Suomesta pääoma karkaa, Kiinassa paiskitaan 16-tuntisia päiviä, absoluuttinen köyhyys lisääntyy mutta joku aina vetää välistä – ja lopulta talouden suuresta pelistä hyötyvät eniten suuromistajat. Kuinka rahan valta saataisiin demokratian piiriin? Attacin koulutuspäivillä asiaa pohtivat mm. professorit Heikki Patomäki sekä Juha Siltala.

Työtahti sairaaloissa ja kouluissa kiihtyy, perusteollisuus karkaa rajan yli ulkomaille ja palkkaratkaisuissa kehotetaan maltillisuuteen. Lehtien debattipalstoilla ekonomistigurut poseeraavat pikkutakit olalla ja viljelevät ikonimaisia käsitteitä, kuten “työmarkkinoiden jäykkyydet” – viitaten järjestelyihin, joilla aikanaan parannettiin työntekijän mahdollisuuksia elämänhallintaan myös työajan ulkopuolella.

“Toinen hokema on tämä: suomalaisilla ei kuulemma ole enää nälkä, pitää saada draivia työelämään. Aikoinaan visioitiin, että työnteosta vapaudutaan lopulta johonkin mielekkäämpään – mitä nälkää tässä juuri nyt tarvitaan? Ja miten meillä ei ole varaa terveydenhuoltoon ja koulutukseen, vaikka 70-luvulla paljon köyhempinä meillä oli siihen varaa?”, kysyy työelämän muutoksista vastikään kirjan julkaissut professori Juha Siltala. Attacin koulutuspäivillä Siltala puhui talouden globalisaation vaikutuksista suomalaisten näkökulmasta.

Oli nousukausi tai lama, meillä tuntuu koko ajan olevan jokin hätätila. Riippuvuus markkinoista kasvaa, samoin huoli toimeentulosta - mutta esimerkiksi vanhuuden turvaksi Siltala ei suosittele osakesijoittamista, toisin kuin monet “laiskaa pääomaa” metsästävät talousasiantuntijat.

“Samoista yhtiöistä jotka ovat turvallisuutta järkyttäneet ei ole turvallisuuden takeeksi. Piensijoittaja on varsin erilaisessa asemassa kuin yliomistajat, joiden hyväksi kaikki toimii. Varovaisuus on paikallaan: kasinon omistaja jää joka tapauksessa voitolle.”

Samaan aikaan Kiinassa paiskitaan 16-tuntista työpäivää ja näännytään burn-outiin, kun työaikastandardeja ei ole eikä ay-liikkeellä ole oikeutta järjestäytyä. Pyörät pyörivät talouden lisääntyvän vapauden tahdissa, jonka nimeen kernaasti vannotaan.

“Yhdysvallat on ottanut uusliberalismin levittämisen missiokseen, ja se näkyy poliittisessa retoriikassa: jos Meksikossa on kriisi, siellä on horjuttu oikealta polulta tai toteutettu aatetta vain puolella sydämellä – aatteessa itsessään ei voi olla vikaa. Tämä on aika lähellä totalitarismia, vaika sana käytössä onkin kulunut”, tuumaa Siltala.

Köyhyys on osattomuutta kulutuksesta

Suomen Attacin puheenjohtajan, professori Heikki Patomäen mukaan globalisaation “virallinen tarina” Suomessakin on, että kyseessä on pohjimmiltaan kaikille hyödyllinen prosessi, mutta kaikki eivät vielä ole päässeen nauttimaan sen hedelmistä. Tarinan mukaan yritykset hyötyvät rajojen avautumisesta ja kuluttajat valinnanvapauden lisääntymisestä. Köyhyydenkin ongelmaksi tiivistyy siten se, etteivät kaikki ole vielä päässeet mukaan kuluttamaan.

“Tämän logiikan mukaan kaikista köyhistä olisi tehtävä yrittäjiä mikroluotolla, jotta he voisivat osaltaan toteuttaa kapitalismia”, Patomäki kärjistää.

Hyvinvoinnin kasvu maailmassa on pysähtynyt, vaikka BKT-luvut näyttäisivät muuta. Tämä siksi, että kaupankäynnin piiriin on siirretty myös asioita, jotka aiemminkin olivat olemassa – tosin ilmaiseksi. Nyt monet julkiset palvelut ovat siirtyneet yksityisten hallintaan. Bruttokansantuotetta voi sitä paitsi lisätä myös kurjuudesta versova kaupankäynti:

“Perheiden hajoaminen tuottaa asianajopalveluita ja ympäristövahinkojen korjauksessa tarvitaan jälleen uusia palveluita – kyllä nekin lisäävät BKT:tä”, Patomäki heittää.

Tobinin vero eteni Belgiassa

Ongelman ydin on taloudellisen vallan luisuminen demokraattisen päätöksenteon ulkopuolelle sellaisille foorumeille kuin OECD, EU ja WTO, joissa kansallisilla lainsäädäntöelimillä ei ole paljoakaan sananvaltaa. Tyytymättömyys oman elämän hallitsemattomuuteen kasvaa eri puolilla maailmaa, mutta harvalla on käsitystä siitä, kuinka demokratia saataisiin palautettua kansalle.

Yksi monista aihetta käsittelevistä dialogifoorumeista on Suomen ja Tansanian hallitusten yhteinen Helsinki-prosessi, jonka tavoitteena on saattaa saman pöydän ääreen globalisaation kriitikot ja siihen myönteisesti suhtautuvat tahot. Attacin tilaisuudessa prosessia tosin moitittiin poliittisten tavoitteiden puutteesta ja Maailmanpankin, IMF:n ja YK:n nykypolitiikan myötäilystä. Vuonna 2002 käynnistyneen Helsinki-prosessin rinnalla itsenäisenä projektina on pyörinyt myös Kansalaisten maailmannäyttämö -aloite, jonka tavoitteena on syventää keskustelua ja yhteistyötä Suomen ja Tansanian kansalaisjärjestöjen välillä.

Attacin keskeisin keino globalisaation hallintaan on Tobinin verona tunnettu valuutanvaihtovero, joka tähtää maailmankaupan nopeiden rahavirtojen hidastamiseen. Globaaleista veroista on muun muassa kaavailtu rahoituslähdettä maailman köyhimpien maiden auttamiseen. Patomäen mukaan asiassa on otettu edistysaskeleita, vaikka niistä ei ole juurikaan kerrottu julkisuuteen:

“Belgian parlamentti hyväksyi kesällä lain Tobinin verosta, mikä Euroopan maissa oli iso uutinen. Suomen medioissa asiaa ei jostain syystä noteerattu lainkaan.”

Talouden mekanismeja Suomessa ja maailmalla ruodittiin Attacin valtakunnallisilla koulutuspäivillä lauantaina Helsingissä kulttuurikeskus Stoassa.