Uutiset
Eläkkeelle jäävä avustustyön veteraani Kalle Löövi on huolissaan avun politisoitumisesta – ”Retoriikka on menossa todella huonoon suuntaan”
Eläkkeelle jäävä avustustyön veteraani Kalle Löövi on huolissaan avun politisoitumisesta – ”Retoriikka on menossa todella huonoon suuntaan”
Lähes 50 vuotta erilaisissa Punaisen Ristin tehtävissä toiminut kansainvälisen avun johtaja Kalle Löövi on nähnyt humanitaarisen avun sektorin ammattimaistumisen ja tehostumisen. Hänen mukaansa juuri nyt on tehtävä työtä sen eteen, että apu säilyy yhä puolueettomana eikä sitä hyödynnetä propagandavälineenä.
Sudan kärsii rajuista tulvista – Niilin pinta korkeimmillaan sataan vuoteen
Sudan kärsii rajuista tulvista – Niilin pinta korkeimmillaan sataan vuoteen
Poikkeuksellisen raju sadekausi on vaikuttanut satojen tuhansien ihmisten elämään Sudanissa. Vaarana ovat etenkin likaisen veden mukana leviävät taudit. Myös koronaviruksen ehkäisy on vaikeutunut.
Tuontiriippuvainen Kuuba pyrkii ruokaomavaraisuuteen – Koronapandemia uhkaa kasvattaa ruokalaskua
Tuontiriippuvainen Kuuba pyrkii ruokaomavaraisuuteen – Koronapandemia uhkaa kasvattaa ruokalaskua
Kuuba maksaa tuontiruuasta noin 1,7 miljardia euroa vuodessa, mikä koettelee maan horjuvaa taloutta. Ruokaomavaraisuuden saavuttaminen on kuitenkin vaikeaa, sillä maatalous tuottaa heikosti ja kärsii pääomapulasta.
Latinalaisen Amerikan maat ryhtyvät yhteistyöhön vesipulan helpottamiseksi – Metsitys ja sadeveden keräys apukeinoina
Latinalaisen Amerikan maat ryhtyvät yhteistyöhön vesipulan helpottamiseksi – Metsitys ja sadeveden keräys apukeinoina
Puolikuivat alueet yli valtionrajojen ryhtyvät jakamaan tietoa maatalouskäytännöistään, jotta ilmastonmuutosta paremmin sietävää maataloutta ja elämäntapaa olisi helpompi kehittää. Esimerkiksi Brasiliassa on kehitetty niin sanottu maanalainen pato.
Väkivalta lisääntyi Sri Lankassa koronasulun aikana – ”Pahinta on miehillä, sillä miesten odotetaan olevan vahvoja”
Väkivalta lisääntyi Sri Lankassa koronasulun aikana – ”Pahinta on miehillä, sillä miesten odotetaan olevan vahvoja”
Koronasulku on lisännyt Sri Lankassa poliisiväkivalta, joka kohdistuu usein miehiin. ”Naiset ja lapset toki kokevat eniten sukupuoleen perustuvaa väkivaltaa, mutta on tärkeää myös huomioida useimmiten ylenkatsottu miesten kokema väkivalta”, sanoo seksuaali- ja lisääntymisterveyskoordinaattori Shelani Palihawadana.
Vuoden pakolaiset haluavat edistää kotoutumista ja torjua rasismia – ”Jokaisella suomalaisella perheellä pitäisi olla ystävänä maahanmuuttajaperhe”
Vuoden pakolaiset haluavat edistää kotoutumista ja torjua rasismia – ”Jokaisella suomalaisella perheellä pitäisi olla ystävänä maahanmuuttajaperhe”
Yhdeksän lapsen äiti Farhia Abdi sekä YouTubessa koronaohjeita jakava Kordnejad Ebrahimi ovat saaneet Suomen Pakolaisavun Vuoden pakolainen -tunnustuksen.
Etelä-Sudanissa oli alkuvuonna ainakin 415 väkivaltaista yhteenottoa – Nyt moni pakenee myös tulvia
Etelä-Sudanissa oli alkuvuonna ainakin 415 väkivaltaista yhteenottoa – Nyt moni pakenee myös tulvia
Koronapandemia on vain yksi onnettomuus monien joukossa Etelä-Sudanissa, jossa yhteisöjen välinen väkivalta ja pakolaisuus ovat aiheuttaneet vakavan terveyskriisin. Tartuntataudit leviävät ja myös koroonisiin sairauksiin on vaikea saada hoitoa.
WWF:n raportti: Selkärankaisten villieläinten populaatiot vähentyneet yli kaksi kolmasosaa – ”Ylikulutuksen on loputtava”
WWF:n raportti: Selkärankaisten villieläinten populaatiot vähentyneet yli kaksi kolmasosaa – ”Ylikulutuksen on loputtava”
Ihmisen toiminta kutistaa kovaa vauhtia selkärankaisten villieläinten elintilaa. WWF:n raportti tarjoaa ratkaisuksi suojelun lisäämistä, mutta muistuttaa, että lisäksi tarvitaan kokonaisvaltaista kulutus- ja tuotantotapojen muutosta.
Lapsikuolleisuus laski viime vuonna ennätysalas – Korona uhkaa kääntää hyvän kehityksen
Lapsikuolleisuus laski viime vuonna ennätysalas – Korona uhkaa kääntää hyvän kehityksen
Miljoonia lapsia on pelastettu viime vuosikymmeninä muun muassa turvallisempien synnytysten ja rokottamisen avulla. Koronan takia terveyspalveluissa on kuitenkin häiriöitä, mikä voi maksaa monien lasten hengen, pelkäävät Unicef ja WHO.