Tämä kolumni on julkaistu alun perin Motiivi-lehden numerossa 9/2012.

Riitta Jallinoja analysoi kirjassaan Perheen vastaisku (2006) lasten pahoinvoinnista käytyä keskustelua vuosituhannen vaihteessa. Jallinojan mukaan uutisia ja mielipidekirjoituksia ohjasi eskalaation periaate: arviot pahoinvoivien lasten ja nuorten osuudesta kasvoivat. Pahoinvoinnin lisääntymistä kuvattiin aluksi "huomattavaksi" ja "merkittäväksi", myöhemmin "huikeaksi" ja "räjähdyksenomaiseksi".

Vastaava moraalinen paniikki isku Suomeen kymmenisen vuotta aikaisemmin eli 1990-luvun suuren laman aikana. Tuolloin huolestuttiin äkkiä siitä, että suomalaiset muka jättäytyisivät vapaaehtoisesti työttömiksi ja tukien varaan. Työteon kannustimista tuli yhteiskunnallisen keskustelun keskeinen teema. Kannustinloukkutyöryhmän pohjalta etuuksia leikattiinkin, mutta vaikeimmassa asemassa olevien työttömien tilanne ei juuri parantanut.

Julkisuudessa paisuvat huolenaiheet tuntuvat kulkevan kymmenen vuoden aalloissa. Nyt keskustellaan samaan sävyyn nuorten syrjäytymisestä kuin lasten pahoinvoinnista 2000-luvun alussa. Nuorten jättäytyminen koulutuksen ulkopuolelle ja tukien varaan on lukuisten paitsi uutisten ja mielipidekirjoitusten myös seminaarien, työryhmien ja toimenpideohjelmien aihe.

Numerot kertovat, ettei ongelma ole kuitenkaan lisääntynyt. Esimerkiksi koulutuksen ulkopuolelle jäävien nuorien osuus on itse asiassa laskenut. Meillä ei ole myöskään tarkkaa tietoa siitä, ovatko kaikki niin kutsutut "ulkopuoliset nuoret" pahoinvoinnista kärsiviä ja apu tarvitsevia vai perinteisten reittien ulkopuolella itseään toteuttavia ja elämäänsä tyytyväisiä nuoria.

Lasten pahoinvointia koskevassa keskustelussa väitettiin, että psyykkisiä häiriöitä on joka viidennellä suomalaislapsella. Vähän myöhemmin joka kolmannen lapsen sanottiin voivan huonosti. Jutuissa käsiteltiin lasten ja nuorten päänsärkyä, unettomuutta, syömishäiriöitä, mielenterveysongelmia, alkoholin ja huumeiden käyttöä, kiusaamista, tupakointia, väkivaltaisuutta ja häiriköintiä.

Kyseessä oli juonellinen tarina, jossa liioittelevat kirjoitukset seurasivat toisiaan. Keskustelussa sai valtaa moraalinen paniikki, joka oli luonteeltaan retorinen, vaikka sen pohja oli faktoissa. Kertomus sitoi yhteen niin masennukset, syömishäiriöt ja huostaanotot kuin rikollisuuden ja koulukiusaamisen. Hysteriaa eivät hillinneet PISA-tutkimusten ja kouluterveyskyselyiden tulokset, jotka kertoivat suomalaislasten voivan keskimäärin mainiosti.

Keskustelussa nuorten syrjäytymisessä on samoja moraalisen paniikin piirteitä. Nuoria pidetään passiivisina. "Yhteiskunnan" ääntä käyttävät ”vanhemmat” ovat huolissaan siitä, etteivät nuoret täytä heidän odotuksiaan. Nuorten syrjäytymisen ehkäisy on toimettomuuden, joutilaisuuden ja laiskuuden torjuntaohjelma. Juuri kukaan ei kysy, mitä nuoret haluavat. Juuri kukaan ei kysy, mitä normiaikuisten maailmassa on pielessä, kun se ei tunnu houkuttelevan kaikkia nuoria.

En tietenkään vastusta nuorten ongelmien pohtimista ja niihin puuttumista. Hyvään yhteiskuntaan kuuluu kuitenkin paitsi vastuu myös vapaus. Yhteen keskiluokkaiseen normiin pakottaminen – koulutus, työpaikka, kaksi lasta ja pitkä työura – saattaa kääntyä itseään vastaan. Aikuiset syrjäyttävät nuoret tarjoamalla vaihtoehtoja, jotka eivät ota huomioon nuorten omia toiveita. Nuoret eivät syrjäydy vaan heidät syrjäytetään.

Kirjoittaja on Kelan tutkimusprofessori.