Etätyö on luksusta, mutta koronaviruspandemian keskellä se unohtuu

”Etätyöapatia on tunne-elämän uusi ilmiö, joka uhkaa nyt monia, sanoo asiantuntija”, uutisoi Helsingin Sanomat toukokuun loppupuolella.

Koko kevään ajan media on pursunut uutisia siitä, miten koronaviruspandemian synnyttämä etätyöbuumi vaikuttaa työelämään.

Ylen mukaan seurauksena saattaa olla ”työelämän mullistus”. Osa jutuista sisältää vinkkejä etätyöläisille. Pidä virtuaalisia kahvitaukoja, jotta selviät ilman työkavereita. Muista rytmittää päivä. Aamulehdessä jopa esiteltiin, miltä kotona työskentelevät ihmiset näyttävät nyt, kun työkavereita varten ei tarvitse enää laittautua.

Toimittajat ovat keskiluokkaisia tietotyöläisiä, ja kun juttuaiheet tulevat usein omasta elämästä, on ymmärrettävää, että mediat pursuavat juuri nyt etätyöjuttuja.

Työelämäanalyyseistä tuntuu kuitenkin unohtuvan yksi asia: etätyö on luksusta, etuoikeus, johon kaikilla ei ole minkäänlaista mahdollisuutta.

Etätyö on juuri nyt toki yleinen ilmiö. Suomessa on arvioitu, että lähes 60 prosenttia työtekijöistä jäi koronaviruksen takia etätöihin.

Se kuitenkin tarkoittaa, että 40 prosenttia ei jäänyt. Toisin kuin monista työelämää käsittelevistä jutuista voisi päätellä, aika moni (niistä, joilla työpaikka vielä on) on koronakevään aikana vienyt lapsensa päiväkotiin tai jättänyt heidät yksin kotiin, matkustanut bussilla töihin ja toivonut, ettei saa tartuntaa. Silti isompi uutinen tuntuu olevan se mahdollinen ”etätyöapatia”.

Mahdollisuus etätyöhön on käsite, jonka avulla voi tarkastella eriarvoisuutta laajemminkin. Saksalaisen työmarkkinainstituutin IZA:n tutkija Piotr Lewandowski tiivistää asian YK-yliopiston blogissa.

”Työnteko kotoa on pääosin korkeasti koulutettujen ja valmiiksi hyvin palkattujen etuoikeus. Se on myös yleisintä edistyneimmissä maissa”, hän kirjoittaa.

Edes Euroopassa etätyö ei ole tavallisesti kovin yleistä. Lewandowski siteeraa eurooppalaista työolotutkimusta, jonka mukaan normaaliaikoina Euroopan itä- ja eteläosissa etätyötä ainakin muutaman kerran kuukaudessa tekevien osuus on vain noin 10–15 prosenttia, Pohjoismaissa 25–30 prosenttia. Toimisto- ja myyntityöläiset sekä esimerkiksi koneidenkäyttäjät  tekevät töitä kotona noin 80 prosenttia vähemmän todennäköisesti kuin johtajat.

Kehittyvissä maissa etätyö on vielä harvinaisempaa. Prosenttiosuuksia ei tunneta, mutta jotain voi päätellä siitä, että YK:n tilastojen (pdf) mukaan ylipäätään kehittyvissä maissa alle puolet väestöstä käyttää nettiä, kaikkein vähiten kehittyneissä maissa alle viidennes.

Iso osa kehitysmaiden työvoimasta myös tienaa palkkansa päivä kerrallaan, vaikkapa kauppaamalla pieniä evästarpeita liikenneruuhkissa. Siinä ei paljon etätöitä tehdä.

Lewandwoskin mukaan hitaat nettiyhteydet, datansiirtorajoitukset ja huonot laitteet myös estävät kehittyvissä maissa etätyön usein niissäkin tapauksissa, kun se muuten olisi mahdollista. Hän ennustaakin, että yritykset, joilla ei ole mahdollisuuksia etätyöhön, voivat hävitä markkinaosuuksiaan vahvemmille. Niinpä voittojen keskittyminen voi lisääntyä jälleen koronaviruskriisin seurauksena.

Koronaviruskriisin on sanottu koskettavan meitä kaikkia. Se on totta, mutta riskinä on silti se, että seurausten kitkemisessä keskitytään hyväosaisiin ja eriarvoisuus syvenee. Etätyön haasteita ja mahdollisuuksia on toki tärkeä pohtia, mutta samalla vaarana on, että työelämän tärkeämmät parannus- ja uudistustarpeet unohtuvat. Niin Suomessa kuin muuallakin.