Vuonna 2005 Goldman Sachs nosti 160 miljoonan asukkaan Bangladeshin yhdeksi "seuraavista yhdestätoista", joiden ennustetaan nousevan maailman suurimmiksi talouksiksi tämän vuosisadan aikana. Maailmanpankin ekonomistin mukaan kestävä talouskasvu ei onnistu ilman valtion jämäkkää otetta.

Bangladeshin talous on ollut vakaalla kasvu-uralla 1980-luvulta lähtien. Talouskasvu on yltänyt joka vuosikymmenellä nopeampaan kasvuun, ja viime vuosikymmenellä talous kasvoi jo kuusi prosenttia vuosittain.

Maailmanpankin ekonomistin Zahid Hussainin mukaan Bangladeshin menestyksen keskeisiä tekijä ovat olleet talouden vapauttaminen 1970-luvulla ja kansalaisjärjestöjen rooli ruohonjuuritasolla.

"Itsenäistymisen [1971] jälkeen Bangladesh seurasi Neuvostoliiton mallia ja kansallisti taloutta. Valtiolla ei kuitenkaan ollut kapasiteettia hoitaa yrityksiä, joten se ei toiminut. 1970-luvun lopulla markkinoita vapautettiin, ja siitä seurasi nopea talouskasvu 1980-luvulla", Hussain summaa alkuvuosien kehityksen.

"Samaan aikaan järjestöt tekivät maaseudulla kehityshankkeita yhteistyössä valtion kanssa."

Kansalaisjärjestöjen rooli näkyy Hussainin mukaan siinä, että makrotalouden kasvun lisäksi Bangladeshin yhteiskunnallisen kehityksen indikaattorit osoittavat oikeaan suuntaan. Äärimmäisessä köyhyydessä elää 40 prosenttia väestöstä, kun osuus oli vielä kaksikymmentä vuotta sitten 70 prosenttia. Lukutaitoprosentti on noussut 55 prosenttiin, mikä on huomattavasti enemmän kuin 35 prosenttia vuonna 1990. Luvut ovat edelleen karuja, mutta suunta on selvä.

Tehokkaampi hallinto takaisi kestävän talouskasvun

Hussain arvioi kuitenkin, että Bangladesh on juuri nyt kriittisessä pisteessä: valtion täytyisi ottaa ohjat käsiinsä, jos se haluaa säilyttää talouskasvun kestävänä ja taata, että yhteiskunnallisen kehityksen mittarit eivät käänny punaiselle.

Tulevaisuuden hyvinvoinnin kannalta olisi tärkeää monipuolistaa taloutta. Talouden selkäranka on tällä hetkellä valmisvaateteollisuus, joka muodostaa jopa 80 prosenttia viennistä.

Nykyisen hallituksen tavoite on nousta keskituloiseksi maaksi vuonna 2021, jolloin tulee kuluneeksi 50 vuotta maan itsenäistymisestä. Maailmanpankin laskelmien mukaan tavoitteen saavuttamiseksi talouskasvun pitäisi edelleen kiihtyä.

"Yksi perushaasteista on nopea ja hallitsematon kaupunkien kasvu, joka kuristaa kasvua. Valtion pitäisi huolehtia, että sekä yksityiset että julkiset investoinnit kasvavat ja että niillä oikeasti saadaan aikaan parannuksia", Hussain luettelee.

Viimeisten kymmenen vuoden aikana sekä yksityiset että julkiset investoinnit ovat kuitenkin olleet laskusuhdanteessa. Jos tiet, sähkö ja muu perusinfrastruktuuri eivät ole kunnossa, ulkomaisten investointien houkuttelu on vaikeaa. Nyt maa muun muassa kärsii sähköpulasta ja kaupunkien liikenne on toivottoman tukkoista.

Myös ajoittainen poliittinen epävakaus ja korruptio jarruttavat taloutta. Muun muassa jo perinteeksi muodostuneet opposition massaprotestit, hartalit, haittaavat suoraan maan taloutta: tavara ei liiku ja työt eivät tule tehtyä. Yritykset vetoavatkin toistuvasti poliittisiin puolueisiin hartal-protestien lopettamiseksi.

Infrastruktuurin ja poliittisen vakauden tärkeyttä korostaa myös Jukka Katajaharju, joka johtaa suomalaisen it-yrityksen Codematen Bangladeshin-toimistoa.

"Toivoisin, että poliittinen järjestelmä kehittyisi niin, että päätöksiä saadaan tehtyä ja infrastruktuuria saadaan kehitettyä. Tämä on edellytys sille, että maa pystyy kehittymään."

Katajaharju kuitenkin korostaa, että Bangladeshilla on jo nyt paljon etuja it-alan näkökulmasta. Maassa on tarjolla paljon osaavaa ja kielitaitoista työvoimaa, ja kustannustaso on kohtuullinen.

Johtopäätös on kuitenkin selvä: Bangladesh tarvitsee tehokkaampaa hallintoa.

"Heikko hallinto ei ole ollut tähän asti ongelma talouskasvun kannalta. Jos Bangladesh kuitenkin haluaa nousta keskituloiseksi maaksi, hallinnon heikkous muodostuu esteeksi", Zahid Hussain summaa.

Kansalaisjärjestöt valtion tehtävissä

Esimerkiksi maaseudulla valtion rooli on heikko ja sen ovat ottaneet maan vahvat kansalaisjärjestöt, Hussain sanoo. Kehityksen kannalta tämä ei ole suinkaan ollut huono asia.

"Bangladeshiin syntyi 1970-luvulla vahvoja kansalaisjärjestöjä, jotka korvasivat valtion olematonta roolia paikallistasolla. [Nykyään maailman suurin kansalaisjärjestö] BRAC aloitti vuoden 1974 nälänhädän aikana jakamalla ulkomailta tulevaa hätäapua, koska valtiolla ei ollut siihen kapasiteettia", Hussain sanoo.

Pikku hiljaa kansalaisjärjestöt ottivat laajemminkin valtion roolin resurssien jakamisessa maaseudulla.

Kansalaisjärjestöjen aktiivisuus selittää osittain sen, että talouskasvu on koitunut myös köyhimpien hyödyksi. Keskeisessä asemassa on ollut BRAC-järjestön lisäksi mikrolainoituksen kehittämisestä Nobel-palkinnon ansainnut Muhammad Yunus ja hänen perustamansa Grameen Bank.

Bangladesh on joka tapauksessa menestynyt varsin hyvin ottaen huomioon lähtötilanteen maan itsenäistyessä vuonna 1971. Bangladeshissa oli tuolloin säännöllisesti nälänhätää ja väestö jatkoi räjähdysmäistä kasvuaan. Maa oli marginalisoitunut pari vuosisataa ensin Britannian ja vuoden 1947 jälkeen Pakistanin alaisuudessa.

Yhdysvaltain ulkoministeri Henry Kissinger totesi Bangladeshin olevan täysin konkurssikypsä ja maa oli 1970-luvulla kehitysteoreetikkojen yleinen esimerkkitapaus: jos Bangladesh pystyy kehittymään, mikä tahansa maa pystyy siihen.

Tästä näkökulmasta Bangladesh on onnistunut varsin hyvin.