Artikkeli on julkaistu aikaisemmin Demo Finlandin blogissa. 

Sambiassa äänestetään elokuussa yleisvaaleissa, joissa äänestäjät valitsevat samalla kertaa uuden presidentin sekä edustajat parlamenttiin ja kunnanvaltuustoihin. Monen toiveissa on, että naiset olisivat näkyvästi esillä ja heidän määränsä kasvaisi sekä parlamentissa että valtuustoissa. Nyt naisia on parlamentissa reilut 10 % ja kunnanvaltuustoissa ainoastaan noin 6%.

Samaan aikaan, kun Sambiassa vaalikampanjointi on kiivaimmillaan loppukesällä, saadaan Suomessa juhlia yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden 110-vuotista historiaa. Vuoden 1906 uudistuksen seurauksena äänestäjien määrä kymmenkertaistui ja suomalaiset naiset pääsivät ensimmäisinä maailmassa kisaamaan kansanedustajien paikoista. Tuloksena Suomi sai 19 naiskansanedustajaa. Naisten nousu pois politiikan marginaalista alkoi todella kuitenkin vasta noin puoli vuosisataa myöhemmin.

Vuonna 1956 Suomen kunnanvaltuutetuista naisia oli 7,3 % ja kansanedustajista 15 %. Naisehdokkaiden ja valittujen määrä alkoi kasvaa rivakammin vasta 1960-luvun lopulla, sitä ennen viiden prosenttiyksikön nousuun oli tarvittu 50 vuotta. Useissa yhteyksissä merkkipaaluna pidetty kolmanneksen edustus saavutettiin eduskunnassa vuonna 1983 ja kunnanvaltuustoissa vasta 1992. Tämän jälkeen kasvuvauhti on hidastunut ja viimeisissä eduskunta- ja kuntavaaleissa valittujen naisten osuus väheni – tosin ainoastaan marginaalisesti.

Tapaamme pitää Suomea naisten poliittisen osallistumisen mallivaltiona, mitä se monella tapaa onkin. Edelliset prosentit kuitenkin kertovat siitä, että unohdamme usein, kuinka hidas prosessi naisten poliittisen vaikutusvallan kasvaminen on ollut.

Jos Suomea pidettäisiin mittapuuna Sambialle, niin naisten osuuden merkittävää kasvua tulisi odottaa vielä vuosikymmen tai kaksi. Sambian ensimmäiset vaalit itsenäistymisen jälkeen pidettiin vuonna 1968. Niissä vaaleissa parlamenttiin ei päässyt yhtäkään naista. Vuonna 2006 parlamentissa naisten osuus oli jo lähelle 15 %, mutta putosi siitä edellisissä 2011 järjestetyissä vaaleissa.

"Naisten poliittisen osallistumisen suhteen vahvojen esikuvien merkitys on varsin tärkeä."

Yrityksen puutteesta Sambian naispoliitikkojen nousu ei ainakaan jää kiinni. Pian koittaviin vaaleihin on valmistauduttu järjestelmällisesti yli puoluerajojen jo useamman vuoden ajan. Demo ja sen tukema naisjärjestö Zambia National Women’s Lobby ovat perustaneet naisten yhteistyöfoorumeja viiteen maan piirikuntaan ja kouluttaneet ehdokkaita tulevia vaaleja varten. Maan nykyiset naiskunnanvaltuutetut ovat olleet avainasemassa rohkaisemassa naisia asettumaan ehdolle. Samalla he ovat kehittäneet yhteistyötään, jonka kiinnekohtana on ollut kaikki maan naiskunnanvaltuutetut vuosittain yhteen kokoavat koulutuspäivät.

Toisaalta matkalla on vielä useita esteitä: kampanjointi on kallista ja raha-asiat ovat Sambiassa yleensä perheen miesten päätösvallan alla, monet näkevät yhteisten asioiden hoitamisen edelleen miesten tehtävänä ja lisäksi käytössä oleva vaalijärjestelmä, jossa jokaiselta äänestysalueelta valitaan ainoastaan eniten ääniä saanut ehdokas, vaikeuttaa uusien kasvojen nousua politiikkaan.

Politiikassa paikallistasoa pidetään yleensä ponnahduslautana kansalliseen politiikkaan. Sekä Sambiassa että Suomessa kunnallistason naispoliitikkojen osuus laahaa kuitenkin kansallisen tason perässä. Naisten poliittisen osallistumisen suhteen vahvojen esikuvien merkitys on siis varsin tärkeä.

Samalla näillä naisilla on avainasema siinä, että politiikka ja lait muuttuvat tasa-arvoisemmiksi. Suomessakin naisten nousu politiikassa ajoittui kauteen, jolloin yhteiskunnassa alettiin kiinnittää enemmän huomiota tasa-arvoon. Vanhempainvapaa, ilmainen terveydenhuolto ja subjektiivinen oikeus lasten päivähoitoon ovat olleet tärkeässä asemassa naisten aseman vahvistumiselle, mutta myös naispoliitikkojen itsensä erityisen vahvasti ajamia uudistuksia.

Naiset kiinnittävätkin politiikassa tutkitusti miehiä enemmän huomiota sosiaalipolitiikkaan ja puolustavat lähipalveluita miehiä hanakammin. Köyhässä Sambiassa naisten politiikkaan osallistuminen ei ole siis pelkästään itsestään arvokas asia, vaan se mitä todennäköisimmin auttaisi maata tarjoamaan kansalaisilleen paremmat palvelut ja edistäisi niin talouskasvua kuin tasa-arvoa.

Kirjoittaja on Demon viestintäkoordinaattori.