Viimeiset kymmenen vuotta ovat olleet mittaushistorian kuumimmat, käy ilmi Maailman ilmatieteen järjestön WMO:n raportista. Lähestymme uhkaavasti kriittistä pistettä, jossa maapallon keskilämpötila on noussut 1,5 astetta esiteolliseen aikaan verrattuna.

Ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat yhä selvemmin nähtävillä: äärimmäiset sääilmiöt, kuten laajenevat metsäpalot ja lämpöaallot, ovat jo osa arkea.

Vaikka kyseessä on koko maapallon tulevaisuutta uhkaava kriisi, ilmastoa käsittelevät uutiset tuntuvat silti hautautuvan muun uutismassan alle ikään kuin kyseessä olisi vain asia, jonka voi sivuuttaa samalla tavalla kuin vaihtaisi television kanavaa, jos ohjelma ei miellytä.

Luoko ilmastouutisointi realistista kuvaa todellisuudesta? Kun lukija kahlaa läpi päivittäisen uutisvirran, jääkö hänelle sellainen olo, että ilmastopoliittiset teot ovat jotakin sellaista, jonka voi halutessaan jättää tekemättä?

Yltäkylläisyyden varjopuoli

Ilmastonmuutokseen erikoistunut toimittaja ja aktivisti Riikka Suominen nostaa yhdeksi suurimmista ilmastojournalismin tavoittavuuden haasteista niin sanotun fossiilinormin.

Fossiilinormilla tarkoitetaan yhteiskuntamme syvään juurtunutta riippuvuutta fossiilisista polttoaineista ja niiden käyttöön liittyvästä elämäntavasta.

Tämä normi vaikuttaa niin infrastruktuuriin, talouteen kuin arjen valintoihinkin. Yltäkylläisyys, jossa elämme, on siis rakennettu fossiilisista rakennuspalikoista.

Siksi konkreettiset asiat, kuten liikkuminen tai ruoantuotannon järjestäminen ilmastokestävästi, voivat tuntua uhkaavilta, sillä ne järisyttävät tutun elämäntavan perustuksia. Sitä palaa on tavallisen tallaajan vaikea pureskella ja niellä, ja siksi myös siitä uutisointi on medialle vaikeaa.

“Paha ei näytä esimerkiksi Vladimir Putinilta tai koronavirukselta, vaan ihan tavalliselta ja hyvältä elämältä”, Suominen sanoo.

Hankala kieli etäännyttää

Hyvä journalismi on moniäänistä ja lukijaa palvelevaa, mutta ilmastojournalismin haasteena on myös se, että se kompastuu usein monimutkaiseen kielenkäyttöön.

“Hankalat käsitteet tekevät ilmastojournalismista raskasta ja vaikeasti ymmärrettävää”, Suominen toteaa. 

Esimerkiksi luonnontieteistä ja EU-hallinnosta peräisin olevat termit, kuten ”taakanjakosektori” tai ”tekniset hiilinielut”, eivät tee itse ilmiöitä lukijalle ymmärrettäviksi.

Siksi ilmastonmuutoksen vaikutukset ja ratkaisut jäävät konkreettisella tasolla lukijoille etäisiksi. Tavallinen lukija saattaa kokea, että ilmastokriisi on niin monimutkainen ja arjesta irrotettu ilmiö, ettei hän voi ymmärtää, saati vaikuttaa siihen.

Siksi yksi ilmastojournalismin keskeisistä haasteista on tehdä monimutkaisista asioista ymmärrettäviä ilman, että niiden vakavuutta vähätellään.

“Ilmastokriisistä pitäisi puhua sillä tavalla, että aivan kaikki ymmärtävät mistä on kyse”, Suominen sanoo.

Mikä on ilmastokriisin hinta?

Raha ja se mitä mikäkin – vaikkapa bensa – maksaa, kiinnostaa aina ihmisiä.

Ilmastonmuutoksen kohdalla puhutaan kuitenkin usein siitä, minkä verran ilmastotoimet maksavat. 
Suomen ympäristökeskuksen johtavan tutkijan Jari Lyytimäen mukaan se johtuu siitä, että vertailukohta puuttuu.

“Mitkä ovat kustannukset, jos toimiin ei ryhdytä? Sitä pitäisi tuoda esiin enemmän”, hän sanoo.

Uutisissa pitäisi siis tuoda esiin sitä, kuinka paljon kalliimpaa on korjata ilmastonmuutoksen aiheuttamia tuhoja tulevaisuudessa verrattuna ennaltaehkäiseviin toimiin.

Ilmastopolitiikan hintalappu ei muutenkaan ole yksinkertainen asia. Usein uutisointi keskittyy vain lyhyen aikavälin taloudellisiin vaikutuksiin, kuten vaikkapa polttoaineiden verotukseen tai energian hintaan.

Vähemmälle huomiolle jäävät pidemmän aikavälin säästöt ja hyödyt, jotka voidaan saavuttaa onnistuneilla ilmastotoimilla. Esimerkiksi uusiutuvan energian käyttöönotto saattaa aluksi tuntua kalliilta investoinnilta, mutta pitkällä aikavälillä se vähentää riippuvuutta fossiilisista polttoaineista ja tuo energiatehokkuuden myötä säästöjä.

Ei aihe vaan näkökulma

Miten ilmastojournalismi sitten voisi olla parempaa?

Suomisen mukaan kaikkien toimittajien ei suinkaan tarvitse ryhtyä ilmastojournalisteiksi tai luonnontieteiden asiantuntijoiksi. Mutta kun toimittaja tekee juttua mistä tahansa aiheesta, olisi hyvä kysyä, miten tämä vaikuttaa päästöihin.

“Eri aihepiireistä pitäisi kirjoittaa ilmastotietoisesti. Ilmasto ei ole aihe vaan näkökulma”, Suominen täsmentää.

Ilmastojournalismin tehtävä ei hänen mielestään ole ainoastaan raportoida faktoja, vaan sillä on myös valta ja vastuu ohjata yhteiskuntaa kohti tietoisempia päätöksiä. Keskustelun tulee olla moniäänistä, ymmärrettävää ja ajatuksia herättävää.

Haastattelun lähetessä loppuaan Suominen nostaa esiin mielenkiintoisen maiseman tulevaisuudesta.

“Toimittajan olisi hyvä juttua tehdessään kysyä itseltään ja pohtia, miltä juttu näyttää kolme astetta kuumemmassa maailmassa, johon olemme jo elinaikanamme matkalla.”

Kirjoittaja on Turun ammattikorkeakoulun opiskelija.