Artikkeli on julkaistu alun perin järjestöjen Maailmantalouden tekijät -vaalikampanjan blogissa.

Rikastumisen Suomen-ennätysmies (kuten Helsingin Sanomat avuliaasti puffasi) Björn Wahlroos on rikastuttanut maamme talouskeskustelua uudella kirjalla.

Yhtenä kirjan ajatuksena on, että kapitalismi hoitaa ympäristönsuojelun. Jos Talvivaaran ympärillä oleva luonto olisi jonkun yksityisomistuksessa, omistaja olisi pysäyttänyt saastuttamisen heti alkuunsa.

Wahlroos ei ole tainnut huomata, että esimerkiksi Suomen luonnonsuojeluliitto teki aika paljon ympäröivän luonnon edunvalvontatyötä ja yritti saada Talvivaaran rikosoikeudelliseen vastuuseen, vaikkei varsinaisesti luontoa omistakaan. Tämä ei kuitenkaan ottanut onnistuakseen, koska viranomaiset eivät valvoneet annettujen lupien toteuttamista kaivostoiminnassa.

Talvivaaran markkinataloudellinen seikkailuretki olisi siis vaatinut nykyistä vahvempaa sääntelyä ja enemmän viranomaisresursseja, jotta luonnon edunvalvoja olisi saanut toimittua tehokkaasti. Wahlroosin ympäristönsuojelumalli vaatii siis vahvempaa ympäristösääntelyä aivan samalla tavoin kuin toimivat finanssimarkkinat vaatisivat nykyistä vahvempaa ja toimivampaa sääntelyä, jotta säästyisimme uusilta finanssikriiseiltä.

"Wahlroos on siis ymmärtänyt ainakin yhden asian oikein: markkinatalouden luonnonvaraperustan hallinnointi edellyttää vahvaa sääntelyä ja toimivia yleismaailmallisia hallintarakenteita."

Itse asiassa mielenkiintoisin ajatusleikki saadaan aikaiseksi Wahlroosin ideasta, että valtamerien kalat pitäisi siirtää jonkun säätiön omistukseen, joka sitten puolestaan jakaisi kalastusoikeuksia. Wahlroos ei ole tainnut huomata, että esimerkiksi EU yrittää säädellä jäsenmaidensa kalastuslaivaston pyytämiä kalamääriä pyyntikiintiöillä. Tässä sääntelyssä ongelmaksi nousee kiintiöiden valvominen ja liikakalastuksen estäminen. Liikaa kalastavat EU:n lisäksi myös muut maailman maat ja talousryhmittymät.

Käsittääkseni ainoa tapa Wahlroosin esittämälle säätiölle valvoa kalakantoja olisi vaatia maksua sen myöntämistä pyyntikiintiöistä. Näitä maksuja säätiö voisi sitten käyttää kalakantojen valvomiseen. Tällöin ongelmaksi muodostuu kuitenkin valvottavan alueen laajuus: maailman valtameret. Ne kattavat noin 70 % planeetastamme.

Vaikka kalakannat jakautuvatkin epätasaisesti ja kalastuksen pääalueisiin keskittymällä voitaisiin suorittaa merkittävä osa valvonnasta, tulisi tällainen valvonta kuitenkin maksamaan tähtitieteellisiä summia. Tämä lisäisi tietenkin säätiöltä ostettavien kalastusoikeuksien hintaa, mikä lisäisi salakalastusta ja valvonnan tarvetta.

Onkohan Wahlroos miettinyt tämän mallinsa toiminnan ihan loppuun saakka?

Toisaalta, meillähän on jo "säätiö", joka voisi ottaa haltuunsa sekä kalakantojen koon summittaisen arvioinnin että maailmanlaajuisen pyyntikiintiöiden jakamisen. Tämän säätiön nimi on Yhdistyneet Kansakunnat (YK), jonka alajärjestöissä on kyllä asiantuntemusta sekä kalakantojen arviointiin että kiintiöiden poliittiseen säätelyyn. Maailman maiden tarvitsisi vain antaa YK:lle mandaatti toteuttaa tämä tehtävä ja varmistaa sen resurssit.

Wahlroos on siis ymmärtänyt ainakin yhden asian oikein: markkinatalouden luonnonvaraperustan hallinnointi edellyttää vahvaa sääntelyä ja toimivia yleismaailmallisia hallintarakenteita.

Helsingin Sanomien uutisen mukaan Wahlroos on myös allerginen protektionistisille maataloustuille, joiden "maksaminen Euroopassa on tyhmää ja lähes moraalitonta". Tässäkin asiassa Wahlroos on oikeilla jäljillä, sillä merkittävä osa maailman maatalous-, energia- ja kalastustuista tuottaa luonnon ja paikallisten ihmisten kannalta haitallisia seurauksia. Wahlroos ottaa kantaa myös arvopaperiomistusten osittaisen avoimuuden puolesta.

Äkkiä katsoen vaikuttaa siis siltä, että kansalaisjärjestöjen Maailmantalouden tekijät -vaalikampanja on saanut näkemyksilleen tukea varsin arvovaltaiselta taholta.

Kirjoittaja on Kepan kehityspoliittinen asiantuntija. Maailmantalouden tekijät -blogissa esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta kampanjassa mukana olevien järjestöjen virallista kantaa.