Algerian pakolaisleirien piti olla väliaikaisratkaisu Marokon miehitystä paenneille länsisaharalaisille. Toisin kävi. Ratkaisevaa kansanäänestystä odotellessaan pakolaiset rakensivat leireistä niin mutkattoman yhteiskuntajärjestelmän, ettei se kiinnosta mediaa.

"Kuinka he kehtaavat?" Maima Mahmud Breka kysyy ainakin kolme kertaa saman illan aikana. Tietokoneen kuvaruudulla pyörii video, jossa marokkolaissotilaat pihistävät ruokaa länsisaharalaisten ylläpitämästä kauppakeskuksesta miehitetyssä Länsi-Saharassa.

Mahmudilla on myös paljon kuvia. Yhdessä viimeisimmistä joukko marokkolaissotilaita tarkkailee länsisaharalaisten rauhanomaista protestileiriä.

"Näetkö nuo pensaat telttojen ja sotilaiden välissä? Sotilaat ottavat kuvia, kun leirin naiset käyvät siellä tarpeillaan", hän jatkaa.

Mahmud on paitsi länsisaharalainen myös yksi Länsi-Saharan vapautusliike Polisarion edustajista. Naisen vastuulla on tiedottaa maansa tilanteesta Suomessa sekä Baltiassa. Tehtävä on haastavampi kuin miltä se ehkä kuulostaa.

Vaikka viime viikkojen kärjistyneet väkivaltaisuudet marokkolaissotilaiden ja länsisaharalaisten välillä ylittivät monissa medioissa uutiskynnyksen, löytyy ulkomaiden mediasta huonosti palstatilaa miehitystä paenneille länsisaharalaisille.

Yksi syy tähän on luotettavan tiedon puute, jonka nojalla voitaisiin arvioida Marokon tapaa hallinnoida sen miehittämää siivua Länsi-Saharasta. Ulkopuoliset tarkkailijat pääsevät vain Länsi-Saharan aavikon puoleiselle kaistaleelle sekä naapurimaiden pakolaisleireihin, mutta Marokko pyrkii rajoittamaan tiedonkulkua myös näiltä alueilta.

Tilapäinen ikuisuus

Suurin osa miehitetyn Länsi-Saharan ulkopuolella asuvista länsisaharalaisista elää Algerian lounaisosissa pakolaisleireillä, keskellä aavikkoa. Osa heistä on asunut leireillä jo 70-luvulta asti, osa paennut myöhemmin, osa syntynyt niillä. Mahmudin perhe pakeni Algerian puolelle tämän ollessa 2-vuotias.

YK:n alajärjestöt sekä ulkomaiset kansalaisjärjestöt toimittavat leireille säännöllisesti riisiä, tonnikalaa, lääkkeitä sekä muita perustarvikkeita. Myös Algeria tukee länsisaharalaisia konkreettisesti lainaamalla autiomaa-alueitaan asumista varten.

"Missä on YK:n logiikka? Algerian leirit on rakennettu hätäratkaisuksi, mutta samalla kansanäänestyksen eteenpäin viemisessä he ovat kamalan hitaita", Mahmud sanoo.

YK on pyrkinyt 35 vuoden ajan järjestämään kansanvaalia, jonka tuloksesta riippuen joko Marokko saisi oikeutuksen nykyiselle siirtomaaherran roolilleen tai Länsi-Saharan pakolaishallinto saisi itsemääräämisoikeuden kiisteltyyn maakaistaleeseen. Marokon miehitys on nykyisellään kansainvälisen oikeuden vastainen.

Media ohittaa oma-aloitteiset

Algerian leirit muodostavat pakolaiskaupunkien verkoston, jossa monet paikannimistä on lainattu Länsi-Saharan kartalta. Polisario-liike on alusta alkaen vastannut sekä leirien että itsenäiseksi julistamansa Saharan demokraattisen arabitasavallan hallinnosta.

Mahmudin mukaan leireillä panostetaan erityisesti ruoan saatavuuteen, koulutukseen ja terveyteen. Nuorien aikuisten ikäryhmästä vain harva on luku- ja kirjoitustaidoton. Myös suurilta terveysriskeiltä on vältytty viime vuosina.

"Algerian leirit ovat luultavasti maailman parhaiten organisoituja pakolaisleirejä. Esimerkiksi ruoka-apua ei hamstrata, vaikka sitä ei ole yhtään liikaa. Kuinka tällainen kiinnostaisi ulkomaan mediaa?" hän kysyy.

Pakolaisleireillä syntyneille länsisaharalaisille opetetaan koulussa maansa poliittista historiaa. Vuosittain tuhansia 9–12-vuotiaita länsisaharalaisia lähtee jatkamaan opintojaan ulkomaille, ulkomaisten apurahojen turvin. Mahmud opiskeli aikoinaan televiestinnän ja elektroniikan insinööriksi Kuubassa. Pakolaisleireiltä ei kuitenkaan löytynyt alaa vastaavaa työtä.

"Moni koulutettu länsisaharalainen työskentelee tästä syystä ulkomailla. Heille on kuitenkin tärkeää, että leireille voi palata. Siksi harva meistä hakee turvapaikkaa."

Atlantin suuntaan, joskus

Marokko on erottanut miehittämänsä Länsi-Saharan alueen hiekkavallilla ja miinakentällä Polisarion valvomasta pienemmästä alueesta. Eristyskeinoista huolimatta ihmisiä liikkuu jatkuvasti muurin puolelta toiselle.

"Lähtö ei usein kannata, jos perhesuhteet kärsivät sen takia", sanoo Mahmud, joka näki kahta lastaan viimeksi toukokuussa käytyään kotiseuduillaan Dakhlan pakolaiskaupungin reunamilla. Polisarion ulkomaan tiedotusorganisaatio on hänestä kuitenkin erossa olon väärti.

Mahmud on vakuuttunut, että kansanäänestys saadaan aikaan sitä nopeammin, mitä vakavammin kansainvälinen yhteisö ja tiedotusvälineet suhtautuvat Länsi-Saharan kysymykseen. Pakolaisleireillä paluumuuttoon on valmistauduttu jo pidemmän aikaa.

"Pakolaishallinto ja -leirit on rakennettu ihmisten varaan. Emme ehkä vie takaisin tavaroita, mutta meillä on terve itsetunto ja tottumus tehdä yhteisvoimin töitä, mikä varmasti vie pitkälle."