Toimittaja Wali Hashi seurasi kotimaansa Somalian romahtamista television välityksellä 1990-luvun alussa. Hän oli juuri saapunut pakolaisena Suomeen, mutta ympäri vuorokauden jatkuvat uutislähetykset sisällissodasta pitivät hänet ruudun äärellä.

Tilanteen kauheudesta huolimatta Hashi huomasi, että paikan päällä olevalla reportterilla oli valtaa myös hänen tuntemuksiinsa. Hashi oivalsi haluavansa olla toimittaja itsekin.

Oli vain yksi ongelma. Suomessa toimittajan ammatti näytti olevan varattu vain kantasuomalaisille. Hashin pitäisi olla ammattitaitoinen journalisti, mutta sen lisäksi hän joutuisi hakemaan hyväksynnän sille, että hänen ihonvärinsä ja taustansa erottivat hänet valtaväestöstä. 1990-luvun alussa Suomen väestöstä vain yksi prosentti oli ulkomaalaistaustaisia.

30 vuodessa Suomi on muuttunut. Nykyään Suomen väestöstä noin kahdeksan prosenttia on ulkomaalaistaustaisia. Myös monet työpaikat ovat muuttuneet vähitellen yhä monikulttuurisemmiksi, mutta journalismin kentällä selvä enemmistö on yhä valkoihoisia kantasuomalaisia.

”Edelleen harmittaa tosi paljon, että Suomessa ei ole paljon maahanmuuttajataustaisia tekijöitä. Ja syy on suoraan sanottuna se, että ei anneta mahdollisuutta”, Hashi kertoo.

Stereotypiat määrittelevät ulkomaalaistaustaisia toimittajia

53-vuotias Hashi on kokenut läpi uransa haasteita ja väheksyntää toimittajana etnisen taustansa takia. Toimittajan työhön hän hyppäsi ensimmäistä kertaa Turku-TV:n monikulttuurisessa Jambo-ohjelmassa vuonna 2003. Ohjelmassa oli piilokameraosuus, jossa Hashi esiintyi esimerkiksi lääkärinä tai asianajajana, ja seurasi miten ihmiset reagoivat tummaihoiseen ihmiseen.

Päästyään alkuun toimittajan työssä Hashi tarjosi suomalaismedialle juttuideoita liittyen suomalaiseen yhteiskuntaan, politiikasta alkoholinkäyttöön. Ylellä kiinnostuttiin kuitenkin vasta kun hän tarjosi juttua merirosvoudesta Somaliassa.

”Ihmiset odottavat, että kuulun tiettyyn joukkoon. Terrorismi, merirosvous ja maahanmuutto. Sen pitää olla ulkomaihin liittyvä juttu, johon valtaväestöön kuuluvan toimittajan ei ole helppo mennä”, Hashi kertoo kokemuksistaan.

Uusia tekijöitäkin on noussut esiin. 19-vuotias Zahra Karimy teki syksyn 2021 aikana videojournalismia Afganistanin tilanteesta Yle Kioskin some-alustoille.

Karimy on rakastanut esiintymistä lapsesta asti ja erilaisten juontotehtävien ansiosta päätyi lopulta toimittajan työhön. Ovet Yleen avautuivat, kun hän oli mukana tekemässä dokumenttia naisten asemasta Afganistanissa juuri ennen Talebanien vallankaappausta kesällä 2021.

Karimy näkee, että hänen perhetaustansa vaikuttaa siihen, että hän on tehnyt juttuja nimenomaan Afganistanin tilanteesta.

Joskus Karimy saa myös pyyntöjä tulla puhumaan maahanmuuttajien asemasta, vaikka hänellä ei ole aiheeseen juurikaan kosketuspintaa: Karimyn perhe muutti Suomeen hänen ollessaan yksivuotias.

”Koska olen eri värinen, oletetaan että osaisin puhua pakolaisista, maahanmuuttajista, rikollisuudesta ja jengiytymisestä. Se on se lokero, johon heitetään”, Karimy toteaa.

Media-alalle on vaikea tulla ulkopuolelta

Wali Hashille työllistyminen on nykyään hieman helpompaa, sillä hän on jo tullut alalla tunnetuksi. Silti häntä edelleen pyydetään ulkomaanjuttuihin mukaan esimerkiksi tulkkina tai avustajana, mutta harvemmin toimittajana tai tuottajana.

Myös Karimylle verkostot ovat olleet tärkeässä roolissa aloittelevana toimittajana.

”Minua on aina pyydetty, en ole ikinä hakenut minnekään. Kontaktit ovat pääsyy, jonka kautta olen päässyt eri juttuihin mukaan”, Karimy kertoo.

Karimya mietityttää, vaikuttaako hänen taustansa tulevaisuuden uralla etenemiseen. Hänen unelmansa olisi vetää joku päivä omaa talk show'ta, mutta ajatus tuntuu etäiseltä, sillä Karimy ei näe itsensä kaltaisia esikuvia suomalaisessa mediassa.

Sekä Hashi että Karimy työskentelevät kummatkin freelancer-sopimuksella, vaikka esimerkiksi Hashi on tehnyt vuosien ajan töitä Ylelle. Karimya huolestuttaa, että 20 vuoden päästä hän on edelleen freelancer-toimittaja, jota ei koskaan vakinaisteta.

Ratkaisuina harkitut rekrytoinnit ja monikieliset työryhmät

Journalismin monimuotoisuuden edistämisessä oma roolinsa on niin työnantajilla, oppilaitoksilla kuin yksilöillä. Karimy näkee, että mediataloilla on iso vastuu rekrytoinneissa, ja hän toivoisi lisää monimuotoisempaa tekijäkuntaa myös taustatoimittajiksi, ohjaajiksi ja tuottajiksi, ei pelkästään ruudun eteen.

Haaga-Helian ammattikorkeakoulu on tarjonnut maahanmuuttajataustaisille toimittajille journalismin täydennyskoulutusta. Seuraava koulutus pyritään saamaan käyntiin vuonna 2023, mikäli rahoitus järjestyy.

Tutkintojohtaja Anne Leppäjärvi kertoo, että kahden viime vuoden aikana koulutuksesta valmistuneet ovat onnistuneet työskentelemään freelancer-toimittajina, mutta vakinaisia työsuhteita ei ole syntynyt.

Leppäjärven mukaan koulutus on auttanut siihen osallistuneita ymmärtämään paremmin omia vahvuuksiaan ja hyödyntämään juttujen myymisessä näkökulmia ja lähteitä, joita kukaan muu ei osaisi tehdä.

Yksi isoimmista haasteista aikuisiällä Suomeen muuttaneille toimittajille on kielitaito. Leppäjärvi toivoo, että media-alallakin voitaisiin hyödyntää monikielisiä työryhmiä, joissa suomi ei ole ainoa työskentelykieli.

”Me elämme vuotta 2022 ja Suomessa on aivan älyttömän paljon erilaisia ihmisiä ja suomalaisia, joiden juuret ovat muualta. Suomalaisia, jotka eivät ole valkoisia vaan eri värisiä”, summaa Karimy.

Kirjoittaja on journalismin opiskelija Turun ammattikorkeakoulussa.

Juttu on toteutettu osana Maailma.netin sekä Viestintä ja kehitys -säätiön hanketta, jossa koulutetaan media-alan opiskelijoita Turun ammattikorkeakoulussa sekä Metropolia-ammattikorkeakoulussa kestävän kehityksen teemoista, erityisesti sananvapaudesta ja demokratiasta. Hanketta rahoitetaan ulkoministeriön viestintä- ja globaalikasvatustuella.