Artikkeli on julkaistu alun perin Demon blogissa.

Kuka muistaa vielä vajaan viiden vuoden takaisia tapahtumia Norsunluurannikolla? Silloin maan presidentiksi oli juuri valittu Alassane Ouattara, mutta vuodesta 2000 maata hallinnut presidentti Laurent Gbagbo ei suostunut väistymään, ja tilanne johti kriisiin ja ihmisoikeusrikkomuksiin. Konflikti päättyi Ouattaran joukkojen vangittua Gbagbon Ranskan lähettämien joukkojen avustuksella.

Lokakuun lopulla tänä vuonna Ouattara valittiin toiselle kaudelle 83,66 prosentin äänienemmistöllä. Toiseksi tullut ehdokas sai vain 9,29 prosenttia äänistä. Äänestysprosentti oli 54,63 – aikamoinen lasku vuoden 2010 vaaleista, jolloin äänestämässä kävi peräti 80 % äänioikeutetuista. Sinänsä noin 50 prosentin äänestysvilkkaus on Afrikassa melko normaali.

Kenenkään ei ole helppoa luopua vallasta, ja erityisen vaikeaa se on ollut afrikkalaisille johtajille. Kongon tasavallassa – siinä pienemmässä Kongossa, joka aikanaan oli Ranskan siirtomaa – järjestettiin lokakuussa kansanäänestys perustuslain muutoksesta, jonka jälkeen istuva presidentti Denis Sassou-Nguesso voi asettua ehdolle seuraavissakin presidentinvaaleissa ja tulla valituksi kolmannelle kaudelleen. Perustuslain muutokselle myönteisiä "kyllä"-ääniä annettiin 92,2 % ja "ei"-ääniä vain 7,73 %. Myös Ruandassa on lokakuusta lähtien valmisteltu perustuslainmuutosta, joka sallisi presidentille kolme perättäistä kautta. Kuinka ollakaan, sielläkin istuvan presidentin, Paul Kagamen, toinen mandaatti lähentelee loppuaan.

"Kenenkään ei ole helppoa luopua vallasta, ja erityisen vaikeaa se on ollut afrikkalaisille johtajille."

Demokratian kehittymiselle on Saharan eteläpuolisessa Afrikassa monia hidasteita. Perinteinen käsitys johtajuudesta on perin toinen kuin eurooppalainen. Tarvitaan aikaa, koulutusta ja ehkä myös sen tunnustamista, että afrikkalaisen demokratian ei tarvitse olla tarkka kopio länsimaisesta mallista. Vaalit ja niihin liittyvät väärinkäytökset ovat luku sinänsä. Äänestäjäksi rekisteröityminen voi myös olla hyvinkin monivaiheinen prosessi ja vaatia äänestäjältä itseltään aktiivisuutta. On myös tavallista, että etenkään maaseudulla asuvilla ei välttämättä ole vaadittavat henkilöllisyystodistukset ajan tasalla.

Osallistuin vuosi sitten Suomen ulkoministeriön rahoittamaan kehitysyhteistyöprojektiin Kamerunissa. Projektin tavoitteena oli luoda ns. toiminnallisen lukutaidon (functional literacy) ryhmiä. Opetusmateriaali käännetään 11 kielelle ja opetustyöhön ja materiaalin käyttöön koulutetaan 92 opettajaa näistä kieliryhmistä. Koulutettaviin on valittu eri-ikäisiä miehiä ja naisia ja yhteisöissä perinteisesti heikommassa asemassa olleet, kuten vammaiset, ovat edustettuina.

Opetusmateriaali käsittelee erilaisia käytännön tilanteita ja yhteisöjen piirissä esiintyviä ongelmia. Tavoitteena on lisätä ihmisten tietoisuutta omista oikeuksistaan, antaa käytännön toimintamalleja ja näin voimaannuttaa yhteisöjä koulutettujen avainhenkilöiden kautta. Eräs käsiteltävä aihe on valtiollisissa vaaleissa äänestäminen ja siihen liittyvät toimenpiteet. Materiaalin avulla käsitellään aihetta niin lainsäädännön kuin käytännön ohjeiden tasolla.

Nyt tehdyt massiiviset kehitysyhteistyömäärärahojen leikkaukset kohdistuvat juuri edellä kuvatun kaltaisiin ruohonjuuritasolla toteutettaviin hankkeisiin. Kehitysyhteistyöhankkeita ja niiden vaikuttavuutta tulee toki voida tarkastella kriittisesti. Ulkoministeriön tilastosta käy kuitenkin ilmi, että vuonna 2014 kehitysyhteistyövaroja kohdennettiin eniten humanitaariseen apuun, maa-, metsä- ja kalatalouteen, hallinnon ja kansalaisyhteiskunnan kehittämiseen sekä koulutukseen. Rahat siis menivät suurimmaksi osaksi hankkeisiin, jotka parantavat elintasoa, edistävät demokratian kehittymistä ja koulutustason paranemista kohdemaissa. Satsaukset kehitysyhteistyöhön tulisi nähdä satsauksena tulevaisuuteen. Nyt on luisuttu aimo matka taaksepäin.

Kirjoittaja on KD:n puoluevaltuuston jäsen ja kunnanvaltuutettu Mäntsälässä.