Artikkeli on julkaistu alun perin Suomen World Visionin blogissa.

Yritin kesälomallani ottaa mahdollisimman paljon etäisyyttä päivänpoliittisiin kysymyksiin, mutta vaikeaa se oli. Kehitysyhteistyöhön kohdistuvia leikkauksia käsiteltiin lehtien palstoilla, telkkarissa, SuomiAreenalla ja ennen kaikkea sosiaalisessa mediassa. Todellisuutta oli mahdoton päästä pakoon.

Todellisuus lävähti uudelleen kasvoille perjantain aamuhesaria lukiessa. Helsingin Sanomien mukaan kehitysyhteistyövaroista leikataan 200 miljoonaa. Lisäksi varoja siirretään 130 miljoonaa yritysten kehitysmaahankkeisiin sijoittavan Finnfundin pääomittamiseen. Finnfund on itse pyytänyt 40 miljoonaa lisäeuroa toiminnalleen. Finnfundin lisärahoituksen ministeri Lenita Toivakka (kok) vahvisti omassa blogikirjoituksessaan.

Samanaikaisesti kansalaisjärjestöiltä leikataan 49 miljoonaa euroa vuoden 2016 alusta ilman sopeutumisaikaa. Kerrannaisvaikutukset ovat ennen kaikkea maailman köyhimpien ihmisten parissa, mutta myös Suomessa valtavat. Jo käynnissäolevia hankkeita joudutaan lopettamaan kesken kaiken, lupaukset auttamisesta ja yhteistyöstä rikotaan. Suomessa moni alan ammattilainen joutuu työttömäksi.

Ei voi kuin ihmetellä, miten Finnfund – tai muukaan vastaava toimija – pystyy yhtäkkiä käyttämään järkevästi ja kestävästi kolminkertaisen pääoman. Itse kehitysyhteistyöhankkeissa työskennelleenä tiedän, ettei budjetin käyttäminen tehokkaasti ole helppoa. Toimintaympäristöt ovat aivan toisenlaisia kuin meillä Suomessa. Luottamuksen rakentaminen, yhteistyökumppaneiden löytäminen ja toimintojen suunnittelu vievät aikaa. Rahaa ei saa käyttää heppoisin perustein.

”Epäilen, ettei Finnfundin kaltaisten organisaatioiden tukema yritystoiminta tavoita Perun vuoristossa tai Kenian maaseudulla olevia yhteisöjä, jotka kamppailevat perusasioiden äärellä – mistä ruokaa, mistä vettä?”

Järjestöjen työtä tehdään äärimmäisen köyhien ihmisten parissa usein kaukana keskuksista ja suurkaupunkien slummeissa. Useat avuntarvitsijat ovat lukutaidottomia tai koulua on käyty vain ensimmäisten luokkien verran, ammattikoulusta puhumattakaan. Monikaan niistä yhteisöistä, joissa Suomen World Vision toimii ei ole vielä valmis mittavaan yritysyhteistyöhön. Yhteisöjen toiminta on liian pienimuotoista, eivätkä ne tarjoa yrityksille houkuttelevaa maaperää investoida. Toivottavasti tilanne on myöhemmin toinen!

Minua huolettaa, etteivät puhtaasti liiketoimintaan keskittyvät yritykset edistä järjestöjen tavoin erilaisten vähemmistöryhmien ihmisoikeuksia ja elämisen mahdollisuuksia. Ottavatko ne kestävän kehityksen periaatteet sekä vammaisten, lasten ja naisten oikeudet huomioon? Entä erilaisten etnisten tai seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet?

Jos suomalaisia yrityksiä tuetaan kehitysyhteistyövaroin, myös niiden kehitysvaikutuksia tulee jatkossa arvoida.

Kehitysyhteistyö ja suomalaisten yritysten harjoittama liiketoiminta kehitysmaissa eivät ole toisiaan poissulkevia. Ne voivat tukea toisiaan, mutta ne ovat kaksi eri asiaa. Yksityisen sektorin tukeminen on keskeinen osa kehitysyhteistyötä. Tätä työtä tekevät monet kehitysyhteistyöjärjestöt, myös Suomen World Vision. Fokuksessa on nuorten työllistäminen ja paikallisten pienyritysten tukeminen. Tämä parantaa köyhien perheiden toimeentuloa ja hyvinvointia. Hyvän hallinnon edistäminen on myös keskeistä. Se palvelee kaikkia, niin paikallisia ihmisiä kuin paikallisia ja ulkomaisia yrityksiä.

Epäilen, ettei Finnfundin kaltaisten organisaatioiden tukema yritystoiminta tavoita Perun vuoristossa tai Kenian maaseudulla olevia yhteisöjä, jotka kamppailevat perusasioiden äärellä – mistä ruokaa, mistä vettä? Siellä tarvitaan edelleen perinteistä kehitysyhteistyötä, jonka avulla rakennettaan pohjaa ehkä myös myöhemmin tapahtuvalle yritysyhteistyölle.

Kehitysyhteistörahojen leikkaaminen perustyöltä ja rahojen siirtäminen yritysten pottiin saattaa tarkoittaa ihmishenkien menetystä. Hankkeiden loppuessa kesken kaiken apua vaille jäävät ne, jotka sitä eniten tarvitsevat ja lapsia voi kuolla. Se on kylmä fakta.

Kirjoittaja on Suomen World Visionin hyvän hallinnon neuvonantaja.