Artikkeli on julkaistu alunperin MaailmanKuva -lehden numerossa 11/2013. Tilaa lehti täältä.

Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama ja poliitikko Mitt Romney käynnistivät taannoin keskustelun keskiluokan käsitteestä.

Molemmat olivat samaa mieltä siitä, että yli 200 000 dollaria vuodessa tienaavat henkilöt tai 250 000 dollaria vuodessa tienaavat pariskunnat täyttävät epäilemättä keskiluokan määritelmän – ainakin Amerikassa.

"En enää tiedä, mikä keskiluokka on. Kun olin nuori, melkein kaikki peruskoulun suorittaneet olivat töissä pankissa, koulussa tai vastaavassa ja kuuluivat keskiluokkaan."

Keskiluokan käsite on kuitenkin tyystin erilainen sellaisissa maissa kuten Keniassa, jossa yli puolet 40 miljoonan ihmisen väestöstä elää alle 1,25 dollarilla per päivä.

Kitkuttajia ja kärsijöitä

Puhuessaan keskiluokasta sosiologit viittaavat yleensä ihmisjoukkoon, joka ei kuulu sosioekonomisen skaalan kumpaankaan ääripäähän.

Kenian keskiluokan koosta ei ole luotettavaa tilastotietoa, mutta sosiologi Ken Oukon mielestä se on joka tapauksessa nopeasti kasvava ihmisryhmä.

"Tämä siitäkin huolimatta, että tällä hetkellä moni on tippumassa köyhien työläisten, niin kutsuttujen kitkuttajien ja kärsijöiden joukkoon", Ouko sanoo.

"Kärsijät" ja "kitkuttajat" ovat kaksi uutta Keniassa omaksuttua yleistä kuvainnollista termiä. Monien mielestä maassa on ainoastaan kaksi sosiaalista luokkaa – he, jotka vaivoin selviytyvät päivästä toiseen, sekä he, joilla on kyllä palkkatöitä mutta joiden elämä on jatkuvaa kitkuttelua.

Lisäksi on heitä, jotka eivät pidä itseään kitkuttajina tai kärsijöinä, mutta jotka eivät juurikaan pääse arjessaan nauttimaan kovin erikoisista leivänpäällisistä.

"En enää tiedä, mikä keskiluokka on. Kun olin nuori, melkein kaikki peruskoulun suorittaneet olivat töissä pankissa, koulussa tai vastaavassa ja kuuluivat keskiluokkaan. Asioihin oli varaa, ja oli helppo elää mukavaa elämää", Phoebe, 60, akateemisen tutkinnon suorittanut kenialainen gender-asiantuntija kertoo.

"Mutta asiat ovat muuttuneet paljon. Koulutus ei ole pääsylippu parempaan elämään, ja köyhien työläisten ja keskiluokan välinen ero on kuin veteen piirretty viiva. Joskus pidän itseäni melko köyhänä, vaikka olenkin töissä, minulla on katto pään päällä ja syön vähintään yhden aterian päivässä. On vain yksinkertaisesti vaikeaa elää väljästi yhden tulonlähteen varassa."

Polkupyörä kertoo omistajastaan

Valokuvaaja Allan Gichigi ja putkimies Titus Mutua yhtyvät Phoeben näkemykseen. Gichigi ja Mutua asuvat ja työskentelevät kumpikin Kenian pääkaupungissa Nairobissa.

Gichigi asuu keskiluokkaisessa lähiössä, Mutua puolestaan siirtolassa kaupungin laitamilla. Molemmilla on polkupyörät ja ainakin yhdet parit kenkiä. Molemmat elättävät itsensä omalla ammattitaidollaan, mutta Englannissa opiskellut Gichigi tienaa enemmän ja nauttii suuremmasta itsenäisyydestä työssään kuin Mutua.

Vaikka molemmat pyöräilevät työmatkansa, Gichigin pyörä korostaa enemmän hänen asemaansa trendikkäänä ja luovana persoonana.

"Melkein kaikilla kollegoillani on hyväkuntoinen maantie- tai maastopyörä. Viikonloppuisin pyöräilemme läheisiin pikkukaupunkeihin kuten Limuruun viettämään vapaa-aikaa", Gichigi kertoo.

Sosiologien mielestä aiemmin polkupyörät olivat merkki pienistä tuloista ja alhaisesta sosiaalisesta statuksesta. Nykypäivänä asia on myös toisinpäin: pyörän omistaminen voi korostaa huipputaitoisen ammattilaisen statusta.

Allan Gichigi pitää itseään keskiluokkaan kuuluvana.

"Toimeentulo on silti välillä tiukilla, koska jotkut työnantajat eivät arvosta erikoiskoulutustani. Jotkut johtajat pitävät sitä jopa uhkana omalle asemalleen työpaikassaan", hän sanoo.

Hän kertoo myös kärsivänsä taloudellisesta niukkuudesta aina, kun perustarpeiden ja palveluiden hinnat nousevat yhtäkkiä ylöspäin.

"Joskus päivittäisen elämän voi sotkea se, kun esimerkiksi maidon litrahinta nousee dollarista puoleentoista yhden yön aikana öljyn hinnannousun tai inflaation seurauksena."

Työpaikan vaihtokaan ei ole helppoa, vaikka olisi koulutus. Putkimies Titus Mutualle työpaikan löytäminen ei silti ole ollut vaikeaa.

"Olen jokapaikanhöylä", hän kertoo.

"En opiskellut peruskoulua pidemmälle, joten en ole koskaan ajatellut, että tämä olisi enemmän omaa alaani kuin tuo toinen. Olen hyvin joustava. Korjaan putkia ja lukkoja ja puhdistan vesisäiliöitä. Kaikki työt käyvät minulle. Ainoa, mitä tarvitsen, on vähän rahaa, jotta voin ostaa ruokaa kotimatkalla ja maksaa vuokrani kerran kuussa."

Tarjonta ja kysyntä eivät kohtaa

Henkilöstökonsultti Jane Wathome sanoo, että vaikka yliopistokoulutus määritteleekin paljon keskiluokkaa, omanarvontunto seisoo monen koulutetun ammattilaisen työnteon esteenä.

"Koulutetulle keskiluokkaiselle henkilölle, joka on tehnyt kovasti työtä nostaakseen perheensä likaisesta hökkelistä asialliseen taloon siistille asuinalueelle, on kova paikka, jos yhtäkkiä pitäisi tehdä mitä tahansa hanttihommaa", Wathome toteaa.

Wathome muistuttaa, että mitä pidempään koulutettu ihminen on pois töistä, sitä vaikeampaa työelämään on palata takaisin.

"Kenian keskiluokassa on myös tyypillistä olla hetki pois työelämästä, jotta voi opiskella tai kasvattaa perhettään. Tämä on luksusta, jota köyhemmillä luokilla ei ole, ja joihin ylemmillä luokilla ei toisaalta ole varaa. Mutta töihin palaaminen on silti vaikea temppu monelle."

Työelämätutkijat Rand Ghayad ja William Dickens ovat erilaisten koulutustaustojen osalta selittäneet niin kutsuttua Beveridgen käyrää, eli yhteyttä työttömyyden ja avointen työpaikkojen välillä. Uusien työpaikkojen syntyminen korreloi yleensä negatiivisesti työttömyyden kanssa.

Jos työmarkkinat eivät ole vääristyneet, tutkijakaksikon mielestä käyrä nousee yli kuusi kuukautta työttömänä olevien korkeasti koulutettujen kohdalla.

Koska Keniassa on paljon keskikokoisia yrityksiä, jotka valitsevat mieluummin ammattitutkinnon kuin yhden tai useamman korkeakoulututkinnon haltijan, Beveridgen käyrä pitää maassa melko hyvin paikkansa.

"Se on turhauttavaa", kieltenopiskelija Sheila Choki sanoo.

Choki on yrittänyt palata työelämään jo kahden vuoden ajan.

"Korkeasta koulutuksesta on tullut keskiluokan kirous. Kaikki – hallitus, yritykset ja instituutiot – ovat osoittaneet vihansa meitä ja meidän lapsiamme kohtaan. Eivätkö koulutus ja tähtääminen tulevaisuuteen olekaan enää hyviä asioita maamme kehitykselle", Choki kysyy.

Maaliskuussa 2013 Kenian tuore presidentti Uhuru Kenyatta alleviivasi, että hänen hallituksensa järjestäisi ilmaiset kannettavat tietokoneet kaikille lapsille, jotka aloittavat julkisen koulun tammikuussa 2014.

Koulutuksen laatu Kenian peruskouluissa ei aina ole ollut järin korkea epäammattitaitoisen henkilökunnan, huonojen tilojen ja liian suurien luokkakokojen vuoksi.

Keskiluokan kenialaiset, jotka itse kävivät aikanaan julkisen koulun ja laittavat lapsensa nyt yksityisiin kouluihin, tuntevat itsensä huijatuiksi.

"Yksityiskoulujen oppilaiden pitäisi myös olla mukana tietokonehankkeessa", ekonomisti Freda Kimani sanoo.

"Meidän asuinalueellamme on vain yksi julkinen koulu, joten suurin osa naapureistani lähettää lapsensa muihin, yksityisiin kouluihin samalla alueella, koska vaihtoehtoja ei ole. On typerää, että lapsi menettää mahdollisuuden tietokoneeseen vain siksi, että hän ei päässyt julkiseen kouluun."

Keskiluokka on myös kulissia

Yksityisiä kouluja käyvien lasten vanhempien oletetaan automaattisesti kuuluvan keskiluokkaan ja hoitamaan lastensa koulutuksen kulut.

"Se ei ole reilua", talousasiantuntija Winfred Rhoda sanoo.

"Keskiluokan käsite on hämärä ja sen määrittely on kuin yrittäisi jahdata liikkuvia varjoja. Monet kollegani elävät velaksi ja ottavat lainoja, jotta he voivat ostaa maata, autoja ja huonekaluja tai maksaa koulumaksuja. Palkat menevät korkeakorkoisten lainojen takaisinmaksuun."

Rhoda kertoo työskentelevänsä itse pitkiä päiviä sellaista palkkaa vastaan, joka ei lopulta riitä kaikkeen tarpeelliseen.

"Keskiluokkaisen elämäntavan ylläpito on hyvin paljon myös kulissia", Rhoda toteaa.

IT-alalle valmistunut Winnie sanoo, että tilanne, jossa työpaikkaa on tulevaisuudessa vaihdettava, tuntuu pelottavalta.

"Jos sinulla on korkeakoulututkinto, mahdollinen työnantaja valitsee peruskoulutuksen tai ammattitutkinnon suorittaneen ja sanoo sinulle, ettei sinun palkkaamiseesi ole varaa. Toisaalta, jos avoimeen työpaikkaan ei vaadita ylempää tutkintoa, saatat silti jäädä ilman paikkaa, jos sinulla ei ole korkeakoulututkintoa. Tämä on ihan pähkähullua."

Winnien mukaan ylemmän ja alemman sosiaaliluokan ihmisillä ei ole tämänkaltaisia ongelmia. Henkilö, joka tienaa pari dollaria päivässä, ei kuvittele, että hänen pitäisi tavoitella hienoa autoa tai taloa vain sen takia, että hän on fiksu, hänellä on koulutus ja hän saa isoa kuukausipalkkaa.

"Hän ostaa työpäivän päätteeksi katukauppiaalta lusikallisen öljyä, nipun kasviksia, kupillisen maissijauhoa ja vähän lihaa, sekä hieman polttoainetta keittimeen, ja tekee päivittäisen aterian ja lämmittää kotinsa. Hän on 'köyhä', mutta tyytyväinen", Winnie kuvailee.

"Mutta minä en voi vain mennä ghettoon ostoksille, jos palkanmaksuni on myöhässä."

Ylemmässä luokassa näkyy myös sama huoleton asenne, koska yläluokassa olevilla on varaa ostaa mitä he tarvitsevat. Nopeat hinnannousut eivät elämää juuri hetkauta.

Winnie korostaa, että nimenomaan keskiluokan ihmiset ovat niitä, jotka siirtyvät nopeasti sosiaaliluokasta toiseen sen mukaan, mihin heillä on kulloinkin varaa.

Keskiluokkainen laulaja inspiroi muita

Julius "Juliani" Owino, yksi Kenian parhaista laulajista kasvoi köyhässä Dandoran lähiössä Nairobissa. Kun Juliani nousi keskiluokkaan, se inspiroi suuresti monia kenialaisia.

Juliani laulaa esimerkiksi kappaleessaan Exponential Potential siitä, mitä ylimääräinen nolla palkkanauhan perässä voi tehdä: Ihmiset, jotka kerran katsoivat sinua alaspäin, alkavat huomata potentiaalisi.

Julianin mukaan on hienoa olla tilanteessa, jossa ei tarvitse jatkuvasti murehtia sitä, miten saa seuraavan aterian, ja jossa voi avoimesti keskustella tulevaisuuden unelmista ja ideoista kaikenlaisten ihmisten kanssa.

Keskiluokan ihmiset tietävät silti, että yksi oljenkorsi voi nopeasti heittää joko ylä- tai alaluokkaan, joten rikastuminen tai köyhtyminen lyhyellä aikavälillä on keskiluokalla aina mielessä.

Talouspoliittisen analyytikon Mutahi Ngunyin mukaan eri sosiaaliluokkien odotukset pitäisi hallita paremmin.

Hän vahvistaa, että Kenian keskiluokan koko jatkaa kasvuaan tulevina vuosina, kun yhä enemmän nuoria astuu työelämään.

Ngunyin mukaan haaste on ylläpitää keskiluokkainen elämäntyyli tekemällä siihen pieniä säätöjä silloin, kun tarve vaatii.

Keskiluokka kutsuu sijoittajia

Kasvavan keskiluokan ja suuren taloudellisen potentiaalin yhdistäminen tarkoittaa myös sitä, että sijoittajat eivät ole paenneet Keniasta vaan perustavat tukikohtiaan maan pääkaupunkiin.

"Kenian asema Itä-Afrikan taloudellisena keskuksena on ideaali sijoittajille ennen kaikkea siksi, että maassa on kookas keskiluokka", L'Orealin Itä-Afrikan brändimanageri Patricia Ithau kertoo.

Eri taloudellisten ja poliittisten sidosryhmien ja rintamien keskuudessa on yksi yhteinen ja yksimielinen tavoite, saada nostettua mahdollisimman monta perhettä alaluokasta keskiluokkaan seuraavan 15 vuoden aikana.

Tämä on kirjattu myös Kenian Vision 2030 -kehitysohjelmaan.

"Ajatus on parantaa kaikkien kenialaisten elämänlaatua ja muuttaa Kenia keskituloiseksi maaksi vuoteen 2030 mennessä", ohjelman pääjohtaja Mugo Kibati sanoo.

Kenialaisten pyrkimystä keskiluokkaiseen elämäntapaan ei yleisesti epäillä, mutta kokemusta siitä kyllä, gender-asiantuntija Phoebe kiteyttää.

"Kuuluminen keskiluokkaan sopii itselleni. Mahdollisuus siirtyä koska tahansa ja yllättäen toiseen yhteiskuntaluokkaan pitää minut kuitenkin varpaillani", Phoebe sanoo.

"Tavoitteet vuodelle 2030 kuulostavat hienoilta, mutta en ole varma, olenko enää todistamassa niitä. Siihen asti aion kuitenkin tavoitella omia unelmiani: hyvä talo kaupungissa, luksusauto ja pala maata, jolla voin elää auringonlaskuvuoteni."