

”Suomi on tehnyt sitä, mitä Suomelta odotettiin: painottanut paljon temaattisia aiheita, edistänyt naisten oikeuksia, riittävää asumista, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen sekä ihmisoikeuspuolustajien oikeuksia”, Creutz sanoo.

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin Suomen osaston avustava asiantuntijan Vilja Härkönen kiittelee Suomea samoista asioista. Ylipäätään Suomi on äänestänyt yleensä niin kuin Amnesty on toivonutkin, hän sanoo.

Toisaalta Suomi ei ole loistanut erityisen rohkeilla ulostuloilla.

”Jääkiekkotermein kuvailtuna Suomi on luottopakki. Äänestyskäyttäytymisen voi ennakoida, eikä Amnestyn ei tarvitse pahemmin yrittää vakuuttaa Suomea siitä, että se äänestäisi jonkun päätöslauselman puolesta tai niin sanottuja vihamielisiä muutosehdotuksia vastaan. Se, mitä vielä peräänkuuluttaisin, olisi kuitenkin rohkeus maa-aloitteiden kohdalla”, Härkönen sanoo.

Härkösen mielestä Suomen pitäisi ottaa asialistalleen jonkun tietyn maan ihmisoikeustilanteen ajaminen. Näin ovat tehneet muutkin Pohjoismaat. Esimerkiksi Islanti piti esillä Filippiinien tilannetta. Suomelle luonteva kohde voisi olla Egyptin ihmisoikeustilanne. Ennen jäsenyyttä Suomen johdolla laadittiin julkilausuma, jossa vaadittiin toimittajien ja ihmisoikeuspuolustajien ahdistelun lopettamista Egyptissä. Lausumia voivat neuvostossa antaa myös muut kuin jäsenmaat.

Maakohtaisten tilanteiden pitäminen esillä on Härkösen mukaan tärkeää, jotta vuoropuhelu maiden kanssa jatkuisi eikä niiden tilanne unohtuisi. 

”Parhaassa tapauksessa se johtaa tutkimusmekanismien perustamiseen, niiden työn jatkamiseen ja maavierailujen tekemiseen. Tutkimusryhmät ja itsenäiset asiantuntijat toimivat tärkeänä linkkinä kansalaisyhteiskunnan ja ihmisoikeusneuvoston välillä. Maatilanteiden esillä pitäminen lisäisi myös suuren yleisön tietoisuutta työstä ja maiden ihmisoikeustilanteista”, hän huomauttaa.

Samaa mieltä on Katja Creutz. Hänen mielestään Suomen johtajuudelle voisi juuri nyt olla tilausta, vaikka se perinteisesti onkin ollut ulkopolitiikassaan varovainen.

Fröbergin mukaan siihen, miksi Suomi ei ole lähtenyt ajamaan minkään tietyn maan tilannetta aktiivisesti, ei ole mitään erityistä syytä. Suomi on kuitenkin tukenut Venäjään ja Kiinaan liittyviä aloitteita sekä EU:n omia aloitteita aktiivisesti, hän muistuttaa.

Kukaan ei halua kritiikkiä

Ihmisoikeusneuvoston työ on jatkuvaa takapakkia vastaan taistelemista, sillä sen jäseninä on paljon maita, jotka polkevat itse ihmisoikeuksia. Siitä se on myös saanut eniten kritiikkiä. Tänä vuonna tehtiinkin historiallinen päätös, kun YK:n yleiskokous äänesti Venäjän ulos neuvostosta.

Silti neuvoston jäseniä ovat edelleen esimerkiksi Kiina, Pakistan, Arabiemiirikunnat, Eritrea ja Qatar. Muun muassa ne olivat mukana vastustamassa tänä syksynä päätöslauselmaa, jonka seurauksena neuvosto olisi ryhtynyt käymään keskustelua Kiinan uiguurialueiden ihmisoikeustilanteesta. Äänestys kaatui täpärästi. 

Fröberg muistuttaa, että ristiriidoista huolimatta neuvosto on saanut aikaan vaikeitakin päätöksiä. Venäjä-päätöslauselmien lisäksi se onnistui tänä vuonna perustamaan tietojenkeruumission myös Iranin ihmisoikeustilanteen selvittämiseksi. 

Toinen neuvostoon kohdistuva kritiikki on se, että silloinkin, kun päätöslauselmat saadaan läpi, sillä ole oikeudellista valtaa, vaan se voi ainoastaan nimetä ja paheksua – ”name and shame” – ihmisoikeusloukkauksiin syyllistyneitä maita.

Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö sillä olisi poliittista painoarvoa.

”Sillä, mitä ihmisoikeusneuvosto sanoo, on vaikutusta siihen, mitä ihmisoikeuksista globaalisti ajatellaan. Se taas vaikuttaa pitkällä aikavälillä siihen, millaisiksi ihmisoikeudet muotoutuvat oikeudellisesti. Ja se on tärkeää”, Fröberg sanoo.

Monelle maalle myös pelkkä paheksunta on kova paikka, Härkönen huomauttaa.

”Ihmisoikeusneuvostoa pidetään joskus hampaattomana, mutta kun katsoo, miten paljon vaivaa vaikkapa Kiina näkee muutosehdotusten eteen, voi sanoa, että kyllä sillä arvovaltaa on.”

Oma pesä kuntoon

Suomella on jäljellä vielä kaksi vuotta ihmisoikeusneuvostossa. Katja Creutz pitää tärkeänä, että Suomi jatkaa neuvostossa kansainvälisen monenkeskisen järjestelmän puolustamista.

”Esimerkiksi Kiina ja monet muut maat ajavat näkemystä, että ihmisoikeuksissa on kyse enemmän solidaarisuudesta ja yhteistyöstä kuin kriittisestä tarkastelusta. Meidän pitää johdonmukaisesti ajaa sitä, että nykyinen järjestelmä pidettäisiin voimassa. Näin Suomi ja Pohjoismaat ovat myös toimineet.”

Vilja Härkönen toivoo, että seuraavien kahden vuoden aikana Suomi myös muistaa varata riittävästi resursseja ihmisoikeusperustaisen ulkopolitiikan toteuttamiseen ja edistää ihmisoikeuksia myös kotimaassa. 

”Olisi hienoa, jos esimerkiksi naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen työ saisi omakseen samaa innokkuutta myös kotimaassa. Aktiivisuus ja johdonmukaisuus ihmisoikeustyössä auttaa lisäämään politiikan uskottavuutta myös kansainvälisillä foorumeilla”, hän muistuttaa.