Artikkeli on julkaistu alun perin Helsingin Sanomien Vieraskynässä ja Maailmantalouden tekijät -kampanjan blogissa.

Pariisissa päätetään loppuvuodesta uudesta maailmanlaajuisesta ilmastosopimuksesta. Yksi neuvotteluiden keskeisimmistä kysymyksistä on kansainvälinen ilmastorahoitus.

Jos köyhät maat eivät saa varmuutta siitä, että niitä tuetaan ilmastonmuutokseen sopeutumisessa, niillä ei ole motivaatiota osallistua yhteisiin toimiin ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Silloin pelissä häviävät kaikki, myös suomalaiset.

Euroopan unioni vähentää haitallisia ilmastopäästöjä päästökaupalla. Osa päästöoikeuksista huutokaupataan, joten järjestelmä tuottaa samalla unionin jäsenmaille tuloja. EU:n päästökauppadirektiivi suosittaa, että huutokauppatuloista vähintään puolet ohjataan ilmasto- ja energiatoimiin.

Suomi on saanut EU:n päästökaupasta tuloja vuoden 2012 lopusta alkaen yhteensä noin 155 miljoonaa euroa. Jyrki Kataisen (kok) hallituksen ohjelman ja valtioneuvoston vuoden 2013 kehyspäätöksen mukaisesti nämä tulot on Suomessa ohjattu kehitysyhteistyöhön ja ilmastorahoitukseen. Tätä toimintatapaa on kiitetty kansainvälisesti.

EU-maat ovat ohjanneet yhdessä yli 80 prosenttia päästökauppatuloistaan ilmasto- ja energiatoimiin. Suomi rahoittaa esimerkiksi pienille saarivaltioille elintärkeän säätiedon kehittämistä.

Päästökauppatulojen ohjaamiselle kehitys- ja ilmastorahoitukseen on painavat perusteet myös tulevaisuudessa. Tämä on pieni hinta siitä, että voimme edistää kansainvälisen ilmastosopimuksen syntyä.

Suomen valmius osallistua kansainväliseen ilmastorahoitukseen edistää sopimuksen syntyä. Samalla vastaamme sitoumuksistamme, jotka koskevat köyhyyden ja ilmastonmuutoksen haittojen vähentämistä.

Suomi on sitoutunut Eurooppa-neuvoston vuonna 2005 tekemään päätökseen, jonka mukaan jäsenmaiden tulee ohjata 0,7 prosenttia bruttokansantulostaan kehitysrahoitukseen. Lisäksi Suomi on sitoutunut antamaan kehitysmaille uutta ilmastorahoitusta.

Valitettavasti lupauksia ei ole lunastettu. Suomi ohjaa tänä vuonna kehitysyhteistyöhön vain 0,48 prosenttia bruttokansantulostaan. Suomi paikkaa kehitysyhteistyömäärärahojen leikkausten aiheuttamaa vajetta päästökauppatuloilla, jotka on tarkoitettu ilmastotoimien lisärahoitukseksi. Vastedes Suomen 0,7 prosentin kehitysrahoitusosuuden on tultava valtion budjetista ja päästökauppatulot on ohjattava ilmastotoimiin.

Kansainvälisen ilmastorahoituksen tarkoitus on hillitä ilmastonmuutosta myös maissa, joilla ei ole siihen riittävästi omia voimavaroja.

"Suomella on pitkät perinteet leikata maailman köyhimmiltä silloin, kun oma talous yskii."

YK:n ympäristöjärjestö arvioi vuonna 2014, että kehitysmaiden vuosittain tarvitsema rahoitus ilmastonmuutokseen sopeutumiseksi voi nousta 150 miljardiin dollariin jo vuoteen 2025 mennessä. Summa on yhtä suuri kuin maailman kehitysapuun suunnatut varat.

Sopeutumisen lisäksi kehitysmaiden halutaan hillitsevän ilmastonmuutosta. Myös se maksaa.

Ilmastotoimiin tarvitaan siis aitoa lisärahoitusta, ei kehitysavun kierrätystä. Jos rahat otetaan kehitysavusta, köyhät maat joutuvat mahdottomien valintojen eteen.

Nytkin Suomen kehitysyhteistyön pääkumppanimaihin lukeutuvassa Tansaniassa maan sisäisiin ilmastotoimiin käyttämä rahasumma vastaa kahta kolmasosaa sen kansallisesta terveysbudjetista. Silti myös Suomessa päästöoikeuksien huutokauppatuloilla on paikattu kehitysavun leikkauksia, ei tuettu köyhiä maita aidosti uudella rahoituksella.

Teollisuuden intressit ajavat päättäjät ahtaalle eri puolilla maailmaa, myös Suomessa. Teollisuuden edustajat toivovat, että päästöhuutokaupasta valtiolle kertyneet tulot ohjattaisiin takaisin teollisuuden käyttöön. Tämä ei ole Suomen etu.

Kun päästöistä aiheutuu kuluja, toteutuu läpi puoluekentän hyväksytty vaatimus, että "saastuttaja maksaa". Juuri tämä on päästökaupan idea – ei se, että ensin saastuttaja maksaa ja sitten valtio maksaa kiltisti takaisin saastuttajalle.

Suomella on pitkät perinteet leikata maailman köyhimmiltä silloin, kun oma talous yskii. Olisi kuitenkin lyhytnäköistä viitata kintaalla globaaleille kysymyksille sisäpoliittisten vaalikamppailujen vuoksi.

Timo Lappalainen on Kepan toiminnanjohtaja, Wendel Trio on Climate Action Network Europen toiminnanjohtaja.