Artikkeli on julkaistu alun perin UN Women -uutiset syksy/2013 -lehdessä.

Vuonna 2000 YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi päätöslauselman 1325 koskien naisia, rauhaa ja turvallisuutta, jonka tavoitteena on suojata naisia ja tyttöjä aseellisissa selkkauksissa ja konflikteissa sekä edistää naisten osallistumista rauhanrakennukseen.

Tätä päätöslauselmaa pidetään eräänlaisena merkkipaaluna, sillä ensimmäistä kertaa YK:n päätöslauselmassa naiset nähdään suojelua tarvitsevien uhrien sijaan myös aktiivisina toimijoina rauhanrakennuksessa ja konfliktien ehkäisyssä.

Seitsemän päätöslauselman perhe

Sittemmin päätöslauselma 1325 on saanut rinnalleen kuusi täydentävää päätöslauselmaa, joista viimeisin – ensimmäistä päätöslauselmaa ja sen toimeenpanoa vahvistava lauselma – hyväksyttiin turvallisuusneuvostossa lokakuussa 2013. Näistä päätöslauselmista neljä keskittyvät seksuaaliseen väkivallan vähentämiseen ja kolme naisten osallistumiseen konfliktien ehkäisyyn ja rauhanrakennukseen sekä naistenoikeuksien turvaamiseen.

Naiset, rauha ja turvallisuus -päätöslauselmat ohjaavat toimintaa sekä kansainvälisellä että kansallisella tasolla. YK:lla on muun muassa järjestelmänlaajuinen 1325-strategia ja pääsihteerin seitsemän kohdan toimintaohjelma. Kansallisella tasolla 43 maata on tällä hetkellä tehnyt kansallisen toimintaohjelman päätöslauselmien toteuttamiseksi. Suomi julkaisi ensimmäisen toimintaohjelmansa vuonna 2008 ja päivitti sen vuonna 2012.

Tavoitteiden ja todellisuuden välinen kuilu

Edistysaskelista huolimatta naiset, rauha ja turvallisuus -agendan ja päätöslauselmien toteuttamiseen liittyy paljon haasteita. Tyttöjen ja naisten oikeudet puuttuvat usein neuvotelluista rauhansopimuksista, ja seksuaalista väkivaltaa käytetään sotataktiikkana, josta erityisesti tyttöjen ja naisten on vaikea suojautua. Naisten on myös miehiä vaikeampi päästä oikeussuojan piiriin sekä tulla nimitetyiksi päättäviin virkoihin.

Kunnianhimoisten päätöslauselmien ja toimintaohjelmien sekä todellisuuden välillä on siis suuri kuilu kurottavana. Haasteena on, että toimintaohjeet ja strategiat täyttävät päätöslauselmien tavoitteet ja todella vaikuttavat siihen, miten valtiot toteuttavat rauhanoperaatioita ja edistävät turvallisuutta. Esimerkiksi kansallisten toimintaohjelmien puitteissa on helpompi mitata toimintoja kuin ohjelman todellisia vaikutuksia.

Epätasa-arvoiset rakenteet ja köyhyys huomioitava

Koko naiset, rauha ja turvallisuus -tematiikkaa on myös käsiteltävä kriittisesti ja kehitettävä eteenpäin. On tärkeää huomata, että aiheesta keskusteltaessa sivuutetaan usein epätasa-arvon rakenteelliset ongelmat: köyhyys edelleen estää monia naisia olemasta aktiivisia toimijoita. Myös muut sosiaaliset kategoriat kuten ikä, uskonto, luokka ja niin edelleen ovat merkittäviä vaikuttimia, joita ei pitäisi jättää huomiotta.

Naiset, rauha ja turvallisuus -keskustelun täytyisi myös enemmän korostaa miesten vastuuta ja toimia. Nyt agendalla korostuu naisten vastuu ja se, miten naisten pitäisi tehdä enemmän konfliktien ehkäisyssä ja rauhanrakennuksessa.

Epätasa-arvo näkyy myös YK:n turvallisuusneuvoston työskentelyssä: koko agendan edistäminen on ollut viime vuosina vaikeaa muutamien maiden vastustuksesta osallistumisen ja suojelun suhteen. Sen vuoksi on esimerkiksi ollut helpompaa edistää seksuaalisen väkivallan vastaista agendaa kuin koko naiset, rauha ja turvallisuus -tematiikkaa. Imperialismin ja länsimaisen sotilaallisen väliintulon kritiikki on huomioitava, mutta vaikeista asioista on silti pystyttävä jatkuvasti keskustelemaan asioiden eteenpäin viemiseksi. Viimeisin päätöslauselma, joka keskittyy monen seksuaalista väkivaltaa koskevan päätöslauselman jälkeen jälleen koko agendaan ja sen toimeenpanoon, on kuitenkin pitkästä aikaa askel oikeaan suuntaan.

Tarvitaan lisää tutkimusta ja rahoitusta

Naiset, rauha ja turvallisuus -agendan ja tavoitteiden vaikutuksia tulisi myös tutkia laaja-alaisesti ja niiden paikallisia vaikutuksia on selvitettävä, jotta toiminnan suunnittelua ja seurantaa voidaan parantaa.

Antwerpenin yliopiston tutkija Sahla Aroussi on esimerkiksi huomannut, että 1325 voi jopa estää sukupuolten tasa-arvon ja turvallisuuden toteutumista joissakin yhteyksissä.

Aroussin mukaan 112 rauhansopimuksesta, jotka on solmittu vuosina 2000–2008, viidessä sopimuksessa on huomioitu sukupuolen perusteella tapahtuva väkivalta. Näissä viidessä sopimuksessa korostuvat vahva kansainvälinen osallistuminen sekä paine Kansainvälisen rikostuomioistuimen läsnäololle maassa. Aroussin mukaan tällainen kansainvälinen osallistuminen, vaikkakin se esimerkillisesti täyttää sukupuolen perusteella tapahtuman väkivallan oikeudellisen käsittelyn, on Ugandan ja Sudanin tapauksessa uhannut koko rauhanprosessia ja johtanut rauhansopimuksiin, joilla on vain vähän toteutumispotentiaalia.

Suurin haaste lienee kuitenkin rahoituksen puute, sillä sekä YK-tasolla että kansallisella tasolla 1325-tavoitteita tukevassa rahoituksessa on suuria aukkoja. Vain harvaan kansalliseen 1325-toimintaohjelmaan on varattu taloudellisia resursseja ohjelman toteuttamiseksi.

Kirjoittaja on Suomen UN Womenin hallinnoiman 1325-verkoston koordinaattori.