(IPS) -- Rannikkokalastuksesta on tullut  monille työnsä menettäneille ruuan ja elinkeinon pelastaja Tyynenmeren saarilla. Koronasulkujen vuoksi työttömiksi jääneitä on erityisen paljon kaupunkikeskuksissa ja turismiteollisuudessa.

Nyt alueen hallitusten ja kehitysjärjestöjen täytyy pohtia, miten sovittaa yhteen tämän hetken selviytymisvaatimukset ja pitemmän ajan kuluessa koituvat seuraukset rannikkoseutujen luonnonvaroille ja elinympäristöille.

”Meillä Vanuatulla ei ole yhtään koronatapausta. Mutta muu maailma on suljettuna ja alkuperäisasukkaiden turismista saamat tulot ovat kokonaan loppuneet”, Vanuatun kansallisen naisyhdistyksen toimitusjohtaja Leias Cullwick kertoo. Vanuatun bruttokansantuotteesta noin 40 prosenttia on tullut turismista.

”Mutta meillä on yhä omaa maata, johon istuttaa viljelykasveja, ja merestä saamme kalaa”, Cullwick lisää.

Kotitarpeiksi kalastaminen ja pienimuotoinen kaupallinen kalastus rannikkoalueilla on kaikilla Tyynenmeren saarilla keskeinen ravinnon ja toimeentulon lähde. Viisikymmentä prosenttia rannikon perheistä ansaitsee ensi- tai toissijaisen toimeentulonsa kalastuksesta, ja 89 prosenttia nauttii kalaruokaa viikoittain.

Kaupallinen kalastus on muuttunut hankalaksi, sillä koronan takia torit suljettiin pariksi kuukaudeksi. Nyt toreilla saa jälleen käydä kauppaa, mutta ihmisillä on aiempaa vähemmän rahaa.

Koronan aiheuttama taloustaantuma on vain korostanut perinteisten elinkeinojen ja ruuanlähteiden merkitystä. Kaupunkilaisten kasvanut paluumuutto takaisin maalaiskyliin laajennettujen perheverkostojensa piiriin on kuitenkin joillakin alueilla johtanut myös epätoivottaviin seurauksiin.

Rannikkokalastusjohtaja Andrew Smith Uudesta Caledoniasta kertoo näistä vaikutuksista.

”Ihmiset saattavat tulla itselleen tuntemattomille alueille tai eivät tunne kalastustapoja ja tietämättömyyttään pyytävät suojeltuja kalalajeja tai alamittaisia tai muuten vain vääriä kaloja. On myös kerrottu kalastajien menneen suojelualueille tai toisten ihmisten perinteisille apajille. Tästä on seurannut konflikteja”, Smith selittää.

Jos ei tunne paikallisia tapoja, saattaa pyytää kalaa, joka on kulttuurisista syistä sopimaton. Ristiriidat tulokkaiden ja paikallisten asukkaiden välillä ovat väistämättömiä.

Paineita ympäristölle

Valtaosaa rannikkokalastuksesta harjoitetaan kotitarpeiksi. Esimerkiksi Salomonsaarilla 75 prosenttia kalansaaliista menee kalastajaperheiden omaan käyttöön. Nyt kun kalastajia on entistä enemmän, myös ympäristöön kohdistuvat paineet ovat kasvaneet.

”Me olemme tottuneempia trooppisiin sykloneihin. Ne ovat kyllä tuhoisia, mutta ne aiheuttavat tuhoaan suhteellisen säännöllisesti, lyhyen aikaa ja vain paikallisesti. Koronalla sen sijaan tulee olemaan välittömien vaikutuksien lisäksi erittäin pitkäaikaisia vaikutuksia. Se on hitaasti kytevä katastrofi, ja ilmastonmuutos kytee vielä sitäkin hitaammin”, Smith sanoo.

Koronan myönteisiin vaikutuksiin voidaan lukea yhteisöpohjaisen kalastuksen merkityksen ymmärtäminen. Esimerkiksi Vanuatu tukee sitä lahjoittamalla tilapian poikasia ja kalanrehua perheille, jotka rakentavat kalalammikon. Näin sekä parannetaan väestön ravitsemusta että vähennetään ylikalastusta rantojen lähistöllä.