Opettajalle puuttuminen etniseen syrjintään voi tuntua vaikealta, vaikka kyse ei olisi mistään mystisestä, erityisosaamista vaativasta tilanteesta. "On turha luoda kulttuurisesta osaamisesta brändiä. Ihmiset alkavat uskoa, että ilman koulutusta ei voi tehdä mitään, ja ongelmiin puuttuminen kuuluu vain asiantuntijoille", vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalainen huomautti Lapset, nuoret ja rasisimi –seminaarissa maanantaina.

Jollei yhdenvertaisuus vallitse, vallitsee vahvimman valta, kiteytti professori Pentti Arajärvi syyn siihen, miksi meidän tulisi suvaita toisiamme. Arajärvi avasi Rasmus verkoston järjestämän Lapset, nuoret ja rasismi- seminaarin maanantaina kulttuurikeskus Caisassa. Arajärven ja muiden päivän alustajien puheenvuoroissa tähdentyi, että rasismia on, eikä sitä voi vaieta olemattomiin. Syrjintään puuttuminen ei kuitenkaan vaadi erityistaitoja, vaan kuuluu jokaiselle.

Vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalaisen mukaan koulut tai oppilaat eivät liiemmin kolkuttele hänen ovensa takana. Yhteydenotot ovat itseasiassa melkoisen harvinaisia. ”Pari selitystä tulee mieleen. Ensinnäkin kysymys voi olla tutusta syrjinnän tunnistamisen ja tunnustamisen ongelmasta. Mutta toisaalta voihan olla, että koulun arjessa on totuttu ratkomaan kiusaamiseen liittyviä ongelmia ja vanhat keinot purevat edelleen. Tai kenties kyse osittain molemmista”, Puumalainen arveli.

Lapset ja nuoret eivät itse yleensä ota yhteyttä vähemmistövaltuutettuun, apuna ovat joko omat vanhemmat tai muut aktiiviset aikuiset. Koulussa voi esiintyä monenlaista etnistä häirintää, joka täydentää syrjinnän tunnusmerkit.

Opettajan mielestä puuttuminen syrjintätilanteeseen voi tuntua vaikealta. Vielä vaikeammaksi se käy, jos kulttuurisista taidoista tulee jotain spesifiä, johon tarvitaan erillinen koulutus. ”Opettajat eivät niinkään tarvitse tietoa kuin ymmärrystä siihen, miten osata toimia itsenään, omien ennakkoluulojensa kanssa muiden ennakkoluuloisten joukossa. Perusammattitaito, kyky kuunnella ja taito puhua, terve järki”, Puumalainen luetteli monikulttuurisen työn välineitä. ”Opettajien tulee voittaa oma arkuutensa ja välinpitämättömyytensä, sillä he ovat esimerkkejä siitä, miten tulee toimia.”

On pelottavaa, jos koulussa ongelmia hoitavat vain tietyt, asialle omistautuneet ihmiset, joille kaikki pulmat delegoidaan. ”On turha luoda kulttuurisesta osaamisesta brändiä. Ihmiset alkavat uskoa, että ilman koulutusta ei voi tehdä mitään, ja ongelmiin puuttuminenkin kuuluu vain niille, jotka ovat asiaa opiskelleet”, toteaa Puumalainen.

Käsitys suomalaisuudesta ylikorostunut

Kulttuurin kohtaamiseen liittyvät kysymykset liittyvät viime kädessä aina ihmisen kohtaamiseen. Huivin käyttö, uimaan meno, tanssiin osallistuminen, sukupuoliopetus ja niin edelleen – ne kaikki ovat käytännöllisiä kysymyksiä, eivät mystisiä kulttuurin kohtaamisia. ”Opettajan monikulttuuriset taidot merkitsevät sitä, että hän osaa viedä normaalipalvelut perille asti. Silloin oppilaat oppivat niin tietoja kuin sosiaalisia ja yhteiskunnallisia taitojakin.”

Koulun mahdollisuuksia monikulttuurisuuteen kasvattajana ei ole syytä väheksyä. Suomalaisten toisinaan hieman ylikorostunut tietoisuus suomalaisuudestaan ja sen erityislaatuisuudesta on Puumalaisen mukaan kansakoululaitoksen ja Yleisradion ansiota. Ja kun näin hyvä tulos on kerran saavutettu, voinevat samat laitokset opastaa kansakuntaa myös suvaitsevaisempaan suuntaan nyt, kun siihen on tarvetta.

Rasismia koulussa ja sen liepeillä pohdittiin päivän aikana monessa puheenvuorossa, mutta painavimman lausunnon löi pöytään Espoon Suvelan nuorisotalon monikulttuurinen The Youngs -teatteriryhmä. Näytelmällään nuoret kertoivat, että asioista voi puhua niiden oikeilla nimillä, ilman tympeää hymistelyä. Syrjintä on syrjintää ja rasismi rasismia. Selväksi kävi sekin, että tytöt, pojat ja ihmissuhteet ovat sittenkin nuorten elämän tärkeitä asioita, etnisestä taustasta ja kulttuurista riippumatta.