Tämä artikkeli on julkaistu alun perin Ilmasto.org:in verkkosivulla.

Ilmastonmuutos on koko maapalloa koskettava ongelma, joten se pitää ratkaista yhteistyössä. Myös meidät kuluttajat on saatava mukaan ongelmanratkaisuun.

Tällä hetkellä kuluttajan täytyy itse etsiä tietoa, jotta hän pystyy vertailemaan eri kulutusvaihtojensa ilmastovaikutuksia. Useimmille meistä kulutuksen ilmastovaikutukset välittyvät vain epäsuorasti joidenkin tuotteiden hintojen kautta. Esimerkiksi huoltoasemalla maksamme polttoaineen hinnan mukana valmisteveroa, joka riippuu hiilidioksidipäästöistä.

Ilmastoystävällisten kulutusvalintojen tekemisen tulisi kuitenkin olla helppoa. Siksi meidän täytyisi saada vaivatta tietoa kulutusvalintojemme ilmastovaikutuksista ja ilmastoystävällisistä vaihtoehdoista. Ilmastoystävällinen kuluttaminen helpottuisi esimerkiksi kulutuspohjaisiin päästökiintiöihin perustuvan henkilökohtaisen päästökaupan avulla. Aikaisempien tutkimusten perusteella tällaisen järjestelmän myötä kuluttajien kyky ymmärtää ja hallita kulutusvalintojensa ilmastovaikutuksia paranee.

Henkilökohtainen päästökauppa perustuu siis kulutuksen kasvihuonekaasupäästöjen rajoittamiseen. Nykyiset ilmastosopimukset tähtäävät kuitenkin tuotannon päästöjen vähentämiseen. Jos vain osa valtioista on sitoutunut tällaiseen tuotannon päästöjä rajoittavaan sopimukseen, syntyy monia ongelmia. Esimerkiksi tuotantoa voidaan siirtää sellaisiin maihin, joissa päästöjä ei ole rajoitettu. Tämä niin kutsuttu hiilivuoto saattaa kumota tavoitellut globaalit päästövähennykset.

Päästöjen rajoittaminen kulutuspohjaisesti on tuotantopohjaisia rajoituksia tehokkaampi ratkaisu, mikäli vain osa valtioista on sitoutunut päästöjen vähentämiseen. Tällöin sopimukseen sitoutuneet valtiot vastaavat maassa kulutettujen tuotteiden ja palveluiden kasvihuonekaasupäästöistä riippumatta siitä, missä ne on tuotettu. Siksi sopimuksesta ei synny kannustinta siirtää tuotantoa sellaisiin maihin, joissa päästöjä ei ole rajoitettu.

Jos henkilökohtaista päästökauppaa sovelletaan globaalisti tai useassa maassa, voidaan kansainvälisin sopimuksin päättää siitä, kuinka paljon päästöoikeuksia jaetaan yksittäiselle kuluttajalle. Toinen vaihtoehto on, että kansainvälisissä neuvotteluissa sovitaan kansallisista tai alueellisista, esimerkiksi EU:n laajuisista, kulutuspohjaisista päästökiintiöistä. Sen jälkeen eri maat tai alueet valitsevat itse, millä ohjauskeinoilla tarvittavat päästövähennykset toteutetaan. Yksi vaihtoehto on henkilökohtainen päästökauppa. Tässä tapauksessa maan tai alueen hallinto päättää siitä, miten päästökiintiö jaetaan kuluttajien kesken.

Jaetut päästöoikeudet talletetaan pankkitiliä tai bonusjärjestelmiä vastaavalle tilille, josta niitä käytetään esimerkiksi pankkikortin avulla ostotapahtumien yhteydessä. Kuluttajat voivat myydä ja ostaa päästöoikeuksia päästöoikeusmarkkinoilla. Jos instrumenttia sovelletaan kansainvälisesti, myös päästöoikeusmarkkinat ovat kansainväliset.

Henkilökohtainen päästökauppa tarjoaa kuluttajille myös suoran mahdollisuuden vaikuttaa kasvihuonekaasupäästöjen kokonaismäärään: kuluttaja voi jättää osan jaetuista tai ostetuista päästöoikeuksistaan käyttämättä ja näin vähentää kokonaispäästöjä.

Henkilökohtaisten päästökiintiöiden jakoperiaatteista päättäminen on monitahoinen asia, koska jakoperiaatteilla on muun muassa tulonjakovaikutuksia. Toisaalta kaikilla ihmisillä ei ole tasavertaista mahdollisuutta ilmastoa säästävään elämäntapaan heistä riippumattomien ympäristötekijöiden takia, esimerkiksi ilmasto-olosuhteiden vuoksi.

"Mielestäni henkilökohtainen päästökauppa on realistisesti toteutettavissa oleva vaihtoehto."

Mielestäni henkilökohtainen päästökauppa on realistisesti toteutettavissa oleva vaihtoehto. Nykytilanteesta kaikki tuotteet ja palvelut kattavaan henkilökohtaiseen päästökauppaan on toki pitkä matka, eikä tällaista muutosta voida toteuttaa yhtäkkiä.

Henkilökohtaisen päästökaupan suurin haaste on tuotteiden ja palveluiden ilmastovaikutusten luotettava selvittäminen. Erityisesti tuontituotteiden kohdalla hiilijalanjäljen selvittäminen on ongelmallista, mikäli tuojamaassa ei sovelleta henkilökohtaista päästökauppaa tai muuta järjestelmää, jonka kautta tuotteiden ilmastovaikutukset olisivat luotettavasti saatavilla. Tuontituotteiden valmistajilla ei ole kannustinta kertoa tuotteidensa ilmastovaikutuksista totuudenmukaisesti, koska kuluttaja pitää tuotetta sitä houkuttelevampana, mitä vähemmän sillä on raportoituja ilmastovaikutuksia.

Henkilökohtaisen päästökaupan käyttöönotto voisi tapahtua asteittain siten, että järjestelmää sovellettaisiin ensin niihin tuotteisiin ja palveluihin, joiden ilmastovaikutukset ovat suhteellisen helposti selvitettävissä. Esimerkiksi energiankulutus ja matkustaminen voisivat olla aluksi mukana.

Pitkällä aikavälillä tuotteisiin ja palveluihin liittyvien ilmastovaikutusten selvittäminen voisi muodostua rutiininomaiseksi osaksi valmistusprosesseja. Tällöin yksittäisen tuotteen tai palvelun hiilijalanjäljen selvittäminen ei olisi yhtä työlästä ja kallista kuin nyt.

Ainakin Isossa-Britanniassa ja Australiassa on ollut kokeiluja, joissa vapaaehtoiset kansalaiset ovat pyrkineet rajoittamaan kulutuksensa kasvihuonepäästöjä saamansa päästökiintiön mukaan. Nämä kokeilut ovat olleet toimintaperiaatteiltaan melko lähellä henkilökohtaista päästökauppaa.

Mielestäni on tärkeää parantaa meidän kaikkien mahdollisuuksia tehdä kulutusvalintoja tietoisina niiden ilmastovaikutuksista. Henkilökohtainen päästökauppa on tältä kannalta erinomainen vaihtoehto.

Kirjoittaja on Ilmatieteen laitoksen erikoistutkija.