Presidentti Sauli Niinistö paikansi elokuussa suurlähettiläille Suomen ulkopolitiikkaa perin reaalipoliittisin kannanotoin. Yllätyksettömästi presidentti painotti talouden merkitystä maailmanpolitiikassa. Ulkopoliittiset suhteet on hoidettava hyvässä järjestyksessä ensin lähimpiin naapureihin, kaukaisempiakaan maita unohtamatta.

Siksi oli johdonmukaista, että toisin kuin monet muut keskeiset kokoomusvaikuttajat, Niinistö ei ilmoittautunut Suomea Natoon liittävien etujoukkoon. Hän viittasi paasikiviläisittäin maantieteen ja Venäjän merkitykseen kansallista etua palvelevan ulkopolitiikan hoitamisessa. Se ei jätä tilaa poliittisia jännitteitä Venäjän kanssa synnyttävälle Nato-jäsenyydelle. Jäsenyydelle ei Niinistön mukaan ole reaalipoliittisia edellytyksiä eikä kansan tukea.

Tukea Nato-jäsenyydelle Niinistö ei uskonut saatavan edes toisinaan vaaditulla johtajuuden osoittamisella. Ihmiset eivät yksinkertaisesti näe syytä liittyä sotilasliittoon, eikä sitä muuksi muuta vaikka kuinka moni eturivin poliitikko ilmoittautuisi jäsenyyden kannattajaksi.

Toisaalta presidentti kertoi Suomen jatkavan armeijamme Nato-yhteensopivuuden kehittämistä. Naton hän määritteli "hyvin tärkeäksi" kumppaniksi kriisinhallinnassa, puolustusvoimien kehittämisessä ja sen harjoitustoiminnassa. Tilannetta kuvaa hyvin hänen tapansa liittää Nato osaksi kokonaisuutta, johon kuuluvat EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikka sekä pohjoismainen puolustusyhteistyö. Nato-jäsenyys ei ole tarpeen, koska kytkeydymme joka tapauksessa tiiviisti puolustusliittoon EU:n ja tiivistyvän pohjoismaisen puolustusyhteistyön kautta.

Osa suomalaispoliitikoista on ollut innostunut lähettämään Hornetimme Nato-maa Islannin ilmavalvontaan lähes ilman keskustelua, kun taas Niinistö on sitonut Suomen osallistumisen Ruotsin päätökseen. On oireellista, että Ruotsia johtava kokoomuspuolue on ollut toistaiseksi paljon pidättyväisempi asiassa kuin Suomi. Ruotsin perinteisen idänpolitiikan pysyvyys tuli ilmeisesti yllätyksenä myös Ruotsin-vierailulla olleelle tuoreelle puolustusministerillemme, RKP:n Carl Haglundille. Ehkä meillä voisi olla jotain opittavaa myös Ruotsin ulkopolitiikasta.