Artikkeli on julkaistu alun perin Pakolaisavun sivuilla.

”Jos halusin soittaa, menin naapuriin”, 25-vuotias eteläsudanilainen Paska Torit kertoo Pagirinyan pakolaisasutusalueen keskelle kyhätyssä pienessä katoksessa.

Täällä Etelä-Sudanista tulleet aikuiset pakolaiset opettelevat numeroita, lukemista, kirjoitusta ja elämäntaitoja. Torit astui opin tielle kymmenen kuukautta sitten ja nyt alkaa kännykän käyttökin sujua: aikaisemmin hän pystyi vain vastaamaan, jos joku soitti, mutta nyt onnistuu sekä numeroiden näppäily, että tekstiviestien kirjoittaminen.

Toritin kurssitoveri, 27-vuotias karjafarmari James Ingala, ei hänkään ei ole aiemmin osannut lukea eikä kirjoittaa. Torit ja Ingala ovat kotoisin itäisestä Etelä-Sudanista ja kuuluvat otuhon kieltä puhuvaan heimoon. He tulivat Ugandaan vuosi sitten nälän ja sodan pakottamina. Lukutaitoryhmän vetäjä, 27-vuotias Kasimiro Omyorok, on käynyt koulua, puhuu otuhon lisäksi englantia ja toimii tulkkina.

Ingala, jolla on myös vaimo ja pienet lapset, kertoo, kuinka hän kasvoi karjapaimenena pienessä kylässä, jossa ei ollut koulua, eikä hän siksi oppinut koskaan lukemaan. Viime vuonna sotilaat tulivat, varastivat koko karjan ja söivät lehmät. Ingalalle ei jäänyt mitään.

”Päätimme lähteä Ugandaan. Kävelimme kolme päivää. Kun tulimme tänne, meillä oli pieni kattila, muutama lautanen ja kuppi, ei muuta”, James sanoo. Kun James sai kuulla, että Suomen Pakolaisapu järjestää lukutaitokursseja, hän ilmoittautui heti mukaan.

”Nyt en haluaisi tehdä muuta kuin opiskella koko ajan lisää”, hän sanoo ja alkaa nauraa. ”Haluaisin opettajaksi.”

”Sudanin kymmeniä vuosia jatkuneet konfliktit ja Etelä-Sudanin sisällissota ovat syynä siihen, että maassa on kasvanut jo sukupolvi lapsia, jotka eivät osaa lukea eivätkä kirjoittaa joko lainkaan tai vain hyvin vähän.”

Torit työskenteli siivoojana paikallishallinnon toimistoissa, mutta inflaatio ajoi hänet nälän partaalle. ”Mieheni kuoli konfliktissa ja jäin lasteni kanssa yksin. En pystynyt enää ostamaan tarpeeksi ruokaa. Kuivuus ja sota nostivat hinnat pilviin.” Torit haluaa luku- ja kirjoitustaidon lisäksi oppia englantia ja bisnestaitoja, jotta oppisi käymään kauppaa ja voisi ruokkia lapsensa kunnolla.

Sudanin kymmeniä vuosia jatkuneet konfliktit ja Etelä-Sudanin sisällissota ovat syynä siihen, että maassa on kasvanut jo sukupolvi lapsia, jotka eivät osaa lukea eivätkä kirjoittaa joko lainkaan tai vain hyvin vähän. Unicefin mukaan 70 prosentilla Etelä-Sudanin lapsista ei ole mahdollisuutta koulunkäyntiin. Myös karjankasvatus ja liikkuva elämäntapa, sekä naisten heikko asema, ovat syynä siihen, että suurin osa naisista, ja iso osa miehistä, on lukutaidottomia.

Kun Suomen Pakolaisapu suunnitteli vuonna 2015 aikuisten lukutaidon (FAL) ja englannin (EFA) opetuksen aloittamista pohjoisen pakolaisalueilla, toiminnan pohjaksi tehdyssä selvityksessä 75% kyselyyn vastanneista eteläsudanilaisista halusi oppia lukemaan, 87% halusi oppia englantia ja 94% laskutaitoa.

”Opetusta järjestetään nyt vain neljässä Adjumanin 16:sta pakolaisasutusalueesta. Kahden vuoden aikana noin 5000 pakolaista ja paikallista on osallistunut kursseille, ja niitä toivotaan lisää”, Pakolaisavun Adjumanin projektipäällikkö Regine Emienu sanoo. ”Erityisesti paikalliset ugandalaiset kyselevät, voisimmeko järjestää lisää kursseja.”

”Meillä on nyt ollut 90 lukutaito- tai englanninryhmää, johon kuhunkin otettiin 30 oppilasta. Monien vetäjien ensi syksyn kurssit ovat jo täynnä. Heillä on 50 nimeä listassa. Tarve opetukselle on valtavan suuri.”

Adjumanin kunta sijaitsee kahdeksan tunnin ajomatkan päässä Ugandan pääkaupungista Kampalasta, lähellä Etelä-Sudanin rajaa. Luoteis-Ugandassa on viisi kuntaa, joiden alueelle on vuoden 2013 joulukuusta lähtien, ja erityisesti kesällä 2016 laajentuneen sisällissodan vuoksi, saapunut jo lähes miljoona eteläsudanilaista pakolaista.

”Pakolaisten tulo alueelle on tuonut pelkkää edistystä ja hyvinvointia. Jopa kaivo saatiin sadan metrin päähän, kun aiemmin vesi piti hakea kahden kilometrin päästä.”

Alue on heinikkoista tasankoa, syrjäseutua, jolla ei ennen pakolaisten tuloa ollut teitä syrjäkyliin, ei kouluja, ei terveyskeskuksia eikä sähköä. 1990-luvulla alueella taisteli Ugandan hallitus ruohikoissa piilottelevia Joseph Konyn LRA:n kapinallisia vastaan. Nyt LRA on ajettu maanpakoon ja tilalle ovat tulleet pakolaiset, kansainväliset järjestöt, ja vihdoin viimein myös Ugandan hallitus, jota monet paikalliset kritisoivat alueen täydellisestä unohtamisesta.

Pakolaiset on sijoitettu pakolaisasutusalueiksi kutsuttuihin kyliin. Adjumanin kunnan alueella heitä asuu noin 200 000. Pakolaisia on siis jo enemmän kuin paikallisasukkaita. Siksi alueen johtajat päättivät viime vuoden lopulla, ettei Adjumaniin enää oteta uusia pakolaisia. Uudet tulijat ohjataan nyt muualle. Paikallispoliitikot pelkäävät, että pakolaisten määrän ylitettyä oman väestön, voi syntyä konflikteja resursseita ja maankäytöstä.

Tähän mennessä kaikki on mennyt hyvin. Alueen maanomistajat ovat luovuttaneet suosiolla maitaan pakolaisten käyttöön. YK:n ja muiden kansainvälisten lahjoittajien rahoilla on rakennettu teitä, kouluja ja terveyskeskuksia. Lahjoituksista osan täytyy aina hyödyttää myös paikallista yhteisöä. Niinpä myös Pakolaisavun lukutaito-opetukseen osallistuvista noin joka kymmenes on ugandalainen. Myös Ugandan syrjäseuduilla lukutaito on vain harvalla.

”Minulla ei ole mitään hätää, eikä pakolaisilla. Me tulemme hyvin toimeen, mutta meidän oma hallitus ei piittaa meistä. Olen paikallispoliitikko, ja hoidan kunnan asioita joka päivä, eikä minulla ole edes toimistoa eikä mitään kulkuvälinettä”, kävellen ja kännykällä yhteisiä asioita hoitava maanomistaja Richard Mirko sanoo.

Heti ensimmäisellä luentopalkkiollaan Idraku osti vajaan 20 euron arvoisen aurinkopaneelin, jonka tuomalla valolla lapset tekevät savimajassa iltaisin koulutehtäviään. Hän on ostanut myös polkupyörän, jolla hän voi viedä maanviljelystuotteitaan myyntiin pakolaiskylän torille. Hän on osallistunut Pakolaisavun tänä keväänä aloittamille keittiöpuutarhakursseille ja opettaa kasvimaan pitoa myös omalle lukutaitoryhmälleen.

Idraku suunnittelee tunnit kyläläisten tarpeiden mukaan. Viime aikoina hän on opettanut muun muassa HIV:ltä ja malarialta suojautumista. Opetus on huomattu myös paikallishallinnossa, ja hallitus on nyt tuonut varattomimmille kyläläisille ilmaisia hyttysverkkoja. Kondomeja taas saa pakolaisasutusalueen terveyskeskuksesta. Idrakun mukaan pakolaisten tulo alueelle on tuonut pelkkää edistystä ja hyvinvointia. Jopa kaivo saatiin sadan metrin päähän, kun aiemmin vesi piti hakea kahden kilometrin päästä.

”Tänne on tullut muutos. Minäkin olen oikeastaan ihan eri ihminen kuin ennen.”

Kristiina Markkanen on ihmisoikeus- ja kehityskysymyksiin erikoistunut vapaa toimittaja, joka työskentelee tällä hetkellä Pakolaisavun vapaaehtoisena tiedottaja Ugandassa.