Artikkeli on julkaistu alun perin Kehys ry:n blogissa.

Näin uutisoi amerikkalainen tv-kanava Fox uutisessaan heti Iso-Britannian EU-jäsenyyskansanäänestyksen jälkeen. Virhe korjattiin, mutta ehkä inhimillisen virheen lisäksi taustalla on isompi ongelma, eli kaksi isoa kansainvälistä organisaatiota ovat niin massiivisia ja kaukaisia tavalliselle ihmiselle, että ne voivat helposti mennä sekaisin.

Brexitin jälkimainingeissa on käyty kovaa keskustelua siitä, äänestivätkö britit oikein, oikeiden tietojen perusteella, kiukutellakseen sisäpolitiikalle, vai halusivatko he oikeasti takaisin itsenäiseksi suurvallaksi. Kaikki vaihtoehdot ovat jollain tapaa oikeita. Kullakin äänestäjällä oli oma motivaationsa perustuen omaan käsityksensä Britannian tämänhetkisestä paikasta Euroopassa, on tieto sitten faktoihin perustuvaa tai ei.

Viimeisen sadan vuoden aikana Euroopassa on vakiintunut tapa järjestää kansanäänestys isoista asioista. Siitä, onko kansanäänestys paras tapa taata demokraattinen lopputulos, väitellään ja puolustetaan poliittisesta taustasta riippuen. Mutta mikä olisi ollut oikeampi tapa ratkaista kysymys? Cameron pelasi upporikasta ja rutiköyhää ja hän hävisi. Demokraattisen prosessin tuloksena Iso-Britannian kansalaisista enemmistö äänesti ulos EU:sta.

Euroopan unionin yksi perustavaa laatua olevista ydinkysymyksistä on ollut demokraattisten arvojen ylläpitäminen, ja se on myös keskeinen osa EU:n ulko- ja kehityspoliittista työtä. Demokratian lippulaivana se on ollut ns. pehmeä voima sotilaallisen voimankäytön rinnalla. Tähän pehmeän voiman työkalupakkiin ovat kuuluneet konfliktien estäminen, hyvä hallinnon edistäminen, ihmisoikeuksien puolustaminen, taistelu ilmastonmuutosta vastaan, kehitysyhteistyö jne. Iso-Britannia on ollut tietenkin mukana tässä työssä, mutta se on myös sotilaallisesti merkittävä maa Euroopassa. Antaisiko brittien lähtö EU:sta enemmän tilaa EU:n pehmeälle ulko- ja turvallisuuspolitiikalle?

"Antaisiko brittien lähtö EU:sta enemmän tilaa EU:n pehmeälle ulko- ja turvallisuuspolitiikalle?"

Iso-Britannian lähtö EU:sta leikkaa EU:n kehitysyhteistyöstä 10 % pois. DFID on laskenut, että brittien EU-kassaan laitetulla rahoilla on saatu aikaan kuusinkertainen määrä tukea verrattuna siihen, että britit yksin olisivat tehneet kehitysyhteistyötä. Britit ovat olleet erittäin keskeinen vaikuttaja erityisesti humanitäärisessä avussa, lähes 20 % ECHOn rahoituksesta on tullut heiltä. Somalian ja Sudanin rauhanneuvotteluissa ja jälleenrakennuksessa Iso-Britannialla on ollut keskeinen rooli. Iso-Britannian oma ympäristö- ja ilmastotyö on muuttunut paljon viimeisten kymmenien vuosien aikana, ja ilman eurooppalaista painostusta saarivaltion ympäristöasiat olisivat erittäin paljon huonommassa jamassa. Näkemättä jää nyt se, miten EU:n verokierto-ohjelmat olisivat vaikuttaneet kanaalin saarten veroparatiisitilanteeseen.

EU:n ja sen jäsenmaiden kehitysyhteistyötä on yritetty harmonisoida viimeisen kymmenen vuoden aikana. Suomeksi sanottuna siis välttää päällekäisyyksiä, tilkkiä aukkoja ja saada aikaan parempia tuloksia. Osana tätä työtä EU on neuvotellut lukuisia sopimuksia itsensä ja alueellisten kumppaneiden kanssa siitä mitä käytännössä tehdään. Nyt nämäkin sopimukset joutuvat uuteen valoon. Erityisen kiinnostavaa tulee olemaan Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren valtioiden kanssa voimassa oleva ns. Cotonou-sopimus, jonka historia on saanut alkunsa jo 1970-luvulta. Iso-Britannia kun oli yksi niistä suurista siirtomaista, jotka tämän sopimuksen kautta pyrkivät säilyttämään niin omat kuin alusmaidensakin erityiskohtelut osana EU:n kehityspoliittista työtä. Sopimuksen osana ovat myös kauppa-asiat, jotka Iso-Britannialle ovat suurin huolenaihe Brexitin jälkeisessä elämässä niin EU:ssa kuin sen ulkopuolellakin.

Ylikansallisia organisaatioita on helppo kritisoida, koska ne ovat niin kaukana tavallista ihmistä, niiden toiminnasta ei saa kunnon käsitystä, ne sotkevat tavallisen ihmisen asiat jne. Totta ja totta. Mutta mitä jos meillä ei olisikaan yhteistyötä, ylikansallisia sopimuksia, jotka takaavat jokaiselle ihmiselle perusoikeudet, pakottavat vähentämään kasvihuonepäästöjä, puuttuvat rikoksiin ja niin edelleen? Eri tasoja tarvitaan. Tärkeintä on läheisyysperiaate, eli päätetään asioista niillä tasoilla, joille ne kuuluva ja asioista puhutaan niin, että ne ymmärretään. Tämän päivän yhteiskunnallisessa keskustelussa voiton ovat hetkellisesti saaneet populistit ja rasistit. EU on tässä mielessä epäonnistunut tehtävässään, ja sen muuttamisessa kannattaa olla mieluummin sisällä kuin ulkona.

Kapulakielestä on päästävä eroon, asioista pitää puhua faktoihin perustuen ja eri näkemyseroja kunnioittaen haettava ratkaisuja, jotta mm. viime syyskuussa YK:ssa kaikkien valtioiden päämiesten yhdessä hyväksymät kestävän kehityksen tavoitteet tullaan saavuttamaan. Näihin ovat myös EU, Iso-Britannia ja Suomi sitoutuneet.

Pidän erittäin valitettavana, että Brexitin jälkimainingeissa kokoontuneet EU-johtajat eivät halunneet katsoa rohkeasti eteenpäin, tarvittaviin muutoksiin. Sen sijaan Eurooppa-neuvosto päätti hyväksyä kapeakatseisimmat ja ristiriitaisimmat päätelmät aikoihin. Alistamalla kaikki omat politiikkansa tämän hetkisen muuttoliikekysymyksen ratkaisemiseen EU-johtajat antoivat Brexitiin johtaneen kampanjoinnin sanella suoraan oman politiikkansa.

Kirjoittaja on Kehyksen pääsihteeri.