Artikkeli on julkaistu alun perin Eettisen kaupan puolesta ry:n sivuilla.

Jos maailman miljoonat vauraat tähtäävät kaikkeen muuhun kuin kohtuullisuuteen, minkä takia minun pitäisi elää niukemmin tai ostaa oikeudenmukaisuuden nimissä kalliimpaa?

Viikonloppuna seurustelin fiksujen kavereideni kanssa. Fiksuudestaan huolimatta heillä, kuten niin kovin monilla meistä, on se ajatus, ettei omilla teoilla oikeastaan ole kovinkaan suurta merkitystä. Vaihtoehdot eivät onneksi ole joko tai. Pienetkin teot muuttuvat vaikuttaviksi, kun niitä tekee riittävän moni.

"Emme me ole niin köyhiä ja kurjia, ettei meillä olisi varaa kantaa vastuuta kuluttamisestamme. Olemme ehkä ajattelemattomia, mutta emme niin köyhiä."

Kuluttajalla on kauppareissullaan mahdollisuus vaikuttaa, mutta entäs kun ostomäärät muuttuvat kiloista tuhansiin? Kunnissa ja kaupungeissa kulutetaan valtavia määriä kahvia ja muita elintarvikkeita, joita ostetaan mahdollisimman halvalla, nyt kun on tämä taloustilannekin.

Muutamat suomalaiset kunnat ja kaupungit ovat jo vuosia ostaneet Reilun kaupan ehdoilla tuotettuja tuotteita, mutta useimmin kunnissa ostetaan yhä kaikkein halvinta. Sosiaalinen vastuullisuus ei ole ollut laitonta tähänkään asti, mutta Euroopan unionin tammikuussa asettaman uuden hankintadirektiivin myötä suomalaista lainsäädäntöä päivitetään niin, että se antaa sosiaaliselle oikeudenmukaisuudelle uuden aseen ihmisoikeuksia jyrääviä ostokäytäntöjä vastaan. Kunnille ja kaupungeille ei pitäisi enää olla epäselvää se, saako hankintoja tehdä ihmisarvoja kunnioittaen. Hankintatekstien haastavuuden taakse on yhä vaikeampaa piiloutua.

Kaupungit ja kunnat, joissa sitoudutaan edistämään globaalia tasa-arvoa muun muassa Reilun kaupan tuotteita käyttämällä, voivat hakea kansainvälistä Reilun kaupan kaupungin tai kunnan arvonimeä. Se ei kokemuksien valossa edes tule kauhean kalliiksi, vaan on näinä niukkoina aikoina mukava ja positiivinen viesti. Silti suomalaisista kunnista ja kaupungeista vain yhdeksän on sitoutunut tähän. Emme me ole niin köyhiä ja kurjia, ettei meillä olisi varaa kantaa vastuuta kuluttamisestamme. Olemme ehkä ajattelemattomia, mutta emme niin köyhiä.

Uusi EU-direktiivi mahdollistaa ja ohjaa, mutta tiukka taloustilanne saa kuntakentän yhä säästämään sieltä, mistä se suinkin vain on helpointa. Mitättömiä, mutta helppoja säästöjä syntyy esimerkiksi kyseenalaisissa olosuhteissa tuotettujen elintarvikkeiden ostamisella. Muualla Euroopassa ihmiset ovat reippaasti vaatineet kotipaikkakuntaansa tekemään eettisiä hankintoja, mistä todisteena on yli 1100 myönnettyä Reilun kaupan kaupungin -arvonimeä. Suomalaiset ovat liiankin hyviä tottelemaan sääntöjä, mutta onko meillä munaa näyttää Euroopalle, että osaamme kantaa vastuuta myös vapaaehtoisesti?

Kirjoittaja on Reilu kauppa ry:n projektipäällikkö ja Eettisen kaupan puolesta ry:n pitkäaikainen aktiivi.