Tämä kirjoitus on julkaistu alun perin Libero-lehdessä 1/2013. Tilaa lehti täältä.

Euroopan komissio on neuvotellut viime vuoden syksystä asti solmiakseen uudet kalastussopimukset Marokon kanssa. Viimeksi osapuolet kokoontuivat neuvottelupöydän ääreen tammi-helmikuun vaihteessa, mutta siinä ei vielä päästy lopputulokseen. Kalastussopimuksen lisäksi EU havittelee myös kaupankäynninesteitä purkavan vapaakauppasopimuksen solmimista Marokon kanssa.

Neuvotteluista mielenkiintoisen tekee se, että Euroopan parlamentti päätti hylätä vastaavan kalastussopimuksen joulukuussa 2011. Sopimus kariutui, kun sen nähtiin kansainvälisen oikeuden vastaiseksi, koska se olisi mahdollistanut kalastamisen Marokon miehittämällä Länsi-Saharan alueella.

Kansainvälisen lain mukaan miehitettyjen alueiden luonnonvaroja voi käyttää ainoastaan alueen alkuperäiskansan toiveiden ja etujen mukaisesti. Sopimusta neuvoteltaessa lakia ei ole kuitenkaan noudatettu, sillä sahrawit eivät ole päässeet neuvottelupöytiin. Ristiriidan aiheuttaa se, ettei yksikään valtio maailmassa tunnusta Länsi-Saharan olevan osa Marokkoa, mutta EU on silti valmis tuomaan omat kalastusaluksensa kiistanalaisille vesille.

Espanja mielii kalavesille

Länsi-Saharan aluevedet tunnetaan yhtenä kalarikkaimpana merialueena Atlantilla. Marokolle onkin tärkeää saada eurooppalaisten alukset kalastamaan Länsi-Saharassa, sillä mitä tiiviimmät taloudelliset siteet se onnistuu luomaan Euroopan Unioniin, sitä vähemmän sahrawien ihmisoikeustilanne ja itsenäisyyskamppailu saa huomiota.

Espanjalla on keskeinen rooli kalastussopimusten kannalta. Maassa on poikkeuksellisen suuri Länsi-Saharaan kohdistuva solidaarisuusliike ja se on myös Länsi-Saharan entinen siirtomaaisäntä. Marokolle onkin keskeistä saada Espanjan hallinto tukemaan omaa valta-asemaansa alueella. On hyvin todennäköistä, että suurin osa Marokon esittämistä 36 miljoonan euron arvoisista kalastusoikeuksista menee espanjalaisille kalastusyrityksille.

Kalastuskumppanuudesta on myös taloudellista haittaa paikalliselle väestölle, sillä ne vaikuttavat usein negatiivisesti kehitysmaiden kalastajiin ja paikalliseen kalatalouteen. Köyhien kalastajien on vaikea kilpailla suurten eurooppalaisten kalastusyritysten kanssa, jotka vievät merestä suurimman osan kalasaalista jättäen vain tähteet paikallisille. Ryöstökalastus ja kalasaaliiden hupeneminen on lisännyt työttömyyttä koko Länsi-Afrikan alueella sekä painetta lähteä etsimään parempaa tulevaisuutta Euroopasta.

Öljyn perässä

Mikäli kalastussopimus saadaan solmittua, yksi voittajista on myös Ranska. Sen taloudelliset- ja poliittiset intressit Pohjois-Afrikkaan ovat vahvoja ja maa tunnetaan Marokon suurimpana tukijana. Ranskan tuki näkyy muun muassa Länsi-Saharan konfliktin ratkaisun hidastamisena. Maa on käyttänyt YK:n turvallisuusneuvoston pysyvänä jäsenenä toistuvasti veto-oikeuttaan estääkseen ihmisoikeuksien valvonnan sisällyttämisen Länsi-Saharan rauhanoperaatioon MINURSOon.

Ihmisoikeudet nousevat esiin puhuttaessa länsimaiden interventioista Pohjois-Afrikan maihin kuten Libyaan ja Maliin. Vaikka julkisuudessa on puhuttu terrorismin vastaisesta sodasta, monet näkevät taustalla kolonialistisia päämääriä. Erityisesti Ranskalla on laajoja intressejä alueella ja se haluaa pitää niistä tiukasti kiinni. Vaikka se kestitsee Marokon kuninkaallisia, on se syyttänyt esimerkiksi Libyaa ihmisoikeuksien loukkaamisesta.

Ranskan rooli Muammar Gaddafin syrjäyttämisessä oli merkittävä siitä huolimatta, että mailla oli hyvät suhteet ja Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy oli vuonna 2007 saanut Gaddafilta 50 miljoonan euron tuen vaalikampanjaansa. Asenne Libyaa kohtaan kuitenkin muuttui, kun maan hallinto kohtasi sai kritiikkiä tukemalla Tunisian entistä hallitsijaa Ben Alia. Julkisuudessa Ranskan takinkääntö nähtiin pyrkimyksenä puhdistaa omaa mainettaan arabikevään keskellä.

Myös Algeria on saanut paljon kritiikkiä osakseen. Usein siteerattu sosiaaliantropologian professori Jeremy Keenan väittää Algerian tukevan oman maansa terroristeja saadakseen syyn kaventaa kansalaistensa oikeuksia.

Algerialle alueen tilanne on erittäin vaikea: samaan aikaan kun se kamppailee oman maan islamisteja vastaan, jännitteet sen ulkorajoilla kasvavat. Kiista Länsi-Saharasta on saanut Marokon sulkemaan rajansa Algerian kanssa. Oman mausteensa soppaan tuo Malin kriisi, joka voi antaa Yhdysvalloille tilaisuuden perustaa sotilastukikohtia aivan sen etelärajan tuntumaan. Algeria on jo joutunut myöntymään USA:n vaatimuksiin sallia CIA:n tiedustelulennot omassa ilmatilassaan, ja tämä on herättänyt huolta länsimaiden pyrkimyksistä ottaa haltuunsa maan suuret öljy- ja maakaasuvarannot.