Tämä kolumni on julkaistu alun perin Kainuun Sanomissa.

Viime aikoina Suomen sosiaalisessa mediassa on vellonut kova keskustelu, joka on syntynyt rapartisti Mustan Barbaarin eli James Nikanderin kritisoitua poliisin toimintaa.

Nikander kirjoitti Facebook-päivityksessään poliisin laittaneen hänen äitinsä ja siskonsa rautoihin Helsingin keskustassa ilman pätevää syytä.

Kirjoitusta seuranneessa keskustelussa on syntynyt kaksi vastakkaista ryhmää joilla on tapauksesta keskenään varsin erisuuntaiset tulkinnat ja mielipiteet.

Toiset uskovat poliisilla olevan systemaattinen asennevika ja näkevät poliisin toimintatavat rasistisina. Toiset taas puolustavat poliisin käytäntöjä yleisen turvallisuuden ylläpitämiseksi ja toteavat, että poliisin toimivalta perustuu lakiin.

Perussuomalaisten kansanedustaja Leena Meri muiden muassa edustaa jälkimmäistä kantaa. Hän kritisoi omalla Facebook-sivullaan kommentoi Nikanderin kirjoitusta. Meri sanoi seinänsä kommenttiketjussa:

"Minä ihmettelen että näin kovaa haloota ei tule kun suomalainen joutuu elämässään taistelemaan selviytyäkseen mutta annas olla kun on maahanmuuttaja niin ihan kamalaa on. Jos Suomessa on niin paha olla niin aina voi palata kotimaahansa nauttimaan niistä perusoikeuksista ja sosiaalisesta hyvinvoinnista."

Jälkikäteen Meri on useissa haastatteluissa väittänyt, että hän ei tiennyt Mustan Barbaarin taustoja; hän ei tiennyt että Nikander on syntynyt Turussa, eikä että hänen äitinsä on kotoisin Tansaniasta ja isänsä suomalainen. Kun Meri sai kuulla Mustan Barbaarin olevan syntyperäinen Suomen kansalainen, hän selitti tarkoittaneensa maahanmuuttajia yleisellä tasolla ja kuittasi kommentointinsa vain vitsailuksi.

”Tulisiko oikeus osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun varata esimerkiksi vain yli 185-senttisille vaaleahiuksisille ihmisille?”

On normaalia, ettei kansanedustaja tunne kaikkia nuoren polven rapartisteja tai heidän taustojaan. Tämä tuskin vaikuttaa hänen kykyynsä hoitaa yhteisiä asioitamme.

Sen sijaan tapa, jolla Meri tekee tulkintojaan Nikanderin oikeudesta osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun pelkästään ihonvärin perusteella, ei ole hyväksyttävää, varsinkaan kansanedustajalta.

Vai pitäisikö ulkonäön antaa määritellä, kuka saa osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun tai kritisoida viranomaisten toimintaa – tulisiko tämä oikeus varata esimerkiksi vain yli 185-senttisille vaaleahiuksisille ihmisille?

Meren kommentointia on haastavaa selittää millään muulla tavalla kuin ihonväriin perustuvalla lokeroinnilla. Tämä voidaan nähdä myös suoranaisen rasismin yhtenä muotona.

Tätä edustaa esimerkiksi Meren kommentti "Jos Suomessa on niin paha olla niin aina voi palata kotimaahansa".

Jokainen Suomessa (tai itse asiassa todennäköisesti missä tahansa maailman maassa) asuva on varmasti jossakin elämänsä vaiheessa tyytymätön johonkin yhteiskuntansa instituutioon. Kritiikki näitä instituutioita kohtaan ei kuitenkaan tarkoita että haluaisimme tai että meidän pitäisi muuttaa pois maasta.

Siksi on epäoikeudenmukaista myöskään eri etnisistä taustoista tulevia Suomessa asuvia ihmisiä kohtaan vetäistä heti tämä "aina voi palata kotimaahan" -kortti.

Päinvastoin, hyvin perusteltu ja usein omakohtaiseen kokemukseen perustuva kritiikki voi olla rakentava tapa osallistua yhteiskunnan kehittämiseen.

Asian kuittaaminen huumorin piikkiin ei ole moraalisesti riittävää, varsinkaan kansanedustajan asemassa olevalta henkilöltä. Kansanedustajan tulee kohdata asiat ammattimaisesti ja suhtautua vakavasti ja herkällä korvalla kansalaisten huoliin myös viranomaistoimintaa koskien.

Uskon, että Nikanderin perheen tapauksesta syntynyt keskustelu on positiivinen asia koska se on tuonut esille poliisin epätasa-arvoiset etniseen profilointiin perustuvat käytännöt mm. henkilöpapereiden tarkistamiseen liittyen.

Tämä keskustelu on lisännyt ihmisten tietoisuutta poliisin käyttämistä toimintatavoista ja jopa herättänyt kysymyksen poliisivoimissa mahdollisesti esiintyvästä institutionaalisesta rasismista.

Korkea luottamus poliisiin on Suomessa tietysti hyvä asia. Mutta kriittinen keskustelu poliisin toimintatavoista ei välttämättä vähennä tätä luottamusta vaan voi pitkässä juoksussa jopa lisätä sitä.

Toki myös poliisin puolustaminen on hyvä asia mutta poliisiin kohdistuvan kritiikin vaientaminen ei auta Suomen yleisen turvallisuuden edistämisessä vaan päinvastoin.

Suomalainen poliisi-instituutio on riittävän vahva ottamaan vastaan myös kritiikkiä ja kehittämään toimintaansa avoimen ja moniarvoisen keskustelun kautta.

Korkea luottamus poliisiin on Suomessa tietysti hyvä asia. Kriittinen keskustelu poliisin toimintatavoista ei välttämättä luottamusta vähennä.

Kirjoittaja on freelancer-kolumnisti, yhteiskuntatieteiden maisteri ja kansainvälisen ihmisoikeuslainsäädännön opiskelija Suomessa.