Artikkeli on julkaistu alun perin Kehys ry:n blogissa.

Yritysten ihmisoikeusvastuuta koskeva sääntely on tilkkutäkki, jossa ammottaa reikiä ja repeämiä. Aloitteeseen yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskevasta kansainvälisestä sopimuksesta kohdistuu paljon odotuksia.

Ihmisoikeuksien turvaamisen ja yritysvastuun kohdalla perimmäinen ongelma on, että kansallisvaltioille perustuva lainsäädäntöjärjestelmämme ei ole pysynyt talouden globalisaation vauhdissa. Vaikka ihmisoikeuksia ja yritysvastuuta koskevista ohjaavista periaatteista on sovittu kansainvälisesti, näillä ns. Ruggien periaatteilla ei toistaiseksi ole sitovuutta, ellei niitä vahvisteta kansallisen lainsäädännön kautta. Koska yritysten tuotanto tapahtuu usein valtioissa, joissa kansallista lainsäädäntöä ei ole, rangaistus esimerkiksi ihmisoikeusrikkomuksista tai ympäristön saastuttamisesta kärähtäneelle yritykselle on lähinnä mahdollinen "mainehaitta" – minkä tunnetut brändit tosin välttävät vierittämällä vastuun alihankkijoilleen.

Monet yritykset toki panostavat yritysvastuuseen vapaaehtoisesti – joko vilpittömästi tai vaaliakseen omaa mainettaan. Niin kauan kuin yritysvastuu perustuu vapaaehtoisuuteen eikä vastuuttomuudesta rangaista, löytyy kuitenkin yrityksiä, jotka menevät sieltä, missä rima on matalin. Yhteisten sääntöjen puuttuminen tarjoaa valitettavasti myös kilpailuetua yrityksille, jotka säästävät kustannuksia työntekijöiden ja ympäristön kustannuksella.

"Yritysten ihmisoikeusvastuuta koskeva sääntely on tilkkutäkki, jossa ammottaa reikiä ja repeämiä."

Kehys ja Eetti järjestivät 27. tammikuuta seminaarin, jossa lähestyttiin ihmisoikeuksien turvaamista globaaleissa tuotantoketjuissa niin järjestöjen, yritysten kuin kansainvälisten sopimusprosessien näkökulmasta.

Seminaarissa puhunut tutkija Lia Heasman viittasi ihmisoikeuksien ja yritysten nykyiseen suhteeseen "regulaation tilkkutäkkinä". Käytännössä kansainväliset ihmisoikeudet sitovat yrityksiä vain kansallisen lainsäädännön kautta ja valtiot suhtautuvat hyvin eri tavoin yritysten tekemiin ihmisoikeusloukkauksiin. Kansainvälinen oikeus ei puolestaan koske yrityksiä, eli yritysten tekemiä ihmisoikeusloukkauksia ei voida käsitellä kansainvälisissä tuomioistuimissa tai vastaavissa elimissä. Kyynisempi voisi todeta, että regulaation tilkkutäkissä on ammottavia reikiä ja repeämiä.

Yksi suhteellisen tuore aloite kansainvälisen yritysvastuusääntelyn vahvistamiseksi, on ehdotus kansainvälisesti sitovasta sopimuksesta ihmisoikeuksien turvaamiseksi yritystoiminnassa. Ecuadorin ja Etelä-Afrikan aloitteen tarkoituksena on selventää ylikansallisten yritysten velvoitteita ja luoda valitustie yritysten toteuttamien ihmisoikeusloukkausten uhreille. YK:n ihmisoikeusneuvosto hyväksyi ehdotuksen sopimuksen valmistelusta 2014 ja perusti tähän tehtävään hallitustenvälisen työryhmän. Viimeksi sopimuksesta neuvoteltiin Genevessä viime lokakuussa.

Ehdotus ihmisoikeuksia ja yrityksiä koskevasta sitovasta sopimuksesta on yhtäältä herättänyt toiveita ja kiinnostusta, mutta myös vastalauseita ja kritiikkiä. Esimerkiksi EU ja Suomi ovat suhtautuneet aloitteeseen varautuneesti, joskin viime aikoina kelkka on alkanut kääntyä. Euroopan parlamentti totesi viime vuoden lokakuussa päätöslauselmassaan, että YK-sopimuksen valmisteluprosessia jarruttavat toimet ovat valitettavia, ja kehotti unionia ja sen jäsenvaltioita käymään neuvotteluja rakentavassa hengessä.

Ihmisoikeuksia ja ylikansallista yritystoimintaa koskevan kansainvälisen sopimuksen edistymisestä ja sen lopullisesta sisällöstä on tässä vaiheessa hankala vetää johtopäätöksiä. Ihmisoikeusjärjestöt kuitenkin tukevat aloitetta ja pitävät sitä tärkeänä. Kansainväliset ihmisoikeusjärjestöt FIDH ja ESCR-Net ovat julkaisseet myös omat suosituksensa sopimuksen sisällöstä.

Toisaalta on hyvä muistaa, että vaikka kansainvälisesti sitova sopimus kiistatta olisi tervetullut ja tarpeellinen, se ei ole ainoa keino ihmisoikeuksia koskevan yritysvastuun edistämiseksi. Sitovaa yritysvastuulainsäädäntöä voidaan toimeenpanna myös kansallisella ja EU-tasolla. Rohkaisevia esimerkkejä tästä ovat Sveitsissä parlamenttiin saakka edennyt aloite Due Diligence -lainsäädännöstä sekä EU:n viime marraskuussa tekemä päätös ns. konfliktimineraalien kauppaa koskevasta huolellisuusvelvoitteesta. Myös kansainvälisten kestävän kehityksen tavoitteiden toivoisi vauhdittavan yritysvastuulainsäädännön vahvistamista kansallisella ja EU-tasolla. Agenda 2030 -ohjelman tavoitteista erityisesti säällinen työ (engl. decent work) kytkeytyy tiiviisti Ruggien periaatteiden noudattamiseen ja sen toteuttaminen edellyttää, että yritysten mahdollisuuksia polkea työntekijöidensä oikeuksia suitsitaan.

Kirjoittaja on Kehyksen vaikuttamistyön koordinaattori.

Kirjoittaja kiittää Eetin Maija Lummetta kommenteista ja avusta tämän blogitekstin kirjoittamisessa.