Artikkeli on alun perin julkaistu Pax-lehden numerossa 5/2015.

Sana arktinen on viime vuosina saanut monet varpailleen. Öljyä porataan äärimmäisen haastavissa olosuhteissa ilman niihin varta vasten kehitettyjä öljyntorjuntamekanismeja. Uusia maakaasu- ja öljyesiintymiä etsitään aikana, jolloin fossiilisista polttoaineista pitäisi jo luopua. Vaakalaudalla ovat paitsi pohjoisen alkuperäiskansojen äärimmäisen haavoittuvainen elinympäristö myös koko ekosysteemimme tulevaisuus. Kauhukuvissa vilahtelee myös alueella puhkeava suurvaltakonflikti, johon pahimmassa tapauksessa liittyisivät myös ydinaseet. Ukrainan kriisin kanssa samanaikaisesti rakennetut venäläisten arktiset sotilastukikohdat ovat lisänneet sekä pelkoja että alueen kasvihuonekaasujen määrää.

Ovatko arktiset turvallisuusuhkat realistisia vai kumpuavatko ne ennakkoluuloista ja luottamuspulasta arktisia toimijoita kohtaan? Aihetta voidaan lähestyä kolmen eri teeman kautta.

Arktiksen turvallisuusuhkat: Ilmastonmuutoksen kiihtyminen ja arktinen ympäristökatastrofi

Yhdysvaltojen geologinen tutkimuslaitos julkisti vuonna 2008 arktisia energiavaroja koskevan selvityksensä tulokset: 30 prosenttia maailman löytymättömistä maakaasuvaroista ja 13 prosenttia öljystä sijaitsee arktisilla alueilla. Arvio herätti maailmalla ristiriitaisia reaktioita.

Ympäristötutkijat alkoivat puhua yhä äänekkäämmin arktisesta paradoksista: mitä nopeammin ilmasto lämpenee ja arktinen jääpeite sulaa, sitä helpommin pääsemme käsiksi pohjoisen hiilivetyihin. Mitä enemmän meillä on käytössämme fossiilisia polttoaineita, sitä nopeammin ilmasto jatkaa lämpenemistään. Viesti on selkeä: arktisiin hiilivetyihin ei tulisi koskea, jos haluamme hillitä ilmastonmuutosta.

Ilmastonmuutos on jo realisoitunut turvallisuusuhka, jonka vaikutukset ihmisten arkeen näkyvät hitaasti esimerkiksi sään ääri-ilmiöiden aiheuttamien vaarojen muodossa. Lupaukset mittavista arktisista energiavaroista ovat vaarallisia takaiskuja taistelussa ilmastonmuutosta vastaan.

Huhut pohjoisen eldoradosta ovat myös omiaan lisäämään arktisen ympäristökatastrofin – esimerkiksi öljyvuodon – mahdollisuutta. Lisääntynyt toiminta ja uusien toimijoiden kilpajuoksu Arktiksen äärimmäiseen haastaviin olosuhteisiin lisää ympäristöriskejä.

Luottamuspula sekä vanhoja että uusia arktisia toimijoita kohtaan on suuri. Onko ylikansallisten öljy-yhtiöiden mahdollista sovittaa yhteen kunnianhimoiset taloudelliset tavoitteet sekä ympäristön sanelemat reunaehdot? Millaisin ympäristöehdoin Neuvostoliiton ajoilta asti arktisia alueitaan kehittänyt Venäjä toimii?

Myös Itä-Aasian energiannälkäisten maiden mielenkiinto arktisia alueita kohtaan herättää epäluottamusta. Vaikka ilmastonmuutostutkimukseen osallistumista ja polttoainetta säästävien uusien merireittien aukeamista korostetaankin aina ennen pohjoisten energiavarojen hyödyntämistä, Kiina, Etelä-Korea ja Japani ovat ottaneet paikkansa Arktisen Neuvoston tarkkailijajäseninä ennen kaikkea taatakseen energiansaantinsa myös tulevaisuudessa.

"Onko ylikansallisten öljy-yhtiöiden mahdollista sovittaa yhteen kunnianhimoiset taloudelliset tavoitteet sekä ympäristön sanelemat reunaehdot?"

Erityisesti saastuneista kaupungeistaan tunnetun Kiinan toiminta hämmentää maan vastuullisuutta korostavasta Arktis-diskurssista huolimatta. Kiinalaisinvestoinnit ovat paikanneet Venäjän talouspakotteista johtuvaa länsimaisten energiayhtiöiden pakoa Venäjältä. Öljyä koeporataan Islannissa ja kuparia louhitaan Grönlannissa. Uskaliaimmat povaavat, että Arktiksen tulevaisuus on vahvasti kytköksissä kiinalaisen vastuullisuuden käsitteen kehittymiseen. Kiinan kommunistinen puolue on viime vuosina kääntänyt kurssinsa ympäristöasioissa varsin radikaalisti, mutta heijasteleeko tämä todellista arvomaailman muutosta?

Arktista suurvaltakonfliktia ei näköpiirissä – Venäjä yhä yhteistyökykyinen arktisessa politiikassa

Arktisen konfliktin mahdollisuus nousi uutisotsikoihin vuonna 2007, kun Venäjä pystytti lippunsa Pohjoisnavan pohjaan vuonna 2007 maan aluevesivaatimuksia symboloimaan. Ukrainan kriisin ilmapiirissä on myös kiinnitetty entistä enemmän huomiota arktisen alueen sotilastukikohtiin, joita on sekä Venäjällä että Yhdysvalloilla.

Arktisilla alueilta alkunsa saavan suurvaltakonfliktin puhkeamiselle ei ole kuitenkaan esittää vakuuttavia perusteluita. Kuten tutkija Heather Exner-Pirot on esittänyt, konflikti ei yksinkertaisesti palvelisi kenenkään taloudellisia, poliittisia tai strategisia intressejä. Kaikki alueen toimijat haluavat hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti alueen resursseja. Konfliktit sotkisivat kaikkien suunnitelmat.

Suurvaltakonfliktilla spekuloimisen sijaan on syytä korostaa, että Venäjä on osoittanut Ukrainan kriisin ilmapiirissä poikkeuksellista yhteistyöhalukkuutta arktisissa asioissa. Talouspakotteista johtuvasta länsimaisten energiayhtiöiden vetäytymisestä ja kiristyneistä väleistä huolimatta monenvälinen yhteistyö on jatkunut keskeytyksettä muun muassa Arktisen Neuvoston Iqalut-julistusta ja Kansainvälisen merenkulkujärjestön IMO:n polaarikoodia koskevissa neuvotteluissa keväällä 2015.

Tutkija-arvioiden mukaan yhteistyön jatkumista selittää muun muassa kaksi tekijää. Ensinnäkin arktisten alueiden ja Koillisväylän liikennöintimahdollisuuksien kehittäminen ovat Venäjän strategisia prioriteetteja. Niiden kohdalla tehdään valtapolitiikasta poikkeavia päätöksiä. Kansainvälistä yhteistyötä on jatkettava, jotta valtavat investoinnit eivät valuisi hukkaan. Toiseksi on korostettu Arktisen Neuvoston sisäisen dynamiikan ja henkilösuhteiden merkitystä: toimivaan yhteistyöhön on usein pystytty hankalistakin neuvotteluasemista huolimatta.

Tällä hetkellä arktista suurvaltakonfliktia todennäköisemmältä näyttääkin, että arktisessa politiikassa hyvin jatkunut yhteistyö voisi näyttää jopa suuntaa suurvaltasuhteiden uudelle lämpenemiselle. Arktinen yhteistyö on osoitus siitä, että laajempikin kansainvälinen yhteistyö on edelleen mahdollista.

Arktinen hype koillisaasialaisen yhteistyön kimmokkeena?

Selkeä osoitus Arktiksen muuttumisesta globaaliksi alueeksi on Itä-Aasian ei-arktisten valtioiden vahva osallistuminen arktiseen keskusteluun muun muassa Arktisen Neuvoston tarkkailijajäsenen roolissa.

Kiinnostus Arktista kohtaan selittyy osittain näiden maiden tarpeella turvata pääsy vaihtoehtoisiin maakaasu- ja öljyesiintymiin. Kiinan valtava väestö vaurastuu, ja elintason nousu lisää energiankulutusta. Etelä-Korea on lähes täysin riippuvainen fossiilisesta tuontienergiasta. Japani esittelee tuoreessa (lokakuu 2015) arktisessa strategiassaan useita intressejä, energianvarojen kehittäminen muiden joukossa.

Lähtökohtaisesti Itä-Aasian maiden osallistuminen arktiseen toimintaan on negatiivinen ilmiö – ainakin energiavaroihin kytköksissä olevilta osin. Asia on kuitenkin tätä monimutkaisempi.

Pelkkä lupaus, hype, arktisista energiavaroista ja uusista merireiteistä on käynnistänyt Koillis-Aasiassa mielenkiintoisen kehityskulun. Uudenlaista alueellista merenkulkuyhteistyötä on virinnyt maailmankolkassa, joka on tunnettu yhtenä maailman lukkiutuneimmista ongelma-alueista. Kiinan ja Japanin väliset saarikiistat, Japanin provokatiiviset historiantulkinnat toisen maailmansodan ajoilta ja Etelä- ja Pohjois-Korean välinen jatkuva sotatila sekä Pohjois-Korean ydinaseuhittelu muodostavat jatkuvan globaalin turvallisuusuhan.

Alueellisen yhteistyön positiivisimpana seurannaisvaikutuksena pidetään usein maiden välisten suhteiden parantumista eli liennytyksen ilmapiiriä. Alueellistuminen on myös itsessään varsin positiivinen kehityskulku, sillä se johtaa kustannussäästöihin ja ekologisempaan huomiseen resurssien optimaalisen käytön kautta. Globaalissa maailmassa liiketoimintamahdollisuudet eivät kunnioita kansallisvaltioiden rajoja. Arktinen merenkulkutalous on hyvä esimerkki rajat ylittävästä toiminnasta.

Euroopan alueellistumisprosessi käynnistyi vasta kun löytyi riittävän merkittävä jaettu päämäärä: rauha. Saksan ja Ranskan läheinen yhteistyö tuntui vielä toisen maailmansodan jälkeen yhtä kaukaiselta kuin Kiinan ja Japanin tiivis yhteistyö tällä hetkellä. Voiko arktisten mahdollisuuksien poikkeuksellinen houkuttelevuus ja niiden vaatima kustannustehokkuus muotoutua Koillis-Aasian maita yhdistäväksi tavoitteeksi?

"Arktinen suurvaltakonflikti ei ole realistinen skenaario."

Erityistä mielenkiintoa on muun muassa herättänyt kiinalaisen valtionyhtiö China Shipping Companyn ja japanilaisen Mitsui O.S.K Linesin vuonna 2014 solmima yhteistyösopimus, jonka mukaan Jamalista Venäjältä aletaan kuljettaa maakaasua Koillis-Aasiaan eteläkorelaisen DSMEn valmistamilla aluksilla. Sopimusneuvottelut käytiin aikana, jolloin Kiinan ja Japanin väliset suhteet olivat pääministerilausuntojen mukaan ennätyshuonot. Yritysten välinen kustannustehokkuuteen pohjautuva yhteistyö on siis mahdollista, vaikka valtionjohto ylläpitääkin virallista linjaa, joka mahdollistaa sisäisen tyytymättömyyden kanavoimisen ulkoiseen viholliseen.

Lisäpontta alueellistumisprossille antaa erityinen mahdollisuus kytkeä kansainvälisesti eristynyt ja arvaamaton Pohjois-Korea mukaan arktiseen yhteistyöhön. Pohjois-Korean sijainti on Koillisväylän kannalta strategisesti merkittävä, ja jo nyt merkittäviä kahdenvälistä alueellisia yhteistyösopimuksia on solmittu. Koillis-Aasian pohjoisimmasta jäistä vapaasta satamasta Pohjois-Korean Rasonista on vuokrattu alueita kiinalaisille ja venäläisille. Niinkään Japani neuvottelee Pohjois-Korean kanssa satama-alueiden vuokraamisesta. Varovaisia askeleita yhtenäisemmän alueen suuntaan on siis jo otettu.

Mahdollisuuksia vain ympäristön ehdoilla

Arktisiin alueisiin kiinteästi kytkeytyvä ilmastonmuutos sekä pohjoisessa tapahtuvan ympäristökatastrofin mahdollisuus ovat todellisia ihmisten turvallisuutta uhkaavia kehityskulkuja. Sen sijaan arktinen suurvaltakonflikti ei ole realistinen skenaario. Ei ole myöskään poissuljettua, että itsessään äärimmäisen negatiivisella kehityskululla – ilmastonmuutoksella – saattaa olla myös joitain positiivisia kansainvälisen yhteistyön kautta syntyviä turvallisuuspoliittisia seurannaisvaikutuksia, erityisesti Koillis-Aasiassa.

Arktikseen kytköksissä olevat mahdollisuudet voivat kuitenkin realisoitua vain, jos jaettua energiaturvallisuuden päämäärää tavoitellaan ympäristöä kunnioittaen. Jos näin ei toimita, jäljelle jää vain tuhoisia uhkia, jotka vaikuttavat meidän lisäksemme tulevien sukupolvien mahdollisuuksiin elää turvallista ja täysipainoista elämää.

Arktinen aikakausi tuleekin olemaan todellinen ihmiskunnan vedenjakaja: kykenemmekö puhaltamaan yhteen hiileen, hillitsemään ilmastonmuutosta ja vastaamaan samanaikaisesti esimerkiksi Kiinan vaurastuvan väestön kasvavaan energiantarpeeseen?

Alkusoitto on nyt alkanut. Arktisena kansakuntana meillä on poikkeuksellinen mahdollisuus kantaa globaalia vastuuta.