Avustustyöntekijöitä tapettiin viime vuonna enemmän kuin koskaan tilastohistoriassa – Vaarallisin paikka on Gaza | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Avustustyöntekijöitä tapettiin viime vuonna enemmän kuin koskaan tilastohistoriassa – Vaarallisin paikka on Gaza

Surmansa saaneiden avustustyöntekijöiden määrä on tuoreen raportin mukaan yli kaksinkertaistunut viime vuodesta. Suurin osa henkensä menettäneistä avustustyöntekijöistä on paikallisia.

Kädet ja sormenjälkien otto

Käteisavun jakoa Somaliassa. Kuva: Anouk Delafortrie / EU Civil Protection and Humanitarian Aid Operations, ©EU/ECHO / CC BY-NC-ND 2.0.

Viime vuonna tapettiin ainakin 280 avustustyöntekijää 33 maassa. Määrä kasvoi peräti 137 prosenttia edellisvuodesta, ja se on suurin koskaan tilastoitu, kertoo tilastotietoa aiheesta tuottavan Humanitarian Outcomesin tuore raportti.

Suurin osa tapetuista menetti henkensä Israelin Gazaan käynnistämässä sotilasoperaariossa, joka alkoi lokakuussa 2023 Hamasin hyökättyä Israeliin. Konfliktin kolmen ensimmäisen kuukauden aikana kuoli 163 avustustyöntekijää, pääosin ilmaiskuissa. Suurin osa oli YK:n palestiinalaispakolaisten avustusjärjestön UNRWA:n työntekijöitä, raportista selviää.

Toiseksi vaarallisin maa oli sisäisten konfliktien riivaama Etelä-Sudan. Avustustyöntekijöitä tapettiin 34. Sisällissotaan ajautuneessa naapurimaa Sudanissa kuoli 25 avustustyöntekijää.

Suurin osa kuolleista oli paikallista henkilökuntaa, raportissa kerrotaan.

Avustustyöntekijöitä tapettiin myös esimerkiksi Israelissa, Syyriassa, Etiopiassa, Ukrainassa, Somaliassa, Kongon demokraattisessa tasavallassa ja Myanmarissa.

”Avustustyöntekijöihin kohdistuvan väkivallan normalisoituminen sekä vastuun puute on kohtuutonta, mahdotonta hyväksyä ja äärimmäisen haitallista avustusoperaatioille kaikkialla. Toistamme vaatimuksemme siitä, että valtaapitävät toimivat lopettaakseen siviileihin kohdistuvat rikkomukset sekä rankaisemattomuuden, jonka turvin näitä kauheita hyökkäyksiä tehdään”, sanoo YK:n vt. humanitaarisen avun koordinaattori Joyce Msuya tiedotteessa.

Tänä vuonna tilanteen pelätään pahentuvan entisestään. Jo 172 avustustyöntekijää on menettänyt henkensä.

Raportti julkaistiin 19.8. vietettävän maailman humanitaarisen päivän alla. Päivää vietetään vuonna 2003 Bagdadissa tapahtuneen pommi-iskun muistoksi. Iskussa kuoli 22 avustustyöntekijää.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia