Tämä artikkeli on julkaistu alun perin Ylen Ykkösaamun verkkosivulla ja lausti.com:ssa.

Joitakin vuosikymmeniä sitten silmiini sattui eräässä etelähelsinkiläisessä kirja-antikvariaatissa hieman kuluneen näköinen opus, jonka etukansi pysähdytti. Siihen oli kuvattu juutalaisuuden symboli, kuusisakarainen Daavidin tähti, jonka säteet valaisevat Euroopan karttaa, alla teoksen nimi "Siionin viisaitten pöytäkirjat".

Kirja maksoi sata silloista markkaa, ja hieman emmittyäni ostin sen. Olin nähnyt monessa yhteydessä viittauksia tähän tsaarin Venäjän salaisen poliisin Ohranan tunnettuun sepitelmään, joka oli paljastavinaan salaliiton, juutalaisten maailmanvalloitukseen tähtäävän suunnitelman.

Sataseni ei mennyt hukkaan. Kirjasta saa värikkään kuvan niistä käsittämättömistä ja tuulesta temmatuista myyteistä, joihin eurooppalainen antisemitismi, juutalaisvastaisuus, on nojannut. Ne ovat sekoitus 1800-luvun rotuoppeja maustettuna salaliittoteorioilla. Juutalaisten lisäksi niissä kummittelee vapaamuurareita.

Ostamani kappale "pöytäkirjoja" on painettu Helsingissä vuonna 1943, samaan aikaan, kun Auschwitzin ja muiden kuolemanleirien tappokoneisto murhasi Euroopan juutalaisia teollisella tehokkuudella. Esipuheen suomennokseen on kirjoittanut "juutalaiskysymyksen" erikoistuntijaksi esitelty jääkäriupseeri. Julkaisija, Siniristi, oli pieni natsimielinen ryhmä, joka lakkautettiin jatkosodan jälkeen.

"Juutalaisvastaisuuden juuret tunkeutuvat syvälle kristillisen Euroopan historiaan. "

Juutalaisvastaisuuden juuret tunkeutuvat syvälle kristillisen Euroopan historiaan. Ristiretkien aikana sydänkeskiajalla juutalaisia vainottiin "Kristuksen murhaajina", ja parisataa vuotta myöhemmin tappavan ruton levitessä Euroopassa, heitä syytettiin kaivojen myrkyttämisestä. Fantastisin uskomus oli se, että juutalaiset käyttävät sieppaamiensa ja surmaamiensa kristittyjen lasten verta happamattoman matza-leivän valmistukseen.

Reformaatio ei sekään tuonut sanottavaa muutosta kristillisen Euroopan juutalaisvastaisuuteen. Luther kirjoitti aiheesta kaksi traktaattia, joista ensimmäisen otsikkona on Juutalaisista ja heidän valheistaan. Jälkimmäisessä kirjoituksessa Luther kutsuu juutalaisia paholaisen kansaksi.

Maailmassa, jossa uskonto hallitsi kaikkia elämänaloja, juutalaisilla oli ainakin periaatteessa kaksi mahdollisuutta päästä ahdingostaan: kääntyä kristinuskoon tai lähteä, kaste tai matkasäkki. Molempia sovellettiin Iberian niemimaalla vuoden 1492 jälkeen, kun Espanja yhdistettiin katolisen monarkian valtikan alle. Islamilaisessa Espanjassa Al-Andalusissa juutalainen kulttuuri oli saanut kukoistaa islamilaisen rinnalla.

Euroopan juutalaisvainoille on esitetty myös "materialistinen" selitys: koska juutalaiset eivät saaneet omistaa maata, heistä tuli rahatalouden varhaisia edustajia kauan ennen kapitalismia. Näin selitti talonpoikaiskapinoihin usein liittyneitä juutalaisvastaisia väkivaltaisuuksia puolalais-belgialainen marxisti Abraham Leon, joka itse kuoli Auschwitzissa 26-vuotiaana.

En ole kovin vakuuttunut siitä, että historiallisia ja yhteiskunnallisia ilmiöitä voidaan selittää sen enempää pelkästään henkisillä kuin pelkästään aineellisillakaan syillä. Abraham Leonin selityksen uskottavuutta lisää kuitenkin se, että juutalaiset eivät ole ainoa vähemmistöryhmä, joka historian kuluessa on joutunut samankaltaiseen yhteiskunnalliseen rooliin, edustamaan rahataloutta maatalousvaltaisessa yhteiskunnassa. Tällaisia ryhmiä ovat olleet muun muassa kiinalaiset Kaakkois-Aasiassa ja intialaiset Itä-Afrikassa.

Ranskan vallankumous vapautti juutalaiset. Se teki mahdolliseksi irtautua juutalaisyhteisöjen omasta ahtaasta maailmasta tasavallan tasa-arvoisiksi kansalaisiksi kristittyjen rinnalle. Suhtautumisesta juutalaisiin tuli eräänlainen koetinkivi edistyksen ja taantumuksen välisessä kamppailussa. Vasemmisto, liberaalit, demokraatit ja sosialistit kannattivat juutalaisten tasa-arvoa, kun taas oikeisto ja yksinvaltiuden puolustajat vastustivat sitä.

Juutalaisvastaisuus sai kannattajia myös populistisesta oikeistosta, joka propagandassaan pyrki sysäämään nousevan kapitalismin luomat yhteiskunnalliset ongelmat juutalaisten syyksi. Asetelma ei ole vieras nykyisessäkään Euroopassa, jossa syntipukin roolissa nyt ovat juutalaisten sijasta maahanmuuttajat. 1800-luvulla juutalaisvastaisuus muuttui "tieteelliseksi" rasismiksi, josta alettiin käyttää oppineelta kuulostavaa sanaa antisemitismi. Uskonto työnnettiin nyt toissijaiseen asemaan ja alettiin puhua juutalaisesta rodusta, joka ihmisrotujen hierarkiassa olisi kehittyneintä rotua arjalaista alempana.

Näillä "verenperintöön" vedonneilla rotuopeilla ei ole pienintäkään tieteellistä perustaa. Ne kuuluivat 1800-luvun ajanhenkeen ja jatkoivat elämäänsä ainakin toiseen maailmansotaan saakka. Yllättävää on se, että monet pitkälle koulutetut ja varsin oppineetkin ihmiset saattoivat uskoa niihin.

Nykymaailmassa esiintyvä juutalaisvastaisuus näyttää liittyvän ennen kaikkea Israelin ja palestiinalaisten väliseen selkkaukseen Lähi-idässä. Juutalaisyhteisöt ja synagogat saavat uhkauksia aina, kun konflikti nousee ykkösuutiseksi.

Helsingin juutalaisen seurakunnan puheenjohtaja Yaron Nadbornik pitää tällaisia reaktioita täysin käsittämättöminä. Suomen juutalaisilla ei ole mitään tekemistä Israelin valtion toimien kanssa, hän sanoo Helsingin Sanomien julkaisemassa jutussa.

Seurakunnan esimies on oikeassa. Juutalaiset eivät ole vastuussa siitä, mitä Israelin valtio tekee.

Mutta Israelin hallitus itse ponnistelee parhaansa mukaan, että juuri niin olisi. Se sanoo edustavansa juutalaisia kaikkialla, ja maassa on jopa vireillä lakiesitys, joka määrittelisi Israelin maailman kaikkien juutalaisten kansallisvaltioksi. Ei ehkä ole ihme, että joissakin miehityksen ja palestiinalaisten sorron katkeroittamissa mielissä herää nurinkurinen ajatus syyttää juutalaisia siitä, mitä Israel tekee.

Jos palestiinalaisalueiden miehitys ja asuttaminen joskus päättyvät ja Israelin juutalaisten ja Palestiinan arabien välille syntyy oikeudenmukainen rauha ja siihen perustuva todellinen sovinto, antisemitismi saattaa hyvinkin kuolla. Näin se päätyisi sinne, minne se kuuluukin, historian roskapönttöön muiden obskurantisten huuhaa-aatteiden seuraksi.