Tämä artikkeli on julkaistu alun perin Amnesty-lehden numerossa 2/2013.

Istun pohjoisteheranilaisessa kahvilassa, josta on edellisten viikkojen aikana tullut kantapaikkani. Kahvi on pahaa ja kallista, mutta kahvilan nettiyhteys on nopein, mitä olen kaupungista löytänyt. Käynnistän tietokoneelle juuri lataamani VPN-ohjelman, joka mahdollistaa salatun yhteyden kautta pääsyn viranomaisten kieltämille verkkosivuille. Avaan viikon tauon jälkeen vihdoinkin Facebookin, jossa huomaan iranilaisen ystäväni merkinneen minut valokuviin viikonlopun syntymäpäiväjuhlilta.

Ystäväni ei ole ainoa iranilainen Facebookissa. Viime vuoden lopulla maan korkeimman johtajan Ajatollah Ali Khamenein uutisoitiin liittyneen Facebookiin. Uutinen oli mielenkiintoinen, sillä Facebook on yksi lukuisista Iranissa kielletyistä verkkopalveluista.

Iranin hallinnon suhtautuminen internetiin on ollut verkon yleistymisestä lähtien kaksijakoista. Toisaalta se on välttämätön talouden, teollisuuden ja valtion politiikan työkalu. Samalla se kuitenkin asettaa haasteensa sensuuriin ja toisinajattelijoiden vainoon nojaavalle autoritaariselle hallinnolle.

Iranin viranomaiset perustelevat internetiin kohdistuvia rajoituksia usein yleisen moraalin ylläpitämisellä tai valtion turvallisuuden takaamisella. Näitä arvoja varjellaan kehittyneen suodatinjärjestelmän avulla. Valtionhallinnossa on oma kyberpoliisi, joka seuraa internetissä tehtyjä rikoksia. Internet-kahvilat toimivat valvovan silmän alla, kansalaisten toimintaa verkossa seurataan ja aktivisteja vakoillaan. Viime vuoden marraskuussa poliisin huostassa kuollut bloggaaja Sattar Beheshti oli yksi useista turvallisuusviranomaisten hampaisiin joutuneista verkkoaktivisteista.

Viimeistään vuoden 2009 tapahtumat osoittivat verkon kaksijakoisen luonteen myös aktivisteille: Twitter ja Facebook olivat merkittävässä roolissa presidentinvaaleja seuranneiden mielenosoitusten mobilisoinnissa. Samalla viranomaiset käyttivät verkkoa mielenosoittajien tunnistamiseen. Toiminta verkossa kävi entistä vaarallisemmaksi.

Viranomaiset ja nettiaktivistit käyvät jatkuvaa kilpajuoksua rajoitusten ja niitä kiertävien välineiden kehittämisessä. Rajoituksia kiertäviä ohjelmia eivät käytä vain rohkeimmat aktivistit, vaan ne ovat arkea usealle tavalliselle internetin käyttäjälle. Ohjelmien avulla pääsee suosittuihin palveluihin, kuten Facebookiin, Twitteriin ja Viberiin, jotka ovat kiellettyjä. Kun Suomessa puhutaan "nettinatiiveista", Iraniin on muodostumassa hakkereiden sukupolvi.

Iranilaiset tuttavani tuntevat verkon vaarat ja myös siellä toimimisen rajat. Kuten verkon ulkopuolella, myös verkossa poliittinen toiminta on vaarallisempaa kuin viranomaisten määrittelemien islamilaisten moraalisäädösten rikkominen.

Ulkopuolisen silmin rajoja on vaikea tunnistaa, mikä johtaa välillä virhearvioihin. Olen kauhistellut ystävieni Facebookissa jakamia bilekuvia, mutta samalla epähuomiossa vieraillut Yhdysvaltojen keskustiedustelupalvelun CIA:n sivuilla koulutehtävää tehdessäni.

Verkkokontrolli kiristyy entisestään kesäkuussa järjestettävien presidentinvaalien lähestyessä. Maaliskuussa uutisoitiin, että kaikki luvattomat VPN-ohjelmat suljettiin ja tätä kautta muun muassa pääsy Facebookiin estettiin. Uutinen oli huolestuttava. Muutama päivä myöhemmin sain kuitenkin iranilaiselta ystävältäni Facebook-viestin, jossa hän kertoi lomasuunnitelmistaan. Hakkerisukupolven ja kyberpoliisin kilpajuoksu jatkuu.

Kirjoitus julkaistaan nimettömänä.