Kun prinssi William ja hänen vaimonsa Catherine kiersivät Karibian alueen maita tämän vuoden maaliskuussa, he eivät todennäköisesti osanneet odottaa kokevansa matkansa aikana vihamielisyyttä.

Heitä vastassa olivat sadat mielenosoittajat, jotka muistuttivat heitä, millaiset vaikutukset brittien harjoittamalla orjuudella ja kolonialismilla on heihin ollut ja vaativat anteeksipyyntöä ja hyvityksiä.

Kuninkaallinen nuoripari oli kuitenkin liian yllättynyt pystyäkseen esittämään anteeksipyyntöä. Sen sijaan prinssi William ilmaisi vain ”perustavanlaatuista surua” orjuuden takia ja toivoi, ettei sitä olisi koskaan tapahtunut. 

William ja Kate olivatkin vain ukkosenjohdatin, jota pitkin raivoa ilmaistiin. Tärkein kohde oli prinssin isoäiti, kuningatar Elisabet eli koko brittimonarkian johtaja.

Kuningatar on nyt kuollut. 70-vuotisen valtakautensa aikana hän ei koskaan pahoitellut rikoksia, joihin brittiläinen imperiumi syyllistyi entisiä siirtomaitaan kohtaan Afrikassa, Aasiassa ja muualla maailmassa. 

Hänen kuolinpäivänään viime torstaina Britannian yleisradioyhtiö BBC laittoi nopeasti kaikki muut uutiset hyllylle ja omisti kokonaisen päivän uutislähetyksille, joissa ylistettiin kuningattaren elämää ja työtä. 

Se on ymmärrettävää ottaen huomioon, ettei hallitsija ole vaihtunut 70 vuoteen. Kuningatarta on syytä surra ihmisenä, mutta kaiken ihailun vastapainona on nähty tuskin lainkaan mainintoja britti-imperiumin aiemmista teoista. Kuningatar oli imperiumin näkyvin symboli. 

Kuningatar ei koskaan pahoitellut rikoksia, joihin brittiläinen imperiumi syyllistyi entisiä siirtomaitaan kohtaan Afrikassa, Aasiassa ja muualla. 

Brittiläinen imperiumi teki kauheuksia siirtomaissaan aina 1500-luvun orjakaupasta kolonialisin ajan loppuun asti 1960-luvulla. 

Kun ensimmäinen orjakaupasta tunnettu britti John Hawkins palasi ensimmäisen afrikkalaisen orjalastinsa kanssa vuonna 1562, hänen on kerrottu tienanneen niin hyvät voitot, että kuningatar Elisabet I kiinnostui retkestä. Hän maksoi toisen matkan, jotta orjia saataisiin lisää. 

Sen jälkeen myös muut brittimonarkit, kuten Jaakko II ja Kaarle II, tahrasivat myös kätensä veriseen ihmiskauppaan tuotteliaan Royal African Companyn kautta.

Orjakauppa kiellettiin muodollisesti vuonna 1807. Siihen mennessä noin kuusi miljoonaa afrikkalaista orjaa – lukuun ei ole laskettu yli laidan heitettyjä – oli laivattu Pohjois-Amerikan ja Karibian plantaaseille. Siellä he tekivät pakkotyötä tuottaakseen vaurautta Euroopalle ja Pohjois-Amerikalle. Myös monet nykyiset monikansalliset yhtiöt, kuten Barclays, Procter & Gamble ja Lloyds Insurance, ovat saaneet alkupääomansa suoraan orjuudesta. 

Kaiken tämän mahdollisti brittiläinen imperiumi, jonka johdossa istui kuninkaallisen perheen pää. Imperiumi on jättänyt jälkeensä miljoonat entisten siirtomaiden kansalaiset, jotka elävät köyhyydessä ja osattomuudessa orjuuden ja kolonialismin vaikutusten takia.

Kun Elisabet II nousi valtaan, imperiumi oli jo kutistumassa mutta yritti yhä tukahduttaa kasvavat itsenäisyysliikkeet siirtomaissaan. Pian sen jälkeen, kun kuningatar nousi valtaistuimelle vuonna 1952, brittijoukot tukahduttivat julmasti Mau Mau -kapinan, joka taisteli Kenian itsenäisyyden puolesta. Tuhannet taistelijat kuolivat ja yli 100 000 siviiliä joutui leireille.

Kuningattaren kuoleman jälkeen ihmiset ovat jonottaneet tungoksessa jättääkseen tälle jäähyväiset. Samaan aikaan toinen ihmisryhmä maapallon toisella puolella kärsii syvemmin brittiläisen monarkian teoista.

Tämä vertailu ei väheksy kuningattaren kuolemaa. Kuten Washington Postin kolumnisti Karen Attiah Twitterissä huomautti: ”Myös mustilla ja ruskeilla ihmisillä, jotka kokivat Britannian kolonialismin aikana hirvittäviä julmuuksia ja taloudellista osattomuutta, saa olla tunteita kuningatar Elisabetia kohtaan. Olivathan hekin hänen ’alaisiaan’.”

Suomennos: Teija Laakso