Globalisaation ongelmia ratkovan, Suomen ja Tansanian isännöimän Helsinki-prosessin yli kaksivuotinen taival huipentuu toiseen Helsinki-konferenssiin syyskuussa 2005. Prosessia seuranneet kansalaisyhteiskuntaa edustavat tahot ovat ymmällään siitä, mitä Helsinki-prosessi konkreettisesti tulee saamaan aikaan ja miten paljon järjestöjen kannattaa tuhlata siihen panoksiaan ylipäätään.

Helsinki-prosessin lopputilinpäätöksestä ei ole vielä varmaa tietoa, mutta Kepan kehityspoliittisen sihteeri sekä Kansalaisten maailmannäyttämön ohjausryhmän jäsen Matti Hautsalon mukaan toivottavaa olisi, että aikaan saataisiin mahdollisimman täsmällinen poliittinen kannanotto. Tämä ei kuitenkaan välttämättä ole mahdollista. Helsinki-prosessin ongelma on samalla sen vahvuus – laaja edustus yhteiskunnan eri alueilta.

On selvää, etteivät eri intressiryhmät pääse yksimielisyyteen läheskään kaikista asioista, mutta samalla nousee kysymys koko prosessin hyödyllisyydestä. Päästäänkö yksimielisyyteen vain hyvin yleisellä linjalla, jolloin tulos on kaunissanainen julistus, jonka kaltaisia on jo tehty vino pino? Tätä pelkäävät prosessia lähemmin seuranneet Hautsalo sekä Kansalaisten maailmannäyttämön toisen teemaryhmän sihteeri Mikko Sauli.

Joulukuussa 2002 pidetystä Helsinki-konferenssista alkunsa saaneen Helsinki-prosessin tavoitteena on ollut sukeltaa syvälle globalisaatioon liittyvien ongelmien ratkaisemiseen. Se pyrkii selvittämään hallitusten, kansalaisyhteiskunnan ja yksityissektorin välisen vuorovaikutuksen kautta konkreettisia keinoja globaalien ongelmien päihittämiseksi. Prosessi toimii YK:n vuosituhatjulistuksen pohjalta.

Kansalaisyhteiskunta vaarassa jäädä hyllylle

Hautsalon kokemus Helsinki-prosessista on se, että aluksi oli vaikea käsittää, mistä oikein on kyse, mutta sen jälkeen työ eteni tiiviisti ja hyvin. Nyt kuitenkin taas tuntuu, että lopputuotteen hahmo hajoaa. ”Raportit, joiden tekemiseen olemme voineet vaikuttaa, jäävät todennäköisesti ’hyllytavaraksi’ ja täysin irrallisiksi prosessin lopputuloksen kannalta.” Vaarana on, että kansalaisyhteiskunnan panos ei näy johtopäätöksissä, vaikka sen mukana oloa on pidetty yhtenä koko prosessin peruskulmakivistä. Hautsalon mielestä mahdollista on myös, ettei koko Helsinki-prosessi lopulta näy missään. ”Kansalaisyhteiskunnan kannalta suurin etu Helsinki-prosessista voi olla rahoituksen poikiminen sen kautta.”

Helsinki-prosessin avainasemassa on poliittisesti korkeatasoisesti edustettu, neuvoa-antava Helsinki-ryhmä. Sen lisäksi prosessissa toimii kolme työryhmää, jotka pyrkivät löytämään toteuttamiskelpoisia, käytännöllisiä ja strategisia vastauksia hallinnollisiin, rahoituksellisiin ja turvallisuusasioihin. Työryhmät ovat julkaisseet raporttinsa tammikuussa 2005 Maailman sosiaalifoorumissa sekä Maailman talousfoorumissa.

Kansalaisjärjestöjen edustajat ovat voineet osallistua työryhmien toimintaan kommentoimalla niiden työtä. Suomen YK-liiton aloitteesta perustettu Kansalaisten maailmannäyttämö on kommentoinut ja antanut suosituksia Helsinki-prosessille. Mikko Sauli on toiminut Kansalaisten maailmannäyttämön teemaryhmässä, joka seuraa Helsinki-prosessin globaalia taloutta käsittelevän työryhmän työtä. Hän on tyytyväinen yhteistyöhön työryhmän kanssa ja monet teemaryhmän kommentit ovat päässeet raporttiin sellaisenaan. Osa verovaatimuksista, joita teemaryhmä on esittänyt, on kuitenkin jätetty raportista pois. ”Helsinki-prosessin multi-stakeholder-lähestymistapa ei kenties ole verotuskysymyksien kannalta otollisin mahdollinen maaperä. Valuutanvaihtoveroa ei hyvästä kansainvälisestä momentumista huolimatta saatu mukaan.”

Kovaääninen köyhimmille

Kansalaisjärjestöt suhtautuvat kriittisesti työryhmän ajamaa G20-ehdotusta kohtaan, jonka mukaan nykyiset G8-maat korvattaisiin kahdellakymmenellä maalla. Riskinä on, että köyhimmät maat jäisivät yhä marginaaliin globaalipolitiikan foorumeilla. Marginaaliin jäävien kuuleminen on kuitenkin ollut yksi Helsinki-prosessin tärkeistä tavoitteista, ja kolmesta päädialogista yksi koskee juuri tätä. Tämän dialogin kansalaisjärjestöt ovat itse valinneet ja ne sitä myös johtavat.

Vielä siis jää nähtäväksi, mitä hedelmiä prosessista on odotettavissa, jos mitään. Mikko Saulin mielestä Helsinki-prosessi on ehdottomasti eräs paikka, jossa kansalaisyhteiskunnan kannattaa yrittää vaikuttaa asioihin, mutta hän ei korostaisi sen asemaa ylitse muiden. ”Monissa yhteiskunnissa kansalaisjärjestöillä on suoria yhteyksiä hallitukseen, jolloin Helsinki-prosessin kaltaisten foorumien merkitys ei ole suuri. Toisaalta myös sitä kannattaa käyttää osallistumisfoorumina.”

Helsinki-prosessin kolme työryhmää ovat nimeltään New Approaches to Global Problem Solving (Uusia lähestymistapoja globaaliin ongelmanratkaisuun), Global Economic Agenda (Globaali talousjärjestys) ja Human Security (Ihmisten turvallisuus).

Kansalaisten maailmannäyttämön kotisivut:
www.globalplatform.fi/fi

Helsinki-prosessin kotisivut:
www.helsinkiprocess.fi