Tämä artikkeli on julkaistu alun perin Amnesty-lehdessä 4/2013. Tilaa lehti täältä.

Vallankumous on kaapattu! Vai onko? Mikä arabikeväässä oikein meni vikaan?

Ehkä monikin asia, mutta ennen muuta median katteettomat odotukset. Asiaa kriittisesti tarkastelevalle tilanne oli alusta alkaen aika selvä. Liikehdintä vaikkapa Egyptissä ei noussut demokratiavajeesta vaan arkielämän vaikeuksista, eikä tilanne muuttunut miksikään Mubarakin kaaduttua. Se ei korjannut valtion budjettia, parantanut koulutustilannetta tai poistanut nuorisotyöttömyyttä, vaan pikemminkin liikehdintä heikensi taloustilannetta, kun turismi kutakuinkin pysähtyi.

"Läntiset mediat ja valitettavasti myös hallinnot odottavat nopeita, näyttäviä muutoksia. Kansa kadulle, diktaattori ulos ja demokratia sisään, kaikki mieluiten heti nyt."

Mubarak poistui, ongelmat jäivät ennalleen. Edes vallanpitäjien parissa ei tullut täyspuhdistusta sillä, kuten Mubarakin sortuminen osoitti, armeija oli viime kädessä vahvempi kuin presidentti. Sama armeija on edelleen vallassa, olipa presidenttinä kuka tahansa. Lehdistön aplodit olivat ennenaikaisia. Ja vaikka armeijakin olisi menettänyt vallan, ongelmat olisivat edelleen jääneet.

Suhtautuminen "arabikevääseen" – termi on niin huonosti valittu, että se ansaitsee aina lainausmerkit ympärilleen – paljasti myös asenneongelman. Läntiset mediat ja valitettavasti myös hallinnot odottavat nopeita, näyttäviä muutoksia. Kansa kadulle, diktaattori ulos ja demokratia sisään, kaikki mieluiten heti nyt. Olisi mukava, jos maailma toimisi näin, mutta todellisuus on astetta karumpi. Kun ongelmat ovat syvällä yhteiskunnan rakenteissa, niiden korjaaminen on hidas ja malttia vaativa prosessi. Nopea muutos sysää helposti yhteiskunnan vain vallankumouskierteeseen, niin mieluisa kuin tämä tie olisikin. Ääriainekset menestyvät vallankumouksissa.

Vallankumous voi kuitenkin toimia yhteiskunnallisen muutoksen lähtölaukauksena. Ranskan vallankumous vuonna 1789 ei heti johtanut kehuttaviin tuloksiin: kuningasvallan vaihtuminen jakobiineihin ja maailmanvalloitusta miettivään Napoleoniin ei lyhyellä tähtäimellä ollut edistysaskel, mutta jälkimaininkien mentyä ohi yhteiskunta oli muuttunut tasa-arvoisemmaksi. Helppo tuo tie ei kylläkään ollut.

Jotain samankaltaista saattaa olla kypsymässä myös "arabikeväästä". Vaikka välittömät tulokset eivät ole kannustavia, se on kuitenkin näyttänyt vallanpitäjille, että kansa voi tulla kaduille ja kaataa vahvaltakin näyttävän vallan. Tämä voi tuoda tiettyä varovaisuutta uusien vallanpitäjien otteisiin, mikä saattaa sitten heijastua yhteiskunnallisen tilanteen asteittaisena paranemisena. Nopea tuo muutos ei varmasti ole, joten tällä vaalikaudella emme vielä pääse riemuitsemaan.

Kirjoittaja on Helsingin yliopiston arabian kielen ja islamin tutkimuksen professori.