Tämä kirjoitus on alunperin julkaistu Pakolainen-lehdessä 2/13. Tilaa lehti täältä.

Sisäasiainministeriö on kiristänyt perheenyhdistämispolitiikkaa kovalla tahdilla kahden viime vuoden ajan. Kiristämisiä on perusteltu muun muassa sillä, että Suomessa on muita Pohjoismaita löyhemmät säädökset ja vetovoimaisempia käytäntöjä. Perheenyhdistämishakemus tulee nykyään jättää henkilökohtaisesti lähimpään suurlähetystöön, ja matkajärjestelyt hoitaa ja maksaa itse. Kiristykset ovat tehneet perheen saamisesta Suomeen lähes mahdotonta.

Suomi on ratifioinut YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen, jonka artiklassa 10 todetaan: "Jos lapsi ja hänen vanhempansa joutuvat eri valtioihin, on valtion velvollisuus käsitellä hakemus perheen jälleenyhdistämiseksi myönteisesti ja viivyttelemättä." Jos Suomen valtio tekee jo perheenyhdistämisen hakemisesta käytännössä mahdottoman, miten artiklan noudattaminen voi toteutua?

Hakemusten määrä romahtanut

Perheenyhdistämistä voi hakea henkilö, jonka perheenjäsen on saanut turvapaikan tai oleskeluluvan kansainvälisen suojelun perusteella Suomesta. Alaikäisellä on oikeus saada Suomeen vanhempansa ja alaikäiset sisaruksensa, vanhemmilla alaikäiset lapsensa. Ennen lakimuutosta Suomessa asuva perheenkokoaja on voinut tehdä hakemuksen muun perheen puolesta. Nyt hakijoiden vaaditaan jättävän hakemuksensa henkilökohtaisesti Suomen ulkomaan edustustoon ja kattamaan matkakulut itse.

Pakolaisjärjestöt ovat kritisoineet tiukennuksia. "Sisäministeriön oletuksena tuntuu olevan, että alaikäiset turvapaikanhakijat ovat lähtökohtaisesti niin kutsuttuja ankkurilapsia", sanoo Jukka Kursula, Edustajat turvapaikkahakijalapsille (ETU ry) -yhdistyksen puheenjohtaja. Ankkurilapseksi kutsutaan alaikäistä turvapaikanhakijaa, jonka perhe lähettää kohdemaahan "ankkuriksi", ja jonka avulla muu perhe myöhemmin saadaan maahan. Käytännössä syyt pakoon ovat moninaisemmat: esimerkiksi nuoria poikia lähetetään Somaliasta turvaan, jotteivät nämä joutuisi sotaan.

Lain kiristämisen myötä alaikäisten turvapaikkahakemusten määrä on puolittunut kahdessa vuodessa. Vuonna 2012 alaikäisiä hakijoita oli enää 167. Myös perheenyhdistämisen hakemusten määrä on lakimuutosten myötä romahtanut. Vuonna 2011 hakemuksia oli 2014, ja vuonna 2012 vain 599.

Kallis ja hankala matka suurlähetystöön

Ulkoministeriön edustustoverkoston karsinta vaikuttaa merkittävästi perheenyhdistämisen hakemiseen. Esimerkiksi Islamabadin suurlähetystön lakkauttaminen elokuussa 2012 vaikutti merkittävästi afgaanien perheenyhdistämismahdollisuuksiin. Heidän pitää nykyään matkustaa omalla kustannuksellaan Delhin lähetystöön Intiaan jättämään hakemus ja palata odottamaan kutsua haastatteluun. Puutteelliset tai virheellisesti täytetyt hakemukset hylätään.

Lisäksi vaaditaan, että hakijoilla on lailliset asiakirjat siinä maassa oleskeluun, jossa hakemuksen jättää. Passin saati viisumin hankkiminen on käytännössä mahdotonta esimerkiksi Somalian ja Afganistanin tapauksissa, joissa toimivaa keskushallintoa ei ole.

"Afgaaniperheen täytyy ensin lähteä Kabuliin hakemaan ulkoministeriöstä kaikki tarvittavat dokumentit, leimat ja viralliset käännökset. Sen jälkeen perhe matkaa New Delhiin Suomen edustustoon jättämään ne", Kursula kertoo. Matkustaminen on hidasta ja vaarallista. Ja se maksaa, niin kuin maksaa hakemuksen jättäminenkin.

Maahanmuuttoviraston mukaan hakemuksen käsittely maksaa 440 euroa. Rahaa ei palauteta, vaikka päätös olisi kielteinen. Kursula pohtii yhdeksänlapsisen somaliperheen realiteetteja maksaa maksut. "Jotkut somaliperheet ovat niin isoja, että Suomessa asuva lapsi on pyytänyt prosessin keskeyttämistä", Kursula kertoo.

Myös kielitaito voi koitua kalliiksi käytännön ongelmaksi. Kutakin henkilöä kohden tulee täyttää oma lomakkeensa. Tällä hetkellä lomakkeet ovat suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

"Afgaaniperheet eivät välttämättä edes ymmärrä meidän aakkosia", Jukka Kursula huomauttaa. Järjestöt ovatkin vaatineet lomakkeiden kääntämistä pakolaisten pääkielille.

Hakemuksen käsittely: pitkä odotus

Hakemusten käsittelyajat ovat pitkiä, vaikka Maahanmuuttovirasto on pyrkinyt ja onnistunutkin lyhentämään jonoja. Pahimmat jonot ovat Afrikan sarven alueella. Huhtikuussa 2013 Suomen Addis Abeban edustustossa käsitellään hakemuksia, jotka on jätetty elokuussa 2010. "Oleskeluluvat toisessa maassa ovat todella kalliita. Ei somaliperhe voi jäädä oleskelemaan kahdeksi vuodeksi Etiopiaan," Kursula sanoo.

Odotusaika on piinaavaa niin perheelle kuin Suomessa asuvalle perheenkokoajalle. Lakimuutokset näkyvät Kursulan mielestä lisääntyneinä kielteisinä päätöksinä. Erityisesti perhettä kokoavien lasten elämään se vaikuttaa suoraan.

"Psyykkinen oireilu on selvästi lisääntynyt ja koulumotivaatio tippuu. Yksi lapsi romahti täysin kielteisen päätöksen jälkeen", Kursula kertoo. Hänen mukaansa alun perin väliaikaisiksi tarkoitetut perheryhmäkodit alkavat olla verrattavissa lastenkoteihin. Kun perhettä ei saa Suomeen, lapset elävät siellä täysi-ikäisiksi asti.

"Kun yksi lapsi saa kielteisen päätöksen, tietynlainen luovutusmieliala leviää helposti", Kursula jatkaa. Psyykkistä oireilua voi lisätä myös lapseen kohdistuva paine, kun ulkomailla oleva perhe voi syyllistää lasta siitä, ettei lapsi onnistunut.

Kotoutuminen viivästyy

Ennen lakimuutosta perheiden muutto Suomeen tapahtui hallitummin. Kun ennen perheet saapuivat Punaisen Ristin tai IOM:n (Kansainvälinen siirtolaisjärjestö) saattelemana, nyt myönteisen päätöksen saaneet perheet hoitavat kaiken itsenäisesti.

"Yksikin perhe vain tupsahti Suomeen, eikä heille ollut kuntapaikkaa. Onneksi he pääsivät perheryhmäkodin harjoitteluasuntoon, ja sitten alkoi vimmattu selvittely", Kursula kertoo.

Kielteinen perheenyhdistämispäätös asettaa lapsen myös päätöksen eteen siitä, jäädäkö yksin Suomeen vai lähteäkö perheen luo. Kursula kertoo, kuinka monille kotimaahansa haluaville lapsille on selitetty kotimaan tilannetta. Suuri osa kun tulee maista, joissa ei ole turvallista.

"Voi myös miettiä, onko lapsen edun mukaista, että odotusaikana Suomeen kotoutunut ja pahimmassa tapauksessa äidinkielensä unohtanut lapsi lähtisi yhtäkkiä takaisin kotimaahan", Kursula toteaa.