Eteläsudanilaisen Keski-Equatorian osavaltion asukkaat kuulivat viime kesänä yhdysvaltalaisilta tutkijoilta, että hallitus on vuokrannut vuosia aiemmin 600 000 hehtaaria heidän maataan amerikkalaisfirmoille, jotka aikovat käyttää hyväkseen alueen luonnonvaroja.

Sama ilmiö on toistunut viime vuosina maassa usein: ulkomaiset sijoittajat ovat ostaneet tai vuokranneet jo lähes kahdeksan prosenttia Etelä-Sudanista, joka itsenäistyi vasta viime heinäkuussa ja kärsii edelleen konflikteista.

"Kyseessä on maailman uusin maa, joka on vasta lähdössä käyntiin. Ennen kuin mitään sääntöjä tai viitekehystä on saatu aikaan, se vetää jo sijoittajia. Se on mielipuolista. Sääntelyn puutteesta seuraa vain resurssien ryöstelyä", kritisoi amerikkalaisen ajatushautomon Oakland Instituten (OI) johtaja Anuradha Mittal.

OI on tutkinut Etiopiassa, Malissa, Mosambikissa, Tansaniassa, Sambiassa, Etelä-Sudanissa ja Sierra Leonessa yhteensä yli 50:tä laajaa maainvestointisopimusta. Tutkimuksen mukaan paikalliset yhteisöt eivät juuri hyödy sopimuksista, vaikka sijoittajat haluavatkin niin uskoa.

Ranskan kokoinen alue

Vuoden 2008 ruuan hintakriisin ja finanssikriisin jälkeen teollisuusmaat ja nousevat taloudet ovat hankkineet kiihtyvällä tahdilla viljelysmaata kehitysmaista. Ne haluavat ruokkia kasvavan väestönsä ja hankkia biopolttoaineita. Kehitysmaissa maa on halpaa ja niihin investointi on viime aikoina helpottunut.

OI:n arvion mukaan pelkästään vuonna 2009 maata ostettiin tai vuokrattiin 60 miljoonaa hehtaaria, lähes Ranskan kokoinen alue.

"Ulkomaiset sijoittajat ovat ostaneet tai vuokranneet
jo lähes 8 prosenttia Etelä-Sudanista."

Iso osa maainvestoinneista kohdistuu Afrikkaan, jonka viljelysmaasta suurimman osan arvioidaan olevan käyttämätöntä. Afrikan johtajat myös ottavat ulkomaaninvestointeja innokkaasti vastaan, sillä perinteisesti maanosaan ei ole ollut tarjolla ylimääräistä rahaa. Maataloushankkeiden toivotaan tuovan kaivattua uutta teknologiaa, työpaikkoja ja infrastruktuuria.

YK:n ympäristöohjelman UNEPin mukaan suurin maiden rohmuaja on Kiina, joka on haalinut maata 6,5 miljoonaa hehtaaria. Myös Persianlahden valtiot ovat yleisimpien sijoittajien joukossa.

Mittalin mukaan tärkeämpää on kuitenkin muistaa, että Afrikan maiden rohmuamisessa ovat mukana tavalla tai toisella kaikki muutkin tahot. OI:n tutkimusten mukaan esimerkiksi Euroopan ja Yhdysvaltain pääomarahastot ja hedgerahastot, firmat, hallitukset ja niiden investointivirastot, jopa yliopistot, haluavat osansa Afrikasta.

Esimerkiksi yhden maailman suurimmista liikepankeista, Goldman Sahcsin, tiedetään olevan mukana maakaupoissa, samoin Harvardin yliopiston.

Biopolttoaineita ja "kehitystä"

OI:n tutkimuksissa kritisoidaan myös EU:ta ja Yhdysvaltoja, jotka ponnistelevat Afrikan nälän uhrien auttamiseksi samaan aikaan, kun niiden energiapolitiikka lisää Afrikasta hankittavien biopolttoaineiden kysyntää.

"Kyseessä ovat usein maataloustuotteet, jotka voisivat ruokkia perheitä ja yhteisöjä. Me valitsemme autojemme ja lentoyhtiöidemme ruokkimisen", Mittal toteaa.

Eniten Mittal kritisoi kansainvälisiä kehitystoimijoita, kuten Maailmanpankkia ja Yhdysvaltain kehitysyhteistyövirasto USAIDia, jotka painostavat Afrikkaa kyseenalaisten investointien vastaanottamiseen kehityksen nimissä.

"Esimerkiksi Maailmanpankki on viimeisen vuosikymmenen ajan kannustanut kolmannen maailman maita uudella kehityskaavalla: tehkää itsestänne houkuttelevia ulkomaisille sijoittajille, hankkiutukaa eroon sääntelystä", Mittal kuvailee.

Maailmanpankki auttaa kehitysmaita houkuttelemaan sijoittajia tukemalla lainsäädännön muutoksia ja sääntelyn vähentämistä. Sen investointihaara International Finance Corporation myös rahoittaa Afrikan agribisnesprojekteja.

Konflikteja, nälkää, työttömyyttä

Maainvestoinneista ei juuri ole hyötyä paikallisille yhteisöille, vaikka niitä siten usein markkinoidaankin.

OI:n ja monien muidenkin tutkimusten mukaan pienviljelijät joutuvat pakenemaan mailtaan, ympäristöongelmat ja vesipula pahenevat eikä luvattuja hyötyjä, kuten työpaikkoja, koskaan nähdä. Valtio myy maat halvalla, sijoittajille myönnetään verovapauksia eikä viljelijöille usein makseta korvauksia menetetystä maasta.

"Etiopia saa ruoka-apua samaan aikaan,
kun hallituksella on meneillään miljoonien
hehtaarien investointihanke."

Yksi ongelman ydin on, että maan ajatellaan olevan käyttämätöntä, vaikka se harvoin on sitä: jos paikalliset eivät viljele sitä, he saattavat silti tarvita sitä esimerkiksi laidunmaaksi. Saharan eteläpuolisen Afrikan maasta 70 prosenttia on kuitenkin valtion omistuksessa, joten paikallisilta ei tarvitse kysellä lupia investointeihin.

Sen sijaan heidät häädetään. Esimerkiksi Etiopiassa on OI:n tutkimusten mukaan meneillään 700 000 alkuperäiskansan jäsenen häätäminen sijoittajien tieltä.

Maainvestoinnit ovat kyseenalaisia myös ruokaturvan kannalta, sillä usein ruokakasvitkin kasvatetaan vientiin tai niillä ruokitaan muita kuin paikallisia. Mittal huomauttaa, että esimerkiksi Etiopia saa ruoka-apua samaan aikaan, kun hallituksella on meneillään seitsemän miljoonan hehtaarin investointihanke.

Pahimmassa tapauksessa epäreilujen maakauppojen tuloksena voi syntyä konflikteja. Esimerkiksi Etelä-Sudanin Keski-Equatorian osavaltion asukkaat ovat matkustaneet pääkaupunkiin Jubaan tapaamaan presidenttiä estääkseen maidensa ryöstämisen.

"Heidän viestinsä on hyvin selkeä: jos nämä ihmiset tulevat, he lynkkaavat heidät, koska nämä ovat yrittäneet varastaa heidän maansa", Mittal kertoo.

Paikallisille ääni

Maakauppojen epäselvyyksiä on vaikea selvittää, sillä mikään ei pakota hallituksia tai yhtiöitä kertomaan sopimuksista. Useimmissa maissa ei ole tiettyä virastoa, josta voisi tarkistaa, mitä sopimuksia on tehty. OI:n tutkimusprojektissa kävi ilmi, etteivät edes paikalliset yhteisöt itse eivät yleensä tienneet sopimuksista.

"Esimerkiksi Etelä-Sudanissa kyselimme kuukausia kopiota sopimuksesta. Hallitus käski kysyä sijoittajilta, mutta sijoittaja ei antanut kopiota. Maa on yhteisön, mutta yhteisöllä ei ole edes kopiota sopimuksesta", Mittal sanoo.

"Maa on yhteisön, mutta yhteisöllä ei
ole edes kopiota sopimuksesta."

Kansainvälinen yhteisö on toistaiseksi reagoinut maasopimuksiin lähinnä erilaisten investointisuositusten avulla. Esimerkiksi Maailmapankki, YK:n maatalous- ja ruokajärjestö FAO sekä muut keskeiset alan toimijat ovat julkaisseet vastuullisten maatalousinvestointien periaatteet.

Mittalin mielestä kansainvälisten aloitteiden ongelmana on, etteivät ne ota huomioon paikallisten yhteisöjen mielipidettä. Hänen mielestään sopimukset pitäisi jäädyttää ja maiden pitäisi käydä omaa keskustelua, ei Maailmanpankin painostamaa.

Hän kertoo vierailleensa 7 000 ihmisen mosambikilaiskylässä, jossa ihmiset elivät pääasiassa omavaraisviljelijöinä ja karjankasvattajina.

"He sanoivat selkeästi, että pärjäävät paremmin pienviljelijöinä kuin isojen viljelmien työntekijöinä. Jos yhteisö haluaa tätä, miten varmistamme, että näin myös käy?"