Tämä artikkeli on julkaistu alun perin Pakolainen-lehden numerossa 4/2014.

Tiheä sademetsä peittää vuorenrinteitä. Notkelmia halkovat matalat joet sekä hiekkatiet, joita reunustavat bamburakennukset. On pilareiden päällä lepääviä koteja, kioskeja, ravintoloita, kirkkoja, temppeleitä ja hallintorakennuksia. Kaikki on rakennettu bambusta. Ban Mai Nai Soin pakolaisleiri on ollut 15 000 myanmarilaisen väliaikainen koti yli 20 vuoden ajan Thaimaassa.

Suurin osa leirin asukkaista kuuluu karenni-vähemmistöön ja on paennut sotaa Myanmarista. Suomen Pakolaisapu on työskennellyt karennien kanssa Thaimaassa vuodesta 2009.

"Leireillä 40 prosenttia asukkaista ei osaa lukea. Se vaikeuttaa käytännön elämää, heikentää toimeentulomahdollisuuksia ja pakolaisuuden jälkeen uudessa tilanteessa selviämistä", kertoo Pakolaisavun ulkomaan toiminnan suunnittelija Outi Perähuhta.

Työtä muutosten keskellä

Kun Pakolaisapu aloitti Thaimaassa, leireillä oli käynnissä maailman suurin pakolaisten uudelleensijoitusohjelma. Pohjois-Amerikkaan lähti jatkuvasti tuhansittain myanmarilaisia ja pakolaisten vaihtuvuus leireillä ja pakolaisten omissa järjestöissä oli suurta. Poliittinen tilanne Myanmarissa ei vielä näyttänyt merkkejä siitä, että pakolaiset pääsisivät lähiaikoina palaamaan kotiin. Kymmenien vuosien pakolaisuuden aikana leireille oli syntynyt kokonainen sukupolvi, jolla ei ollut kotimaata. He tunsivat Myanmarin vain vanhempiensa kertomusten kautta.

Pitkittyneissä pakolaistilanteissa toimimaan tottunut Pakolaisapu päätti vastata haasteeseen antamalla aikuisille lukutaito-opetusta omalla kielellä ja vahvistamalla pakolaisten omia järjestöjä. Uudelleensijoitusohjelman aiheuttaman ihmisten vaihtuvuuden vuoksi leirien peruspalveluista vastaavat pakolaisten järjestöt kärsivät aivovuodosta, mikä vaikeutti niiden toiminnan kehittämistä ja ylläpitoa.

Paluumuutto motivoi opiskelemaan

Pakolaisapu alkoi kouluttaa pakolaisista fasilitaattoreita, jotka vetivät toiminnallisia lukutaitopiirejä leireillä ja lähikylissä. Ensiaskel itsenäiseen toimeentuloon ja pakolaisten omien järjestöjen tehokkaaseen toimintaan on lukutaito. Pakolaisavun opettama lukutaito on toiminnallista lukutaitoa, joka nousee opiskelijoiden elinympäristöstä.

"Opitut asiat kulkevat mukana, vaikka pakolaiset joutuisivat muuttamaan tai rakentamaan elämänsä uudelleen alusta alkaen."

Karenni-vähemmistö ei ollut saanut koskaan opiskella omaa äidinkieltään kotimaassaan. Valmiita oppimateriaaleja ei ollut. Ne täytyi kehittää alusta alkaen itse.

"Tässä kohdin hyödyimme Ugandassa pakolaisten kanssa aiemmin suunnittelemistamme oppimateriaaleista. Käytimme niitä pohjana, mutta sovitimme harjoitusten esimerkit karennien kulttuuriin ja Thaimaan leiriympäristöön sopiviksi. Omalla kielellä opiskelu on ollut vähemmistöryhmien kulttuuri-identiteetin kannalta tärkeää", Perähuhta kertoo.

Burman-, karennin- ja thainkieliset opintomateriaalit tehtiin yhteistyössä karennien lukutaitokomitean kanssa. Kun poliittinen tilanne Myanmarin puolella alkoi näyttää siltä, että pakolaiset saattaisivat ehkä sittenkin pystyä palaamaan kotimaahansa, nousi erityisesti burmankielisen lukutaitokoulutuksen kysyntä huimasti.

Siankasvatus suosikiksi

Leirillä oli tarvetta myös toimeentuloa tukevalle koulutukselle. Moni järjestö teki pakolaisten ammattitaitoa parantavia koulutuksia, mutta ongelmaksi nousi se, ettei rajatulla leirialueella ollut markkinoita, joilla myydä. Pakolaisilla ei myöskään ollut rahaa, jolla ostaa. Samaan aikaan leireille tuotiin niiden ulkopuolella tuotettuja kalliita vihanneksia myyntiin.

"Totesimme, että pakolaiset kuluttavat vähän ja ruoka tulee ulkopuolelta. Jos pakolaiset voisivat itse viljellä vihanneksensa ja tehdä niillä kauppaa, perheiden toimeentulo paranisi", Perähuhta kertoo.

Leirin johto suhtautui myönteisesti ehdotukseen maan antamisesta pakolaisille pienimuotoista vihannesviljelyä varten.

Keskeinen kysymys oli, kuinka tehdä yrittämisestä kannattavaa. Aloitettiin toimeentuloa tukeva pienyrittäjyyskoulutus, jossa opeteltiin esimerkiksi perheen menojen ja tulojen hahmottamista sekä myyntiin menevien tuotteiden kuluja ja katetta.

"Toimeentulokoulutukset ovat menneet nappiin. Oppilaat ovat olleet erittäin motivoituneita erityisesti sen jälkeen, kun paluumuuton mahdollisuus on noussut esiin", Perähuhta sanoo.

Pakolaiset ovat saaneet itse päättää, mitä toimeentuloaan parantavia projekteja he aloittavat. Siankasvatuksesta tuli yksi suosituimmista, sillä se ei vaadi paljon tilaa. Vuosikymmeniä leiriolosuhteissa eläneille ihmisille on oleellista saada välineitä itsenäiseen toimeentuloon, sillä leirit pyritään sulkemaan lähitulevaisuudessa. Sen jälkeen pakolaisten on tultava toimeen omillaan.

Pakolaisavun Thaimaan maajohtaja Jörgen Baltzeria tilanne mietityttää:

"Mitä käy leirillä syntyneille ihmisille? Eivät he voi palata kotiin. Todennäköiseksi vaihtoehdoksi jää liukeneminen Thaimaan pimeille työmarkkinoille."

Tulipalo vei omaisuuden, muttei opittua

Matkan varrella on jouduttu luovimaan yllättävissä tilanteissa. Pakolaisten järjestöjen vahvistaminen ja fasilitaattorien kouluttaminen aloitettiin vastauksena pakolaisten uudelleensijoitusohjelmasta seuranneeseen aivovuotoon ja vaihtuvuuteen. Vaihtuvuus osoittautui kuitenkin vielä odotettua suuremmaksi. Niinpä lukutaitopiirien vetäjiä ja järjestöjen avainhenkilöitä jouduttiin toistuvasti kouluttamaan uudelleen edellisten lähdettyä muualle.

Myanmarilaiset ovat myös tottuneet hierarkkiseen ja ulkomuistamiseen perustuvaan opiskelutapaan, kun taas Pakolaisavun koulutuksissa pyritään toiminnallisuuteen ja oppilaiden osallistamiseen.

Fasilitaattoreina toimivat yleensä koulutetuimmat ihmiset, mikä leiriympäristössä tarkoittaa kymppiluokan tai lukion ensimmäisen luokan käyneitä. Syntyy tilanne, jossa nuori nainen opettaa vanhempia naisia tai miehiä, mikä ei perinteisesti ole ollut sopivaa karennikulttuurissa.

Vastoinkäymisistä suurin sattui keväällä 2013, kun lähes koko Ban Mae Surinin pakolaisleiri paloi maan tasalle. Ihmiset pakenivat lähimetsiin ja koko leiri jouduttiin rakentamaan uudelleen kiireessä, sillä lähestyvä sadekausi uhkasi viedä keskeneräiset bamburakennelmat mennessään. Moni menetti omaisuutensa lisäksi sukulaisia ja ystäviä. Myös Pakolaisavun kurssien opiskelijoita ja yksi fasilitaattori menehtyi. Samalla kirkastui koulutuksen merkitys; opitut asiat kulkevat mukana, vaikka pakolaiset joutuisivat muuttamaan tai rakentamaan elämänsä uudelleen alusta alkaen.

Pakolaisavun vetäytyessä leireiltä vuosien varrella kehitetyt koulutusmateriaalit ja koulutetut opintopiirien vetäjät jäävät pakolaisten ja muiden järjestöjen vapaasti hyödynnettäviksi.

"Pakolaiset ovat sanoneet, että aiemmin ei ollut, millä opettaa. Nyt on. Tulevaisuudessa Pakolaisapu jatkaa työtään Myanmarin puolella, jossa pystymme käyttämään pakolaisleirillä kehittämiämme opetusmateriaaleja. Saatamme siellä jopa tavata samoja ihmisiä, joiden kanssa työskentelimme Thaimaassa", Perähuhta kertoo suunnitelmista.