Artikkeli on julkaistu alun perin Pax-lehden numerossa 5/2014.

Puhtaasta juomavedestä on pula. Noin viidennes maapallon asukkaista kärsii niukkuudesta veden suhteen. Yli 1,6 miljardilla ihmisellä on ongelmia veden saatavuudessa. Ilmastonmuutoksen ennustetaan lisäävään kuivuutta jo ennestään kuivuudesta kärsivillä alueilla. Lähi-itä, Pohjois-Afrikka ja Etelä-Aasia maksavat nyt myös laskua vuosikymmeniä kestäneestä huonosta vesiresurssien hoidosta ja veden holtittomasta käytöstä.

Mutta tuleeko vedestä riita? "Raju kilpailu juomakelpoisesta vedestä saattaa nousta tulevaisuuden konfliktien ja sotien syyksi", julisti vuonna 2001 silloinen YK:n pääsihteeri Kofi Annan. Vuotta myöhemmin pääsihteeri vaikutti kuitenkin tulleen toisiin ajatuksiin kuvaillessaan niukkenevia vesivarantoja "yhteistyön katalysaattoriksi".

Valtioiden välistä tilannetta tarkasteltaessa Annanin toinen näkemys näyttäisi ensisilmäyksellä osuneen oikeampaan. Useiden valtioiden aluetta koskettavien vesivarantojen hyödyntämistä koskevissa kiistoissa on usein selvitty diplomatialla, kansainvälisillä sopimuksilla ja yhteistyöllä. Osin varmaan siksikin, että vettä on vaikeampi varastaa ja muuttaa rahaksi kuin vaikkapa timantteja, mineraaleja tai öljyä.

Kestävään vesiresurssien hallinnointiin tähtäävää alueellista yhteistyötä tukee esimerkiksi Strategic Foresight Groupin Sveitsin ja Ruotsin hallitusten rahoittama Blue Peace -aloite. Johtoajatuksena on, että alueen vesiresursseja ei pyrittäisi pelkästään suoraviivaisesti jakamaan valtioiden kesken vaan tavoitteena olisi aidosti yhteinen käytön suunnittelu- ja hallinnointirakenne. Blue Peace on toiminut aktiivisena välittäjätahona muun muuassa Niilin altaan sekä Jordanian, Israelin ja Palestiinan vesikysymyksissä.

Vaikka sodilta onkin vältytty, on pidettävä mielessä, että kaksi kolmasosaa valtioden rajat ylittävistä vesialueista ja pohjavesivarannoista on vailla minkäänlaista muodollista veden käyttöä määrittävää sopimusta. Rauha säilyy lähinnä sen varassa, että kaikki ymmärtävät veden perustarpeeksi. Vesiresurssien suhteen ei voida ottaa samanlaisia riskejä kuin muiden resurssien kohdalla. Häviö olisi liian katastrofaalinen.

Tilanne ei välttämättä jatkossa pysy yhtä rauhallisena. Yhtenä esimerkkinä kiristyvistä vesisuhteista on Egyptin ja Etiopian välinen patokiista. Egypti on tiukoin sanoin vaatinut Etiopiaa luopumaan suurpatohankkeestaan Niilillä. Historiallisia oikeuksia joen suhteen on vannottu puolustettavan "kaikin tarpeellisin keinoin". Lähi-Idän kolmanneksi niukimmin vesivarannoin varustettu Jordania pelkää aina vaan jatkuvan syyrialaisten pakolaisvirran aiheuttavan liian suuret paineet vedenkäytölle. Maassa kärsitään jo vedenpuutteesta johtuvista sähkökatkoista. Jordanian kuningas Abdullahin setä, prinssi Hassan on varoittanut alueella horisontissa häilyvästä vesi- ja energiasodasta. "Siitä tulee paljon arabikevättä verisempi yhteenotto".

International Crisis Group huolehtii raportissaan Water pressures in Central Asia Kirgiisian, Tadžikistanin ja Uzbekistanin vesikiistojen kärjistymisestä. Ongelma periytyy Neuvostoliiton romahduksen ajoilta. Neuvostovallan aikaan alueella vallitsi resurssien jako. Kirgiisia ja Tadzikistan toimittivat vettä Kazakstaniin, Turkmenistaniin ja Uzbekistaniin ja saivat vastineeksi hiiltä, kaasua ja sähköä talvikuukausien lämmitystarpeisiinsa. Nyt kolme viimeksimainittua valtiota kokevat jäävänsä paitsioon alueen kahden suuren joen, Syr Daryan ja Amu Daryan, veden hyödyntämisessä.

"Siitä tulee paljon arabikevättä verisempi yhteenotto"

Samalla alueen väestö on kasvanut liki kymmenellä miljoonalla viimeisen viidentoista vuoden aikana ja viljelyskelpoinen maa on vanhanaikaisten viljelymetodien köyhdyttämä. Korruptio ja rapistuva infrastuktuuri pahentavat alueen vesiongelmaa. Yleinen turvallisuusilmapiiri on nousevan nationalismin, huonon talouden, heikon hallinnon sekä rajakiistojen synkistämä.

International Crisis Group vetoaa kansainvälisiä rahoittajia kiinnittämään erityishuomion alueen vesikiistoihin ja vesiresurssien hallinnon ongelmiin. Huonot välit alueen etnisten ryhmien ja poliittisten johtajien välillä ja maa- ja vesialueisiin liittyvät kiistat saattavat paineistua räjähtäväksi yhdistelmäksi. Avoin konflikti olisi vaarassa levitä nopeasti koko Keski-Aasia koskevaksi, pitkäaikaiseksi ja hauraaksi epävakaudeksi.

Niukat vesiresurssit, erityisesti vedenkäytön rajoitukset tai epäoikeudenmukaiseksi koettu vedenjakeluverkosto ja veden hinta löytyvät monien paikallistason konfliktien taustalta. Veteen liittyvät ongelmat ja riidat äityvät herkästi väkivaltaisiksikin protesteiksi tai sabotaasiksi.

Intian Orissassa vuoden 2007 loppupuolella 30 000 maanviljelijää otti väkivaltaisesti yhteen poliisin kanssa. Kahakoissa loukkaantui vakavasti kymmeniä. Syynä levottomuuksiin oli hallituksen päätös antaa useille teollisuusyrityksille oikeus käyttää Hirakud Damin vettä. Uusien suurkäyttäjien ilmaantuminen vesiapajille merkitsi niukkuutta paikallisten viljelysmaiden kasteluvesireserveille.

Afrikassa vesikiistat paikasta toiseen liikkuvien paimentolaisten välillä ovat lisääntyneet ja väkivaltaistuneet. Vuonna 2012 eniten väkivaltaisia yhteenottoja näiden ryhmien kesken tapahtui Keniassa. Kenian tilanteen pahenemisen taustalla on kuivuuden lisäksi kenialaisten ja kansainvälisten yritysten kasvavat biopolttoaineen viljelyyn ostamat maa-alueet, joiden vesivarannot ovat nyt pois paikallisilta pienviljelijöiltä ja paimentolaisten karjalta. Vedestä käytiin verisiä kahnauksia myös Malissa, Burkina Fasossa, Mauritaniassa, Ugandassa, Somaliassa ja Tansaniassa.

Hinta on useiden kansallisten "vesikapinoiden" syynä. Useimmissa maissa valtio on viime kädessä vastuussa juomaveden saatavuudesta, vaikka jakeluoikeudet annettaisiinkin yksityisille yhtiöille. Ristiriidat syntyvät valtion hallinnon ja väestön välille. Protestien väkivaltaistumisen ja leviämisen riski on erityisen suuri silloin, jos kalliin hinnan takaa epäillään löytyvän korruptiota. Näin kävi vuonna 2000 Cochabambassa, Bolivian kolmanneksi suurimmassa kaupungissa, kun epämääräisesti hoidettu vedenjakelun yksityistäminen johti veden kuluttajahinnan äkilliseen moninkertaistumiseen.

Nopea, suunnittelematon kaupungistuminen ja huono vesihallinto johtavat vaikeuksiin sielläkin, missä vedestä sinänsä ei ole pula. Näin kävi maailman suurimmat vesiresurssit hallitsevassa Brasiliassa. Rio de Janeiron päävesireservinä ja Sao Paolon lisäreservinä toimiva Jaguari-tekojärvi on kuivunut pienemmäksi kuin koskaan aikaisemmin. Suurkaupungit kiistelevä jäljelle jääneestä vedestä. Sao Paolo ei halua rajoittaa omaa vedenkäyttöään ja vaati suurempaa osaa Jaguarin vedestä. Rio de Janeiro puolestaan sanoo, ettei sen asukkaiden tulisi kärsiä muiden kaupunkien huonosta vesivarojen hallinnasta.

Jos Brasilian suurkaupungit riitelevät vedestä, vesikonflikteja on odotettavissa enenevässä määrin jo alunperinkin vähäisien vesiresurssien maiden kaupungistuessa räjähtävällä vauhdilla. Yhdysvaltalaisen kansalaisjärjestön Nature Conservancyn mukaan kolmasosa maailman sadasta suurimmasta kaupungista kärsii jo nyt vesipulasta tai muista veden saantiin liittyvistä vaikeuksista.

Yhdysvaltain turvallisuusnäkymiä kartoittavassa raportissa vuodelta 2012 varoitettiin vesiresurssien tuhlailevan käytön ja vesikiistojen saattavan aiheuttaa laajemmin maailman turvallisuutta uhkaavia konflikteja. Raportti keskittyi Yhdysvaltain näkökulmasta keskeisiin vesivarantoihin – Niiliin, Tigris-Euphratiin, Mekongiin, Jordaniin, Indukseen, Brahmaputraan ja Amu Daryaan – ja varoitti tulevasta vesipulasta, heikkenevästä vedenlaadusta ja tulvista, jotka aiheuttavat epävakautta, valtioiden romahduksia sekä lisäävät alueellisia jännitteitä.

Tämän vuoden alussa maailman vesivarantojen tilaa tarkkailevien tutkijoiden ryhmä tutkaili kahden Nasan satelliittin kautta kerättyjä tietoja. Satellittikuvien kertoma on sananmukaisesti karua. Maailman kuivien ja puolikuivien ilmastoalueiden pohjavesivarannot hupenevat pelottavaa vauhtia.

Siksi ei olekaan vaikea uskoa Worldwater-järjestön Water Briefiin kirjoittaneiden Peter Gleickin ja Matthew Hebergerin analyysia vesikonfliktien tulevaisuudesta. "Datan mukaan vesikonfliktien aiheuttamat haasteet ovat kasvamassa eivät vähenemässä, erityisesti paikallistasolla. Näiden konfliktien ehkäisemiseksi ja ratkaisemiseksi tarvitaan huomattavasti nykyistä parempia välineitä ja vakavampia ponnisteluja."